Brad Delp

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Brad Delp
Brad Delp esiintymässä vuonna 1976.
Brad Delp esiintymässä vuonna 1976.
Henkilötiedot
Syntynyt12. kesäkuuta 1951
Kuollut9. maaliskuuta 2007 (55 vuotta)
Ammatti muusikko, laulaja-lauluntekijä
Muusikko
Aktiivisena 1970–2007
Tyylilajit hard rock, rock
Soittimet laulu, kitara
Yhtyeet Boston, RTZ
Levy-yhtiöt Epic, MCA, Artemis

Bradley Edward Delp (12. kesäkuuta 19519. maaliskuuta 2007) oli yhdysvaltalainen rock-laulaja, joka oli studiomuusikko sekä Boston-rockyhtyeen laulaja. Delp oli antanut lauluäänensä useille levyille studiomuusikkona, mutta häntä ei vielä tunnettu. Bostonin ensimmäinen albumi Boston (1976) oli suurmenestys ja Delp tuli tunnetuksi. Delp oli Paul McCartneyn fani ja hän lauloi myös Paul McCartneyn kappaleita soittavassa cover-yhtyeessä. Delpillä oli korkea ja kirkas ääni sekä hän lauloi aina vireessä.

Delp teki itsemurhan keväällä 2007.[1] Itsemurhan syyksi epäiltiin riitaa bändikaverinsa Tom Scholzin kanssa. Scholz kuitenkin kevensi syyllisyydentaakkaansa kertomalla tarinan, jonka mukaan Delp olisi salakuvannut naishenkilöä ja kokenut kiinnijäämisestä häpeää. Brad sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka on todennäköisin syy itsemurhaan. lähde?

  1. Rock band Boston's lead singer killed self-police 10.8.2007. Reuters. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)