Jörg Jaksche

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jaksche vuoden 1999 Pariisi–Tours -kilpailussa
Jörg Jaksche vuoden 2005 Tour de France'issa.

Jörg Jaksche (s. 23. heinäkuuta 1976, Fürth) on saksalainen uransa päättänyt maantiepyöräilijä.

Jaksche aloitti ammattilaisuransa Polti-tallissa kausilla 19971998. Vuosina 19992000 hän kilpaili Telekom-tallissa. Tämän jälkeen hän siirtyi kausiksi 20012003 ONCE-tallin ajajaksi. CSC-tallissa hän kilpaili kaudella 2004 ennen kuin siirtyi Liberty Seguros-Würth-talliin kausiksi 20052006. Kaudella 2007 Jaksche kilpaili Tinkoff Credit Systems -tallissa.

Jaksche voitti kaudella 2004 Pariisi–Nizza-ajon ja Välimeren ajon.

Jaksche on osallistunut Ranskan ympäriajoon kuudesti. Kahdenkymmenen parhaan joukkoon hän on kokonaiskilpailussa yltänyt kolmesti: vuonna 2005 hän oli 16. vuonna 1998 18. ja vuonna 2003 17.

Vuoden 2006 Sveitsin ympäriajossa Jaksche sijoittui kolmanneksi.

Jaksche oli yksi 9 ajajasta, joiden osallistuminen vuoden 2006 Ranskan ympäriajoon kiellettiin Operaatio Puerto-dopingskandaaliin liittyvien epäilyiden johdosta. 30. kesäkuuta 2007 Jaksche myönsi käyttäneensä veridopingia, ja että hänen koodinimensä espanjalaisen lääkärin Eufemiano Fuentesilta takavarikoiduissa dokumenteissa oli Bella. Hän lopetti uransa tämän jälkeen.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en: Jörg Jaksche