Juhannusjuna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juhannusjuna
Juhannusjunan logo
Juhannusjunan logo
Kestoaika 13 tuntia
Pääosissa Ella Kanninen
Iiro Rantala
Alkuperämaa  Suomi
Verkko Yle TV1
Yle Teema
Esitetty 22. kesäkuuta 2012 – 23. kesäkuuta 2012
Tuotantokausia 1
Jaksoja 1
Tuotanto
Tuotantoyhtiö(t) Yle
Aiheesta muualla
IMDb

Juhannusjuna oli Ylen juhannusyönä 22.–23. kesäkuuta 2012 lähettämä 13 tunnin suora televisio- ja radiolähetys HelsinkiRovaniemi-yöpikajunasta. Ohjelma nähtiin läpi yön Yle Teemalla sekä teräväpiirtona Yle HD:lla, ensimmäiset kaksi tuntia nähtiin myös Yle TV1-kanavalla. Kello 20.30–20.45 lähetettiin TV1:ssä illan pääuutislähetys. Ohjelman sisältö koostui Ella Kannisen tekemistä haastatteluista, Iiro Rantalan musisoinnista yhdessä vieraiden kanssa, asemakohtaisista ohjelmaosuuksista sekä suomalaista juhannuselämää käsitelleistä arkisto-osuuksista. Visuaalisen identiteetin ohjelmalle antoivat erityisesti helikopterista kuvatut maisemakuvat junan etenemisestä läpi yöttömän Suomen. Junamatkaa seurasi yhteensä noin puoli miljoonaa katsojaa.[1] Lähetys näkyi Suomen lisäksi Saksassa, Ranskassa ja Norjassa.

Juhannusjuna-ohjelma noudatti kansainvälisesti yleistyvää hidas televisio (”Slow TV”) -toteutustapaa, jonka esikuvia ovat esimerkiksi Norjan yleisradioyhtiön lähettämät samantapaiset ohjelmat junamatkasta Norjan halki sekä 134 tuntia kestäneestä laivamatkasta Norjan rannikkoa pitkin.

Junan lähtöaika Helsingin päärautatieasemalta oli juhannusaattona, perjantaina 22. kesäkuuta 2012 kello 18.52.[2] Pasilan asemalla vaunun sähköt katkaistiin autovaunujen liittämisen ajaksi normaalina turvallisuustoimenpiteenä. Katko kesti kuitenkin normaalia pidempään, minkä vuoksi juna jäi aikataulusta heti matkan alussa. Myöhemmin selvisi, että autovaunujen kytkennästä vastaava henkilö oli unohtanut kytkeä sähköt takaisin päälle.[3]

Sähköjen palauduttua tv- ja radiolähetysten tekeminen helpottui ja juna jatkoi matkaansa. Juna pysähtyi Tikkurilassa, jossa juontajat Ella Kanninen ja Iiro Rantala astuivat yllätyksekseen tyhjälle ratapihalle. Tikkurilaan ei ollut järjestetty asematapahtumaa ja paikalle saapuneet ihmiset olivat erehdyksessä väärän vaunun kohdalla. Tilanne kuitenkin selvisi, jolloin paikalla olijat pääsivät toivottamaan junan matkustajille hyvää matkaa.[3]

Riihimäellä junaa oli vastassa täysi laiturillinen vilkuttavia ihmisiä, jotka ottivat Kannisen ja Rantalan hyvin vastaan. Junaan saatiin myös juhannuskoivut luomaan tunnelmaa. Riihimäen aseman väenpaljous antoi Juhannusjunan tuotantotiimille paljon uskoa ohjelman onnistumiseen.[3]

Hämeenlinnan asemalla nähtiin keskiaikaiset markkinat ja teemaan kuuluneet kauppiaat, trubaduurit ja ritarit. Junan lähtiessä laiturilla soitettiin kaupungissa syntyneen Jean Sibeliuksen säveltämä ”Finlandia”.[3]

Tampereella juna pysähtyi pidemmäksi aikaa, puoleksi tunniksi. Paikan päälle oli järjestetty elävää musiikkia, tanssia, fantasiapukujen näytös, sirkusesityksiä sekä burleskiesitys.[3]

Parkanon rautatieasemalla olivat paikalla muun muassa Lauri Tähkä ja Antero Mertaranta. Autojonon vuoksi osa yleisöstä ei ollut ehtiä ajoissa asemalle.[3]

Seinäjoelle saavuttaessa vuorokausi oli vaihtunut juhannuspäivän puolelle. Midnight Hawks -taitolento-osaston Hawk-hävittäjät sekä Hornet lensivät aseman yli. Paikan päällä oli myös laulua ja soittoa. Yksi matkustaja ei huomannut junan lähtöä ajoissa ja jäi laiturille. Juna oli ehtinyt jo pitkälle ennen kuin tieto asiasta välittyi sinne.[3]

