Peugeot autourheilussa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Peugeot-autourheilu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Georges Lemaître Peugeot-autossaan vuoden 1894 Pariisi-Rouen-ajoissa. Lemaître sijoittui kilpailussa toiseksi.

Peugeot on osallistunut autourheiluun aivan alkuajoista lähtien. Se osallistui viidellä autolla ensimmäisenä autokilpailuna pidettyyn Pariisi-Rouen-ajoon vuonna 1894. Konsernin autot hallitsivat aiemmin melko suvereenisti muun muassa rallin MM-sarjaa. Suomalaisilla kuljettajilla on oma merkittävä osuutensa tässä menestyksessä.

Peugeot on voittanut kolme kertaa Indianapoliksen 500 mailin ajon. Jules Goux ajoi jo vuonna 1913 Indianapolisissa voittoon Peugeot'lla.[1] Seuraava voitto tuli vuonna 1916 ja kuljettajana toimi Dario Resta, tähän mennessä viimeisin voitto tapahtui seuraavassa kisassa vuonna 1919 (vuosina 1917 ja 1918 kilpailua ei ajettu) ja tällä kertaa Peugeot'ta kuljetti Howdy Wilcox.[2][3]

Nykyään Peugeot'lla ei enää ole edustusta Formula 1 -sarjassa. Kaudella 1994 Peugeot toimitti moottorit McLaren-tallille, mutta yhteistyö loppui vain yhden kauden jälkeen.[4] Tämän jälkeen Peugeot yhdisti voimansa Jordan-tallin kanssa, mutta kolmen epäonnistuneen vuoden jälkeen Peugeot teki sopimuksen Prost Grand Prix'n kanssa, joka syntyi Alain Prostin ostettua Ligier-tallin itselleen.[5][6][7] Näin syntyi täysin ranskalainen F1-talli: niin talli, moottorit kuin toinen kuljettajista (Olivier Panis) olivat ranskalaisia. Vuosina 1998–2000 kestänyt yhteistyö Prost-tallin kanssa ei tuottanut toivottua tulosta, jolloin Peugeot keskitti voimansa takaisin rallipuolelle, mikä onnistuikin paremmin.

Pääartikkeli: Peugeot Sport
Peugeot 205 T16.

Peugeot hallitsi rallin MM-sarjaa vuosina 1984–1986 B-ryhmän 205 T16 -mallillaan. Tallin rallipäällikkönä toimi sittemmin Ferrarin F1-tallissa vaikuttanut Jean Todt ja kuljettajina muun muassa Ari Vatanen ja Timo Salonen joka oli myös vuoden 1985 maailmanmestari. Juha Kankkunen oli maailmanmestari 1986 205 T16:lla.

205 T16:lla ei ole mitään tekemistä tavallisen 205:n kanssa paitsi ulkoasultaan. T16 on nimittäin 16-venttiilisellä 1,8 -litraisella XU8T turbokoneella ja Boschin K-Jetronic polttoaineensuihkutuksella varustettu nelivetoinen ralliauto, ja siinä on tehoa 440 - 510 hv ja vääntöä 490 Nm. 910 kiloa painava 205 T16 kiihtyi 0-100 km/h nopeuteen alle 3 sekunnissa, niin asfaltilla kuin soralla. Ennen rallitoiminnan aloittamista Peugeot 205 T16:tta rakennettiin 200 kappaletta katukäyttöön FIA:n luokituksen saamiseksi ja myöhemmin vielä 20 autoa lisää evoluutiomallin luokittelemiseksi, joskaan näitä 20 autoa ei koskaan katukäytössä nähty. Katuversiossa tehot oli laskettu 200 hevosvoimaan ja vääntöäkin oli jäljellä enää 255 Nm. B-ryhmän Peugeot 205 T16 ura jatkui voitokkaana muun muassa Paris-Dakar -rallissa Ari Vatasen ajamana ja Rallicrossin Euroopanmestaruussarjassa, jossa Matti Alamäki ja Peugeot 205 T16 olivat lähes lyömätön yhdistelmä.

1980-luvun WRC-voitot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  #   Kausi Osakilpailu Kuljettaja Kartanlukija Auto
1 1984 Suomi 34. 1000 Lakes Rally Suomi Ari Vatanen Yhdistynyt kuningaskunta Terry Harryman Peugeot 205 Turbo 16
2 1984 Italia 26. Sanremon ralli Suomi Ari Vatanen Yhdistynyt kuningaskunta Terry Harryman Peugeot 205 Turbo 16
3 1984 Yhdistynyt kuningaskunta 33. Walesin ralli Suomi Ari Vatanen Yhdistynyt kuningaskunta Terry Harryman Peugeot 205 Turbo 16
4 1985 Monaco 53. Monte Carlo -ralli Suomi Ari Vatanen Yhdistynyt kuningaskunta Terry Harryman Peugeot 205 Turbo 16
5 1985 Ruotsi 35. Ruotsin ralli Suomi Ari Vatanen Yhdistynyt kuningaskunta Terry Harryman Peugeot 205 Turbo 16
6 1985 Portugali 19. Portugalin ralli Suomi Timo Salonen Suomi Seppo Harjanne Peugeot 205 Turbo 16
7 1985 Kreikka 32. Akropolis-ralli Suomi Timo Salonen Suomi Seppo Harjanne Peugeot 205 Turbo 16 E2
8 1985 Uusi-Seelanti 15. Uuden-Seelannin ralli Suomi Timo Salonen Suomi Seppo Harjanne Peugeot 205 Turbo 16 E2
9 1985 Argentiina 5. Argentiinan ralli Suomi Timo Salonen Suomi Seppo Harjanne Peugeot 205 Turbo 16 E2
10 1985 Suomi 35. 1000 Lakes Rally Suomi Timo Salonen Suomi Seppo Harjanne Peugeot 205 Turbo 16 E2
11 1986 Ruotsi 36. Ruotsin ralli Suomi Juha Kankkunen Suomi Juha Piironen Peugeot 205 Turbo 16 E2
12 1986 Ranska 30. Korsikan ralli Ranska Bruno Saby Ranska Jean-François Fauchille Peugeot 205 Turbo 16 E2
13 1986 Kreikka 33. Akropolis-ralli Suomi Juha Kankkunen Suomi Juha Piironen Peugeot 205 Turbo 16 E2
14 1986 Uusi-Seelanti 16. Uuden-Seelannin ralli Suomi Juha Kankkunen Suomi Juha Piironen Peugeot 205 Turbo 16 E2
15 1986 Suomi 36. 1000 Lakes Rally Suomi Timo Salonen Suomi Seppo Harjanne Peugeot 205 Turbo 16 E2
16 1986 Yhdistynyt kuningaskunta 35. Walesin ralli Suomi Timo Salonen Suomi Seppo Harjanne Peugeot 205 Turbo 16 E2

