Haya Rashed Al Khalifa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
George W. Bush (vas.) ja Haya Rashed Al Khalifa YK:n yleiskokouksessa 19. syyskuuta 2006.

Haya Rashed Al Khalifa (arab. هيا راشد آل خليفة‎, Hayā Rāšid ’Āl Ḫalīfa; s. 18. lokakuuta 1952) on bahrainilainen juristi ja diplomaatti. Hän toimi Yhdistyneiden kansakuntien 61. yleiskokouksen puheenjohtajana 12. syyskuuta 2006 alkaen 17. syyskuuta 2007 saakka. Hän oli yleiskokouksen kolmas naispuolinen puheenjohtaja.

Al Khalifa opiskeli oikeustiedettä Kuwaitissa ja valmistui 1974. Vuonna 1979 hän oli toinen kahdesta ensimmäisestä naispuolisesta lakimiehen ammatin harjoittajasta Bahrainissa. Sittemmin hän perusti oman lakiasiaintoimistonsa jota johtaa edelleen. Hän on myös ollut jäsenenä Bahrainin perustuslakituomioistuimessa. Lisäksi hän on opiskellut kansainvälistä julkisoikeutta Pariisin I yliopistossa Sorbonnessa.

Al Khalifa oli 1997–1999 sovittelukomitean varapuheenjohtaja lakialan kansainvälisessä järjestössä IBA:ssa. Kansainvälisen kokemuksensa ansiosta hän sai maaltaan diplomaattisia tehtäviä. Vuosina 2000–2004 hän oli Bahrainin suurlähettiläs Ranskassa. Tämän ohella hän edusti maataan Belgiassa, Sveitsissä ja Espanjassa. Al Khalifa oli Bahrainin ensimmäinen naispuolinen suurlähettiläs. Hän osaa täydellisesti kolmea kieltä: arabiaa, englantia ja ranskaa.[1]

Al Khalifa, kutsumanimeltään Sheikha Haya, on Bahrainin edustaja Unescossa. Kesäkuussa 2006 YK:n yleiskokous valitsi hänet Aasian edustajana tulevan 61. yleiskokouksen puheenjohtajaksi seuraamaan Jan Eliassonia vuoden kestävään virkaan. Al Khalifa aloitti virassaan 12. syyskuuta 2006 ja hänen kautensa päättyi 17. syyskuuta 2007. Hänen seuraajakseen 62. yleiskokouksen johtoon valittiin Srgjan Kerim.

Haya Rashed Al Khalifa kuuluu Bahrainia hallitsevaan Al Khalifa -sukuun. Maata vuoteen 1932 hallinnut Isa ibn Ali Al Khalifa oli hänen isoisoisänsä.

  1. http://www.hraklf.com/l1.htm (Arkistoitu – Internet Archive) Sheikha Haya Rashed Al Khalifa: henkilötiedot
    http://www.un.org/ga/president/61/presskit/president.shtml YK:n biografia

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]