Presidentti Urho Kekkoseksi pukeutunut näyttelijä Anu Komsi otti junan vastaan Kokkolan rautatieasemalla kahden aikaan yöllä. Yhteysongelmien vuoksi Yle joutui kuvaamaan musiikkinäytelmän ilman ohjaajan komentoääntä. Kokkolan jälkeen asemien väliset etäisyydet pitenivät, ja matkustajat ja henkilökunta alkoivat väsyä.[3]

Ylivieskaan juna saapui aikaisin aamuyöstä. Junan otti vastaan juhannusneitojen esitys. Laiturilla maistettiin myös paikallista punaista heraa sekä pohjoispohjalaista rieskaa. Ylivieskan jälkeen näyttelijä Kari Väänänen esitti junan ravintolavaunussa Iiro Rantalan pianon säestyksellä kappaleen ”Lapin kesä”.[3]

Oulussa juna oli viiden aikoihin, ja paikalle oli tuotu Mieskuoro Huutajat herättelemään matkustajia. Yhteyksissä oli kuitenkin ongelmia, mikä näkyi tv-lähetyksessä.[3]

Kemin rautatieasemalla liikkui valkoisia jättipalloja sekä mopoja ja traktoreita. Vuosia myöhemmin Ylen artikkelissa kuvattiin, että ”yliväsymyksen vuoksi Kemi tarjosi matkan ehdottomasti absurdeimman asemakokemuksen”.[3]

Matkan lähestyessä loppuaan huomioitiin pitkän työn tehneitä juontajia ja haastattelut oli jätetty minimiin. Koivun rautatieasemalta otettiin tosin kyytiin Joulupukki, jolta kyseltiin kuulumisia.[3]

Etukäteen oli herättänyt huolta, ehtiikö juna ajoissa pääteasemalleen Rovaniemelle. Veturinkuljettaja ajoi kuitenkin Kemin ja Rovaniemen välin niin suurella nopeudella, että juna oli perillä lähes 15 minuuttia etuajassa. Tilanne oli haastava, sillä tuotantoryhmä oli varautunut myöhästymiseen, mutta ei etuajassa saapumiseen. Ohjelmaa jouduttiin karsimaan ja haastatteluja jättämään pois. Rovaniemellä kahdeksan aikaan aamulla juontajat söivät Marttojen valmistamaa aamupalaa. Laiturilla kuultiin myös haitarin soittoa.[3]

Lähetyksen toteutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juhannusjunan baarivaunu.

Televisiolähetys liikkuvasta junasta vaati ohjelman tekniseltä toteutukselta erityisratkaisuja. Televisiosignaali välitettiin liikkuvasta junasta helikopterissa sijainneen välitinaseman kautta Ylen verkkoon.

Kuvausvaunuina toimivat VR:n kaksikerroksinen konduktööriosastollinen lasten leikkipaikan omavaa Intercity-vaunu (Edfs)[4] sekä vuodelta 1968 peräisin oleva baarierikoisvaunu (Rbkt)[5] [6]. Kaksikerroksisen vaunun alakertaan olivat sijoitettuna matkustajat ja haastattelustudio[7], yläkertaan puolestaan Ylen henkilöstö ja henkilöstölle ja matkustajille tarkoitetut sosiaalitilat ruokineen ja juomineen.[8] Tekniikka oli laitettu perhehyttiin ja konduktöörinkoppiin. Baarivaunu toimi toisena studiona, johon oli sijoitettuna ohjelman yhtenä keskipisteenä toiminut flyygeli.[9][10]

Pysähdysasemat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juhannusjuna saapuneena Rovaniemelle.
Asema Saapumisaika Lähtöaika
Helsinki 18.52
Pasila 18.57 19.00
Tikkurila 19.41 19.44
Riihimäki 20.19 20.22
Hämeenlinna 20.46 20.48
Tampere 21.38 22.11
Parkano 23.05 23.08
Seinäjoki 00.12 00.14
Kokkola 2.01 2.30
Ylivieska 3.38 3.40
Oulu 5.14 5.19
Kemi 6.27 6.31
Rovaniemi 7.50

Aikataulun ulkopuoliset pysähdykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vieraina oli YLE:n valitsemia matkustajia noin 1 300:n hakijan joukosta. Mukana oli muun muassa Juhannusjunassa täysi-ikäisyyden saavuttanut nuori junaharrastaja[11], meedio, piirtäjä/maalaaja ja monia tavallisia suomalaisia.

Julkkisvieraita:

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]