Bryshon Nellum

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Lontoo 2012 4×400 m
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Peking 2015 4×400 m
Hopeaa Hopeaa Lontoo 2017 4×400 m

Bryshon Nellum (s. 1. toukokuuta 1989) on yhdysvaltalainen pikajuoksija.

Nellum saavutti alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2005 kultaa viestissä ja pronssia 400 metrin juoksussa. Seuraavana vuonna hän voitti alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden 4 × 400 metrin viestissä.[1] Hän voitti Yhdysvaltain junioreiden 400 metrin juoksun mestaruuden vuonna 2007 18-vuotiaalle loistavalla ajalla 45,38.

Nellumin urheilu-ura keskeytyi marraskuussa 2007, kun häntä ammuttiin Halloweenina jalkoihin. Hän kuitenkin kuntoutui ja juoksi Lontoon kesäolympialaisissa 2012 toiseksi sijoittuneessa Yhdysvaltain 4 × 400 metrin viestijoukkueessa.[2] 400 metrillä hän karsiutui välierissä. Hän voitti pitkän viestin maailmanmestaruuden Pekingissä 2015, jossa karsiutui lisäksi 400 metrin välierissä.[1]

Nellum juoksi 2017 Lontoon MM-kilpailuissa 4 × 400 metrin viestin alkuerissä. Loppukilpailussa Yhdysvallat sai toisella kokoonpanolla hopeaa.[3]

Nellum valmistui Etelä-Kalifornian yliopistosta vuonna 2012 opiskeltuaan hallintotiedettä ja sosiaalialaa ja on tällä hetkellämilloin? jatko-opiskelija.lähde?

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Matka Aika Paikka Päivä[3]
200 m 20,23 Los Angeles 12. toukokuuta 2013
300 m 32,07 Atlanta 1. elokuuta 2015
400 m 44,50 Sacramento 24. kesäkuuta 2017
Matka Aika Paikka Päivä[3]
200 m 21,50 New York 10. maaliskuuta 2007
400 m 48,07 New York 11. maaliskuuta 2006
  1. a b Athletics - Bryshon NELLUM the-sports.org. Viitattu 12.10.2015. (englanniksi)
  2. Annimari Korte: Jalkoihin ammuttu olympiamitalisti aikoo voittaa maailmanmestaruuden Yle Urheilu. 3.9.2014. Viitattu 3.9.2014.
  3. a b c Bryshon Nellum Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)