Annie Palmen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Annie Palmen
Annie Palmen vuonna 1963
Annie Palmen vuonna 1963
Henkilötiedot
Koko nimi Anna Maria Palmen
Syntynyt19. elokuuta 1926
IJmuiden, Alankomaat
Kuollut15. tammikuuta 2000 (73 vuotta)
Muusikko
Tyylilajit popmusiikkiView and modify data on Wikidata
Levy-yhtiöt Philips RecordsView and modify data on Wikidata

Annie Palmen (oik. Anna Maria Palmen, 19. elokuuta 192615. tammikuuta 2000) oli alankomaalainen laulaja. Palmen aloitti uransa laulamalla tanssiorkestereissa ennen kuin levytti ensimmäisen hittinsä Ik zal je nooit meer vergeten vuonna 1958.

Palme oli toinen kahdesta voittokappaleen esittäjästä alankomaalaisessa Nationaal Songfestival 1960 -laulukilpailussa, jossa valittiin Alankomaiden edustuskappale saman vuoden Eurovision laulukilpailuun. Palmenia ei kuitenkaan valittu Alankomaiden edustajaksi kansainväliseen kilpailuun.[1] Palmen valittiin sisäisesti Alankomaiden edustajaksi vuoden 1963 Eurovision laulukilpailuun, ja Nationaal Songfestival -kilpailussa Palmenin edustuskappaleeksi valittiin Geen ander, jonka nimeksi kansainvälistä kilpailua varten muutettiin Een speeldoos.[2] Kansainvälisessä kilpailussa Palmen sijoittui jaetulle viimeiselle sijalle nollalla pisteellä.[3]

Vuosina 1967–1972 Palmen esiintyi solistina alankomaalaisessa Mik-ohjelmassa. Tuon jälkeen Palmen vetäytyi julkisuudesta. Palmen kuoli pitkäaikaisen sairauden jälkeen 73-vuotiaana 15. tammikuuta 2000.[4]

[5]

  • Ik zal je nooit meer vergeten (1958)
  • Ik zie in 't hemelblauw (1960)
  • Sterren en strepen (1960)
  • Voor jou (1960)
  • Wat een geluk (1960)
  • Wat fijn kapitein (1960)
  • Zeg weet jij (1960)
  • Rozen verwelken (1962)
  • Waarom laat jij mij alleen (1962)
  • Bij jou (1963)
  • Blonde zeeman (1963)
  • Ga naar Bombay, ga naar Rio (1963)
  • Speeldoos (1963)
  • Geen macht op de wereld kan ons scheiden (1965)
  • Ich tanze mit dir (in den Himmel hinein) (1965)
  • Mohavana (1965)
  • Was kann so schön sein (wie deine Liebe) (1965)
  1. Netherlands: Nationaal Songfestival 1960 eurovisionworld.com. Viitattu 31.3.2022.
  2. Netherlands: Nationaal Songfestival 1963 eurovisionworld.com. Viitattu 31.3.2022.
  3. London 1963 eurovision.tv. Viitattu 31.3.2022.
  4. Palmen, Anna Marie (1926-2000) resources.huygens.knaw.nl. Viitattu 31.3.2022.
  5. https://dutchcharts.nl/search.asp?search=Annie%20Palmen&cat=s