Erkki M. Pekkinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erkki Matti Pekkinen (10. elokuuta 1923 Jaakkima19. marraskuuta 2008 Espoo) oli suomalainen yrittäjä ja yritysjohtaja, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen.[1]

Pekkisen vanhemmat olivat maanviljelijä Jaakko Pekkinen ja Anna Tyyne Pakkanen ja puoliso vuodesta 1949 Annaliisa Kanervikko. Pekkinen toimi kotitilallaan maanviljelijänä sotiin asti, mutta joutui evakkona Tornioon. Sotien jälkeen hän muutti Isoonkyröön, kävi talonrakentajakurssin ja toimi kirvesmiehenä. Rakennusmestariksi Pekkinen valmistui Vaasan teknillisestä koulusta vuonna 1947 ja meni sitten Helsinkiin Pellonraivaus-yhtiöön rakennusmestariksi.[1]

Pellonraivaus Oy:ssä Pekkinen perehtyi maanrakennusalaan, mutta päätyi työntutkijaksi. Työskenneltyään rakennusmestarina kahdessa eri rakennusyhtiössä hän perusti kumppanien kanssa maanrakennusalan yrityksen vuonna 1960. E. M. Pekkinen -yhtiöstä tuli alallaan huomattava, sen suurimpia urakoita 1970-luvulla oli Jorvin sairaalan perustustyöt, 1980-luvulla Puotilan metroasema ja 1990-luvulla Stockmannin Tapiolan tavaratalon laajennusurakka. Yrityksensä toimitusjohtajana Pekkinen työskenteli vuoteen 1987 asti. Pekkinen oli myös alansa merkittävä vaikuttaja. Hän oli perustamassa Maa- ja Vesirakennustyönantajain Liittoa, toimi Suomen Rakennusmestarien liiton puheenjohtajana ja Suomen Maanrakentajain Keskusliiton valtuuskunnan puheenjohtajana. Teollisuusneuvoksen arvonimen Pekkinen sai vuonna 1975 ja rakennusalan Rakeva-palkinnon vuonna 1989.[1][2]

  1. a b c Erkki M. Pekkinen Biografiasampo. Viitattu 26.2.2022.
  2. Ihmiset. Kuolleet. Teollisuusneuvos Erkki M. Pekkinen. (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 14.1.2009. Viitattu 26.2.2022.