Danny Dark

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Danny Dark
Henkilötiedot
Koko nimi Daniel Melville Croskery
Syntynyt19. joulukuuta 1938
Yhdysvallat Tulsa, Oklahoma
Kuollut13. kesäkuuta 2004 (65 vuotta)
Yhdysvallat Los Angeles, Kalifornia
Ammatti DJ
ääninäyttelijä
Puoliso JoBee (?–2004)
Näyttelijä
Aktiivisena 1963–2004
Merkittävät roolit Teräsmies
(Superystävät)
Aiheesta muualla
IMDb

Danny Dark (oik. Daniel Melville Croskery, 19. joulukuuta 193813. kesäkuuta 2004) oli yhdysvaltalainen ääninäyttelijä, joka tunnettiin muun muassa Teräsmiehen äänenä 1970- ja 1980-luvulla useissa Superystävät animaatioissa.

Dark muistetaan erityisesti lukuisista mainosäänistään sekä esiintymisestään 1970- ja 1980-luvulla Teräsmiehen äänenä. Hän aloitti uransa nuorena aluksi DJ:nä paikallisella radioasemalla ja siirtyi myöhemmin työskentelemään Clevelandiin, Miamiin, New Orleansiin ja St. Louisiin ennen kuin sai vakituisen aseman losangelesilaisesta KLAC-AM-radiokanavalta vuosina 1963–1966. Dark tunnettiin erityisesti DJ:nä, joka teki kuuntelijoilleen useita pilapuheluita ja ilmoituksia. Tämän jälkeen hän siirtyi mainosääneksi ja televisioiden kuuluttajaksi. Dark oli muun muassa pitkään NBC-televisiokanavan juontajaäänenä.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]