Deltamarin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Deltamarin Group
Toimitusjohtaja Janne Uotila[1]
Kotipaikka Suomi Turku, Suomi [1]
Liikevaihto 23 000 000 € (2016)[1]
Liikevoitto 7 600 000 € (2016)[1]
Henkilöstö 224 (2016)[1]

Deltamarin Group on Raisiossa vuonna 1990 perustetusta laivansuunnittelutoimistosta alkunsa saanut konserni, jolla on Suomen lisäksi toimipisteitä myös Kiinassa, Puolassa ja Kroatiassa. Yhtiön 400 työntekijästä noin 250 työskentelee Suomessa.[2] Deltamarin Oy:n liikevaihto vuonna 2015 oli noin 36 miljoonaa euroa.

Lokakuussa 2012 Deltamarinin osake-enemmistön kerrottiin siirtyvän suomalaisilta kiinalaiselle AVIC International Investments Limited -yhtiölle 32 miljoonan euron kauppahintaan. Ostaja on osa Kiinan valtiollisesta puolustus- ja lentokoneteollisuusyritys Aviation Industry Corporation of China eli AVIC:a, jolla on yli 300 tytäryhtiötä eri puolilla maailmaa. AVIC on Fortune 500 -listalla sijalla 162 vuonna 2017.[3][4]

Vuonna 1999 Deltamarinille myönnettiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto.[5]

  1. a b c d e Vainu.io search.vainu.io.
  2. Deltamarin in depth deltamarin.com. Arkistoitu 7.7.2012. Viitattu 19.10.2012.
  3. Hannu Vähämäki: Deltamarin kiinalaisten käsiin 15.10.2012. Yle Uutiset. Viitattu 19.10.2012.
  4. Talouselämä: Deltamarin saa kiinalaisen pääomistajan 15.10.2012. Tekniikka & Talous. Arkistoitu 29.10.2012. Viitattu 19.10.2012.
  5. Aikaisemmin palkitut yritykset, Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon ja vientipalkinnon saajat 2012. Finpro. Viitattu 20.10.2012.