Hoikankangas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hoikankangas
Yksi Hoikankankaan asuinalueen kerrostaloista.
Yksi Hoikankankaan asuinalueen kerrostaloista.
Kaupunki Kajaani
Kaupunginosa nro 104220
Väkiluku 362[1] (31.12.2014)
Postinumero(t) 87500, 87900

Hoikankangas on Kajaanin kaupunginosa, joka sijaitsee noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta etelään. Alueella sijaitsee kymmenen kerrostalon muodostama asuinalue ja puolustusvoimien joukko-osasto Kainuun prikaati, johon kuuluu fyysisesti mm. viisi kasarmia ja Hoikanportin ampumarata. Vuoden 2014 lopussa Hoikankankaalla oli 362 asukasta[1].

Aiemmin Hoikankangas muodosti oman tilastollisen taajamansa. Vuonna 2000 taajamassa oli 422 asukasta, ja sen pinta-ala oli 0,6 neliökilometriä.[2] Sittemmin se on kasvanut yhteen Kajaanin keskustaajaman kanssa.

  1. a b Kajaanin alueiden väkiluku 31.12.2014 ikäryhmittäin (PDF) (s. 1) Kajaanin kaupunki. Arkistoitu 20.6.2017.
  2. Tilastolliset taajamat 2000 (PDF) (s. 219) Tilastokeskus. Viitattu 17.7.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.