Juho Markkanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo muusikosta ja näyttelijästä. Jääkiekkoilijaa käsittelee artikkeli Juho Markkanen (jääkiekkoilija).
Juho Markkanen
Henkilötiedot
Syntynyt1981
Näyttelijä
Aktiivisena 1997–
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Juho Markkanen (s. 1981[1]) on suomalainen muusikko ja näyttelijä. Hän on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Nätystä vuonna 2009.[1][2] Hän toimii näyttelijän töiden lisäksi myös vuonna 1997 perustetun Järjestyshäiriö-yhtyeen kitaristina ja solistina. Näyttelijänä hän on esiintynyt muun muassa televisiosarjoissa Helsingin herra ja Mun ainoot 30 minsaa.

Markkanen on säveltänyt suurimman osan Järjestyshäiriön kappaleista sekä sanoittanut osan niistä.[3]

Näyttelijä Miina Maasola oli Markkasen pikkuserkku.[1]

Vuosi Elokuva Rooli
2011 Vares – Sukkanauhakäärme Nero
2013 Pystyssä asiakas ryhmässä

Lyhytelokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Elokuva
2005 Suhteita
2011 Käännän selkäni

Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Sarja Rooli
2007 Operaatio Hurrikaani
2008 Harvoin tarjolla Manskun bändin jäsen
2012 Helsingin herra Sedu
2013 Mun ainoot 30 minsaa Rakastaja
2015 Koukussa Mike
2016 Ex-onnelliset Jussi Nevalainen
  1. a b c Haastattelussa Juho Markkanen 5.5.2013. Teatterikärpäsen puraisuja. Viitattu 27.6.2014.
  2. Vanhat nätyläiset Näty. Arkistoitu 13.1.2016. Viitattu 27.6.2014.
  3. Juho Markkanen lauluntekijänä Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 16.8.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]