Bettie Page

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bettie Page

Bettie Mae Page (22. huhtikuuta 1923 Nashville, Tennessee11. joulukuuta 2008 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen, 1950-luvulla uransa pin-up- ja fetish-kuvissa esiintymällä luonut malli. Myös Betty Page -nimellä esiintynyttä, kulttihahmoksi noussutta mallia väitetään kuvatun enemmän kuin Marilyn Monroeta ja Cindy Crawfordia yhteensä. Pagesta on tehty myös elämäkertaelokuva nimeltä The Notorious Bettie Page. Page kuoli sairaalassa Los Angelesissa sydänkohtauksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen.[1]

Pagen lapsuus oli hyvin traumaattinen. Hän syntyi Nashvillessä, Tennesseessä toiseksi vanhimpana Walter Roy Pagen ja Edna Mae Pirtlen kuudesta lapsesta. Äidin koulutus oli jäänyt kolmeen peruskouluvuoteen. Varhaislapsuudessa perhe matkusti työn perässä pitkin maata. Page hoiti sisaruksiaan ja auttoi äitiään kotitöissä.

Isä raiskasi Pagen siskoja ja hyväksikäytti myös Pagea muttei harrastanut yhdyntää tämän kanssa. Page sai isältä hyvitykseksi taskurahaa käydäkseen elokuvissa. Pagen mukaan yksi hänen siskoistaan sairastui mieleltään loppuiäkseen, mutta sisko ei halunnut puhua tapahtumista.[1]

Isä raiskasi myös Pagen naapurissa asuvan tytön, joka tuli raiskauksen seurauksena raskaaksi. Sen jälkeen naapuri jahtasi isää haulikolla. Äiti teki selväksi, ettei hän pitänyt tyttärestään, eikä hän Pagen mukaan halannut tätä kuin kerran.[1]

Pagen äiti otti isästä avioeron vuonna 1934, kun Page oli 11-vuotias. Siihen aikaan tavanomaista oli, että hyväksikäyttö lakaistiin maton alle ja vaimo pysyi kamalassakin suhteessa kyetäkseen elättämään lapsensa, sillä sosiaaliturvaa ei ollut. Pagen äiti joutuikin jättämään lapset lastenkotiin mennäkseen töihin.[1] Äiti työskenteli kampaajana päivisin ja pyykkärinä öisin.[2]

Teininä Page siskoineen matki hartaasti elokuvatähtien kampauksia ja meikkejä. Page lähti välillä kotoaan paikalliselle kulttuurikeskukselle, jossa hän sai tehdä läksynsä rauhassa. Lukiossa Page olikin luokkansa parhaita. Kulttuurikeskuksella hän myös oppi valmistamaan ruokaa ja ompelemaan. Ompelutaitoa hän hyödynsi myöhemmin valmistaessaan omia bikineitään ja muita vaatteita. Koulussa Page näytteli ja toimi opiskelijakunnassa sekä toimitti koululehteä.[2]

Vuonna 1943 Page meni naimisiin poikaystävänsä Billy Nealin kanssa, jonka kanssa hän oli seurustellut kaksi vuotta. Hän valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi ja muutti San Franciscoon, jossa hän sai mallin töitä paikallisella turkkurilla esitellen turkkeja. Page matkusteli seuraavina vuosina paljon. Vuonna 1947 hän otti miehestään eron muuttaen New Yorkiin. Siellä hän tapasi poliisin, joka otti hänestä kuvia kooten ne pin up -portfolioksi ja tutustutti hänet muihin valokuvaajiin, kuten Cass Carriin. Ura lähti kuukausissa nousukiitoon, ja Page pääsi lehtien kansiin; etenkin Robert Harrisonin lehdet nostivat hänen suosiotaan. Vuonna 1955 Page voitti Miss Pin up Girl of the World -arvonimen ja hän oli Playboyn tammikuun keskiaukeaman tyttönä.[2]

Alalla oli kamaliakin kokemuksia. Page kertoi yhdestä kuvauksesta, jossa valokuvaajat antoivat hänelle juomia, ja kun hän tuli huppeliin, he ottivat paljastavampia valokuvia kuin hän olisi halunnut.[1]

Vuonna 1957 ollessaan huipulla Page lopetti uransa 34-vuotiaana. Hän tunsi itsensä liian vanhaksi malliksi. Toisaalta Page oli myös järkyttynyt siitä, että hän ja muut "epäsiveellisyyden tuottajiksi" leimatut olivat joutuneet senaattorin kuulusteltaviksi.[1]

Sairastuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Page sairastui myöhemmin mieleltään. Hän puukotti vuokraisäntää ja piti miestään ja lapsiaan veitsellä uhaten panttivankeina käskien heitä tuijottamaan seinällä olevaa Jeesus-kuvaa. Page vietiin hoitoon, ja hänellä diagnosoitiin paranoidinen skitsofrenia.[1]

Kulttihahmona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bettie Page -ilmiö koki uuden tulemisensa 1980-luvun lopulla, kun Pagesta tuli kulttihahmo. Sarjakuvapiirtäjä David Stevens teki Pagen hahmosta Rocketeer-sankarinsa tyttöystävän. Myös Pulp Fiction -elokuvan päähenkilö on Bettie Pagen kaksoisolento. Madonna ja Demi Moore ovat poseeranneet Pagen tyyliin.[3]

1980-luvulla järjestettiin kilpailuja, joissa etsittiin Pagen näköistä naista. Pagen kuvilla on myyty kaikkea mahdollista, kuten t-paitoja, pyyhkeitä, pelikortteja ja lounasrasioita. Bettie-nuken saattoi ostaa esimerkiksi nahkapöksyillä tai piiskalla varustettuna.[3]

  1. a b c d e f g Bettie Page 'Revealed All' to Mark Mori, Director of Sexy, New Biopic The Huffington Post. Viitattu 9.3.2016.
  2. a b c The Official Bettie Page www.bettiepage.com. Viitattu 9.3.2016.
  3. a b Muistot: Bettie Page HS.fi. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 9.3.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]