Andrei Sannikau

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Andrei Sannikau

Andrei Alehavitš Sannikau (valkoven. Андрэ́й Але́гавіч Са́ннікаў (latinalainen), Andrej Aliehavič Sannikaŭ, ven. Андре́й Оле́гович Са́нников, Andrei Olegovitš Sannikov, s. 8. maaliskuuta 1954 Minsk, Valko-Venäjän SNT, Neuvostoliitto) on valkovenäläinen, aseistariisunnan parissa toiminut entinen diplomaatti, joka saavutti ennen virkaeroaan suurlähettilään ja varaministerin aseman.[1]

Vuonna 1996, päivää ennen presidentti Aljaksandr Lukašenkan järjestämää kansanäänestystä hän kuitenkin erosi Valko-Venäjän ulkoministeriön palvelusta. Hän on sittemmin ollut perustamassa ihmisoikeusjärjestö Charter '97:ää ja toimi sen puheenjohtajana.[1] Hän on ollut muutenkin maan näkyvimpiä oppositiopoliitikkoja ja on esimerkiksi arvostellut kansanäänestyksiä ja vaaleja vilpillisyydestä.

Sannikaulle myönnettiin Bruno Kreisky -palkinto vuonna 2005.

Sannikau oli ehdokkaana Valko-Venäjän joulukuun 2010 presidentinvaaleissa, mutta pidätettiin hyvin väkivaltaisesti useiden muiden presidenttiehdokkaiden tapaan presidentinvaalien rehellisyyttä kritisoineen mielenosoituksen yhteydessä. Sannikau on naimisissa Novaja Gazetan toimittaja Iryna H’alipinin kanssa. Myös hänen toimittajavaimonsa pidätettiin saman mielenosoituksen seurauksena.[2] Seuraavana keväänä Sannikau tuomittiin viiden vuoden vankeusrangaistukseen mellakaksi väitetyn mielenosoituksen järjestämisestä. [3][4] Myös toimittajavaimolle tuomittiin vankeusrangaistus mielenosoitukseen osallistumisesta, mutta tätä rangaistusta lykättiin kahdella vuodella.[5][6] Joulukuussa 2012 Yhdistynyt kuningaskunta myönsi poliittisen turvapaikan Sannikaulle.[6]

  1. a b Kto eto kto v Respublie Belarus: Кто єто кто в Республике Беларусь: Sannikov Andrei Olegovitš (Kuka kukin on Valko-Venäjällä) who.bdg.by. Arkistoitu 12.5.2010. Viitattu 26.7.2013. (venäjäksi)
  2. Ex-Belarus presidential candidate Sannikov badly injured - lawyer 22.12.2010. Ria Novosti, rian.ru. Viitattu 26.7.2013. (englanniksi)
  3. Belarus presidential candidate jailed for five years 14.5.2011. Guardian, guardian.co.uk. Viitattu 26.7.2013. (englanniksi)
  4. The jailed Belarusian Presidential Candidate Andrei SANNIKOV: "I was told that if I wanted to help my wife, it should provide the necessary evidence" 13.5.2011. Novaja Gazeta, novayagazeta.ru. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 26.7.2013. (englanniksi)
  5. Toimittaja tuomittiin Valko-Venäjällä osallisuudesta mielenosoituksiin 16.5.2011. journalistiliitto.fi. Viitattu 26.7.2013. (suomeksi)[vanhentunut linkki]
  6. a b Leading Belarus dissident Sannikov gets UK asylum 26.12.2012. BBC, bbc.co.uk. Viitattu 26.7.2013. (englanniksi)