Jerónimo Saavedra

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jerónimo Saavedra
Henkilötiedot
Syntynyt3. heinäkuuta 1936
Las Palmas de Gran Canaria
Kuollut21. marraskuuta 2023 (87 vuotta)
Poliitikko
Kotipaikka Espanja

Jerónimo Saavedra (3. heinäkuuta 193621. marraskuuta 2023[1]) oli espanjalainen poliitikko. Hän toimi Kanariansaarten itsehallintoalueen pääministerinä vuosina 1983–1987 ja 1991–1993. Vuosina 2007–2011 hän oli Las Palmas de Gran Canarian pormestari.

Saavedra opiskeli oikeustiedettä, mistä hän suoritti tohtorintutkinnon. Hän liittyi vuonna 1972 Espanjan sosialistiseen työväenpuolueeseen (PSOE), ja vuonna 1977 hänet valittiin Espanjan parlamenttiin.[1]

PSOE sai vuoden 1983 aluevaaleissa eniten ääniä Kanariansaarilla, ja Saavedra nimitettiin alueen ensimmäiseksi vaaleilla valituksi pääministeriksi. Saavedra valittiin tuolloin ensimmäistä kertaa myös Kanariansaarten parlamenttiin, missä hän istui vuoteen 1993.[1]

PSOE voitti Kanariansaarilla aluevaalit myös vuonna 1987, mutta CDS:n, Alianza Popularin ja kanariansaarelaisten puolueiden välinen sopimus syrjäytti Saavedran aluehallinnon johdosta. Saavedra palasi pääministeriksi kuitenkin vuosiksi 1991–1993.[1]

Espanjan pääministeri Felipe González valitsi Saavedran 1993 julkishallinnon ministeriksi, ja vuosina 1995–1996 tämä toimi opetusministerinä. Saavedra oli vuonna 1996 ja uudestaan vuosina 1999–2003 senaattorina. Kotikaupunkinsa Las Palmas de Gran Canarian pormestariksi hän tuli 2007, ja hänen viimeinen virkansa oli Kanariansaarten parlamentin asiamiehenä 2011–2018.[2]

Saavedra kertoi vuonna 2000 olevansa homoseksuaali. Hän oli ensimmäinen espanjalainen korkeassa julkisessa virassa ollut poliitikko, joka tuli ulos kaapista.[1]

  1. a b c d e Guillermo Vega: Muere el exministro y expresidente de Canarias Jerónimo Saavedra El País. 21.11.2023. Ediciones El País. Viitattu 21.11.2023. (espanjaksi)
  2. Tres días de luto oficial en Canarias por el fallecimiento de Jerónimo Saavedra 21.11.2023. Radio Televisión Canaria. Viitattu 21.11.2023. (espanjaksi)
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.