Jared Cohon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jared Leigh Cohon (1947[1]–2024[2]) oli yhdysvaltalainen insinööri ja professori, joka toimi Carnegie Mellon -yliopiston kahdeksantena rehtorina 1997–2013.

Cohon suoritti alemman korkeakoulututkinnon yhdyskuntatekniikasta Pennsylvanian yliopistosta vuonna 1969. Kolme vuotta myöhemmin hän sai maisterin paperit Massachusetts Institute of Technologystä, jossa hän väitteli tohtoriksi vuonna 1973. Samana vuonna Cohon aloitti ympäristötekniikan professorina Johns Hopkinsin yliopistossa, jossa hän työskenteli vuoteen 1992 asti. Vuodet 1992–1997 Cohon oli Yalen yliopiston metsätaloustieteiden ja ympäristötutkimuksen tiedekunnan dekaani ja professori.[3]

Presidentti Bill Clinton nimesi Cohonin vuonna 1995 U.S. Nuclear Waste Technical Review Boardiin. Kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin toimiston puheenjohtajaksi. Vuonna 1996 Cohonille myönnettiin Joan Hodges Queneau Award, joka annetaan insinööritieteen saavutuksesta ympäristönsuojelussa.[4]

Cohonista tuli Carnegie Mellon -yliopiston rehtori vuonna 1997. Hänen hallintoaikanaan yliopistoon rakennettiin uusia rakennuksia ja laboratorioita. Yliopisto perusti myös uusia kampuksia Kalifornian Piilaaksoon ja Qatariin.[5] 16 vuoden jälkeen Cohon luopui rehtorin virasta 2013, ja hänen seuraajakseen valittiin Subra Suresh.[6]

  1. Cohon, Jared L. viaf.org. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)
  2. Behanna, Garrett: Jared Cohon, former Carnegie Mellon University president, dies at 76 cbsnews.com. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)
  3. Jared L. Cohon NNDB. Viitattu 29.7.2010. (englanniksi)
  4. Resume of Jared L. Cohon U.S. Nuclear Waste Technical Review Board. Arkistoitu 6.7.2007. Viitattu 29.7.2010. (englanniksi)
  5. Biography: Jared L. Cohon Carnegie Mellon -yliopisto. Viitattu 29.7.2010. (englanniksi)
  6. Carnegie Mellon Selects Ninth President 2013. Carnegie Mellon University. Viitattu 23.6.2015. (englanniksi)