Peugeot palasi MM-tasolle vuonna 1999 206 WRC-mallin voimin, jossa on 2,0 -litrainen XU9JP4 moottori, jossa tehoja 300 hv ja vääntöä 535 Nm, kuljettajina Peugeot'lla toimivat muun muassa Marcus Grönholm ja Harri Rovanperä. Vuonna 2004 206 WRC mallin tilalle tuli pykälää isompi 307 CC WRC jossa on 2,0-litrainen XU7JP4-moottori jonka teho oli myös saatu irti myös 300 hv mutta vääntöä jopa 580 Nm. Kauden 2005 jälkeen Peugeot vetäytyi uudestaan rallin MM-sarjasta.

Pariisi–Dakar -ralli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peugeot'lla voitettiin Pariisi–Dakar -ralli neljästi vuosina 1987-1990. Ari Vatanen ajoi Peugeot'lla voittoon kolmesti (1987, 1989 ja 1990). Vuonna 1987 autona oli 205 T16. Peugeot 405 T16 GR -autolla voitto tuli vuosina 1989 ja 1990. 405 T16 GR oli keskimoottorinen nelivetoinen ralliauto joka perustui tekniikaltaan hyvin paljon 205 T16:n. Vuonna 1988 rallin voitti Peugeot 205 T16 -autolla Juha Kankkunen.

Vatanen ajoi 405 T16 GR -autolla myös uuden ennätysajan vuonna 1988 Pikes Peakin mäennousukilpailussa.

Peugeot 908 #7 vuoden 2007 Le Mans -kilpailun harjoituksissa, kuljettajanaan Jacques Villeneuve.

Peugeot on osallistunut myös Le Mansin 24 tunnin ajoihin. Ensimmäinen Le Mans ajoihin suunniteltu Peugeot'n auto oli Peugeot 905, jolla ajettiin vuosina 1991-1992. 905:ssä oli 3,5 litran V10 DOHC moottori josta tehoa oli saatu puristettua 670 hevosvoimaa. Ensimmäisellä kaudella molemmat Peugeot-kuljettajat joutuivat lopettamaan kisan kesken, mutta vuonna 1992 Derek Warwickin ja vuonna 1993 Gary Brabhamin johtamat autokunnat ajoivat parannellulla versiolla 905:stä voittoon.[8][9][10] Vuoden 1993 kisa oli myös siitä erikoinen että Peugeot otti kilpailussa kolmoisvoiton.[10]

Vuonna 2007 Peugeot palasi Le Mansin ajoihin uudella Peugeot 908-mallilla. Peugeot onnistuikin voittamaan LMP1-sarjan.

  1. Race Results - Indianapolis 500 - 1913 Indianapolis 500 Historical Stats. Indianapolis Motorspeedway. Viitattu 6.7.2021. (englanniksi)
  2. Race Results - Indianapolis 500 - 1916 Indianapolis 500 Historical Stats. Indianapolis Motorspeedway. Viitattu 6.7.2021. (englanniksi)
  3. Race Results - Indianapolis 500 - 1919 Indianapolis 500 Historical Stats. Indianapolis Motorspeedway. Viitattu 6.7.2021. (englanniksi)
  4. The best engine partnerships in F1 history Formula1.com. 25.1.2018. Formula One World Championship Limited. Viitattu 6.7.2021. (englanniksi)
  5. Jordan Teams. ESPN. Viitattu 6.7.2021. (englanniksi)
  6. Prost Teams. ESPN. Viitattu 6.7.2021. (englanniksi)
  7. Prost sets up own team On This Day. ESPN. Viitattu 6.7.2021. (englanniksi)
  8. 59èmes Grand Prix d'Endurance les 24 Heures du Mans 1991 1991 24 Hours of Le Mans Results and Competitors. Experience Le Mans. Viitattu 6.7.2021. (englanniksi)
  9. 60èmes Grand Prix d'Endurance les 24 Heures du Mans 1992 1992 24 Hours of Le Mans Results and Competitors. Experience Le Mans. Viitattu 6.7.2021. (englanniksi)
  10. a b 61èmes Grand Prix d'Endurance les 24 Heures du Mans 1993 1993 24 Hours of Le Mans Results and Competitors. Experience Le Mans. Viitattu 6.7.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]