Albert Speer (nuorempi)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Albert Speer nuorempi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Albert Speer
Albert Speer vuonna 2010
Albert Speer vuonna 2010
Henkilötiedot
Syntynyt29. heinäkuuta 1934
Saksa Berliini, Saksa
Kuollut15. syyskuuta 2017 (83 vuotta)
Saksa Frankfurt am Main, Saksa
Ammatti arkkitehti
Vanhemmat Albert Speer
Margarete Weber
Baseler Oval

Albert Speer nuorempi (29. heinäkuuta 1934 Berliini15. syyskuuta 2017 Frankfurt am Main) oli saksalainen arkkitehti ja kaupunkisuunnittelija.[1] Vuodesta 1977 lähtien hän toimi Kaiserslauternin yliopiston kaupunkisuunnittelun professorina.[2]

Speer oli Frankfurt am Mainissa vuonna 1984 perustamansa AS&P – Albert Speer und Partner -arkkitehtitoimiston perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Jo ennen AS&P:n perustamista Speer oli menestynyt alallaan oman toimistonsa kautta ja toiminut erityisesti Saudi-Arabiassa. Ensimmäisen kansainvälisen palkintonsa hän voitti jo vuonna 1964. Albert Speer und Partner työllistää yli 100 työntekijää on ja yksi suurimmista sekä arvostetuimmista arkkitehti- ja kaupunkisuunnittelutoimistoista Saksassa. Speer oli myös kansainvälisesti arvostettu työssään. Hänen yrityksensä suuria projekteja ovat olleet muun muassa Hannoverissa vuonna 2000 järjestetty maailmannäyttely Expo 2000, Shanghain ”International Automobile City” ja Pekingin olympialaisten rakennelmat. Albert Speer und Partner onkin keskittynyt viime aikoina paljon Kiinan kasvavaan infrastruktuuriin ja yhtiön toinen pääkonttoreista sijaitseekin Shanghaissa.[3]

Speerin suunnitelmat Pekingin uudistamiseksi ennen olympialaisia herättivät huomiota, ja niitä verrattiin hänen isänsä Berliinin-suunnitelmiin.[4]

Speer oli arkkitehti kolmannessa polvessa. Hänen isänsä oli natsi-Saksan pääarkkitehti ja varusteluministeri Albert Speer ja isoisänsä arkkitehti Albert Friedrich Speer. Hän syntyi vuosi Hitlerin valtaannousun jälkeen, eikä juuri tuntenut isäänsä, joka oli vankilassa lähes koko Albert Speer nuoremman lapsuuden ajan.[2][4]

  1. Albert Speer Jr., Architect and Son of Hitler Confidant, Dies at 83 NY Times. Viitattu 1.1.2018.
  2. a b Three generations albert-speer.de. Viitattu 1.1.2018.
  3. AS+P Albert Speer + Partner german-architects.com. Viitattu 02.01.2018.
  4. a b Nicola Smith & Flora Bagenal: Hitler architect’s son redraws Beijing (Web Archive) The Times. 2007. Arkistoitu 15.5.2008. Viitattu 1.1.2018.