Henrik Granö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Åke Henrik Granö (27. tammikuuta 1947 Helsinki24. kesäkuuta 2021 Espoo) oli suomalainen opettaja ja muusikko.[1] Granö tunnettiin etenkin The Sounds -rautalankayhtyeen soolokitaristina.[2]

Niin sanottu rautalanka-Emma levytettiin tammikuussa 1963, kun Granö oli vain 15-vuotias. Levytyssessiota edelsivät viikkojen harjoitukset. The Soundsin menestys jo 1962 perustui aktiiviseen keikkailuun ja siihen, että yhtye oli hyvin ehjä musikaaliselta taustaltaan.

Granö näytteli sivuosassa Jörn Donnerin elokuvassa Naisenkuvia (1970).[1][3]

Musiikista ei tullut Granölle ammattia. Opiskeltuaan kirjallisuutta ja pohjoismaista filologiaa hän toimi äidinkielen lehtorina Kirkkonummen ruotsinkielisessä lukiossa vuodesta 1978 eläkkeelle jäämiseensä asti.[1][4]

Henrik Granö ei koskaan tehnyt trikkinauhoituksia. Hänen alkuperäinen soittimensa oli viulu, ja se vaikutti hänen kitarankäsittelyynsä.[5]

Sähkökitara Fender Stratocaster, jolla The Soundsin Emma-kappaleen soolokitaraosuudet levytettiin, kuului myöhemmin 1970-luvulla Albert Järviselle.lähde?

  1. a b c Pajukallio, Arto: Sähkökitaransoiton pioneeri. (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat, 4.7.2021, s. C 23. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.7.2021.
  2. Kuokkanen, Venla: The Sounds -yhtyeen soolokitaristi Henrik Granö on kuollut – suomalaiset muistavat hänen soittonsa legendaarisesta Emmasta Helsingin Sanomat. 24.6.2021. Viitattu 24.6.2021.
  3. Naisenkuvia Elonet.
  4. Vuori, Katariina: Missä mies? Rau­ta­lan­ka­maest­ro taipuu joogaan Kaleva. 19.1.2007. Viitattu 24.6.2021.
  5. Grüne-Luoma, Yrsa: Nekrolog: Åke Henrik Granö. Hufvudstadsbladet, 18.7.2021, s. 33.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.