J. H. Tuhkanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Johan Henrik (Juho Heikki) Tuhkanen (8. elokuuta 1851 Paltamo24. heinäkuuta 1932 Hämeenlinna) oli suomalainen seminaarinjohtaja ja kirjailija. Hän käytti myös nimimerkkejä H. T. ja Raittulan Heikki.

Kainuussa mäkitupalaisen poikana syntynyt J. H. Tuhkanen valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista 1872 ja toimi sitten opettajana eri puolilla Suomea kunnes asettui asumaan Hämeenlinnaan.[1] Hän perusti 1890 Hämeenlinnaan yksityisen yksivuotisen kierto- eli pikkukouluseminaarin, joka koulutti opettajia kiertokouluja varten. Seminaari toimi vuoteen 1919 saakka ja sieltä sai seminaarin toiminnan aikana päästötodistuksen yhteensä 1 182 naista ja 123 miestä.

Tuhkanen on haudattu Ahveniston hautausmaalle Hämeenlinnaan.[1]

  • Kirkkohistoria eli kertomuksia kristillisen seurakunnan vaiheista : kotia ja kansakouluja varten. Toimittaja, Kristiina 1880
  • Biblian historian selityksiä : kotoa, lainakirjastoja ja kansakouluja varten : 1 vihko. Tekijä, Nikolainkaupunki 1881
  • Kirkko-historia kansakouluja varten. Hagelberg, Tampere 1887, 2. parann. painos 1890
  • Aapinen ja lukukirja sekä kertomuksia biblian historiasta : kotia ja kiertokouluja varten. Hagelberg, Tampere 1890, 2. korj. ja lavenn. painos 1893, 3, painos Weilin & Göös, Helsinki 1895, 4. painos nimellä Aapinen ja lukukirja kiertokoulun alaosastoa varten : toisen yleisen kiertokouluopettaja-kokouksen valitseman komitean tarkastama, Weilin & Göös, Helsinki 1896, 6. painos nimellä Aapinen ja lukukirja sekä kertomuksia raamatun historiasta : kotia ja kiertokoulua varten, Weilin & Göös, 1901, 7. painos 1903, 8. painos 1906
  • Aikakaus-jaksollinen johdanto biblian historiaan : kansa- ja pikkukoulun opettajia varten 1 : Vanha testamentti. Hagelberg, Tampere 1891
  • Kodin joulu ja koulun joulu 1 : Lapsille ja nuorisolle kehoitukseksi kristilliseen juhlan viettämiseen, kirj. H. T. Tekijä, Hämeenlinna 1892
  • Lukukirja : kiertokoulujen yläosastoja varten. WSOY 1892, 2. painos 1900, 3. painos 1904, 4. painos 1908, 5. painos 1914
  • Käytännöllisiä ohjeita sisäluvun, uskonnon, laskennon, laulun ja kirjoituksen opettamisessa kiertokouluopettajia varten. WSOY 1893
  • Lasten kuvakirja ; kuvat piirtänyt A. Federley. Hj. Hagelberg, Tampere 1893
  • Kapakka ystäväni : näytelmä kolmessa näytöksessä, kirj. Raittulan Heikki. Hämeenlinnan raittiusseura, Hämeenlinna 1893
  • Koti-aapinen lasten ensimmäistä opetusta varten. Weilin & Göös, Helsinki 1894, 1896, 1899, 1912, 1913
  • Selityksiä F. W. Sundwallin toimittamaan Raamatun historiaan : kansan opetusta varten soviteltu : Uusi testamentti. Tekijä, Hämeenlinna 1895
  • Raamatun historia ja Lutherin vähä katekismus : kiertokoulun alaosastoa varten. WSOY 1896
  • Kauno- ja oikeinkirjoitus-harjoituksia kiertokouluja varten. Tilgmann, Helsinki 1897
  • Lasku-oppi : kiertokouluja ja itsekseen opettelevia varten soviteltu. Otava, Kuopio 1898
  • Isänmaan maantieteellinen luku- ja oppikirja : kierto- ja kotikouluja varten, toimitti J. H. Tuhkanen. Hämäläinen, Hämeenlinna 1900
  • Joulu-kyyhkynen 1900, toim. J. H. Tuhkanen. Tampere 1900
  • Helluntaikyyhkynen, toim. J. H. Tuhkanen. Hämeenlinna 1901
  • Koti-aapinen lasten ensimmäistä opetusta varten. Weilin & Göös, Helsinki 1901, lisäpainokset 1903, 1904
  • Helluntaiviesti, toim. R. Hernberg ja J. H. Tuhkanen. Hämeenlinna 1902
  • Selityksiä Raamatun historiaan Ervastin, Waarasen, Kurtzin, Karlssonin y. m. mukaan 1-3. Tekijä, Hämeenlinna 1902
  • Hämeenlinnan kiertokouluopettajaseminaarin albumi, toim. J. H. Tuhkanen. Hämeenlinna 1905
  • Kasvatusopillinen sielu- ja opetusoppi : pikkukouluseminaareja varten. Hämeenlinna 1907
  • Kotipiirimme aarteet kasvatuksessa ja opetuksessa. Karisto 1908
  • Sorretun kosto : viisi kohtausta ja kuvaelma. Seuranäytelmiä n:o 59. Karisto 1908
  • Turvattomain poluilta : turvattomia auttamaan. Tekijä, Hämeenlinna 1908
  • Sielu- ja opetusoppi esiseminaareja varten. Tekijä, Hämeenlinna 1913