Giacobbe Cervetto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Giacobbe Cervetto, Johan Zoffanyn maalaus

Giacobbe Basevi Cervetto (1682 Livorno14. tammikuuta 1783 Livorno) oli italialainen säveltäjä. Hän toimi Englannissa sekä sellistinä että sellolle tehdyn barokkimusiikin säveltäjänä.[1]

Cervetto syntyi juutalaiseen perheeseen ja muutti Lontooseen vuonna 1739. Hän oli johtava hahmo paikallisessa musiikkielämässä vuosikymmenten ajan. Muiden toimiensa ohella hän myi soittimia ja jousia. Hän esiintyi säännöllisesti Händelin orkesterissa. Myös hänen pojastaan James Cervettosta tuli merkittävä sellisti. Giacobbe Cervetto kääntyi lopulta anglikaaniksi. Häneltä säilyneeseen tuotantoon kuuluu muun muassa sonaatteja sellolle.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]