Kamila Lićwinko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Kamila Lićwinko vuonna 2015
Kamila Lićwinko vuonna 2015
Maa:  Puola
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Lontoo 2017 korkeushyppy
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Sopot 2014 korkeushyppy
Pronssia Pronssia Portland 2016 korkeushyppy
Sisäratojen EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Praha 2015 korkeushyppy
Universiadit
Kultaa Kultaa Kazan 2013 korkeushyppy

Kamila Lićwinko (o.s. Stepaniuk, s. 22. maaliskuuta 1986 Bielsk Podlaski) on puolalainen korkeushyppääjä. 184 senttimetriä pitkä ja 65 kilogrammaa painava Lićwinko edustaa KS Podlasie Białystok -seuraa.[1]

Lićwinko voitti vuoden 2014 sisäratojen MM-kilpailuissa Puolan Sopotissa kultaa tuloksella 200.[2] Hän jakoi voiton yhdessä Venäjän Marija Kutšinan kanssa. Vuoden 2016 sisäratojen MM-kilpailuista Portlandista hän saavutti pronssia. Vuoden 2015 sisäratojen EM-kilpailuista Lićwinko voitti pronssia tuloksella 194.

Lićwinko on osallistunut viisi kertaa MM-kilpailuihin. Berliinissä 2009 hän karsiutui ja Moskovassa vuonna 2013 hän sijoittui seitsemänneksi. Vuoden 2015 MM-kilpailuissa Pekingissä Lićwinko oli finaalin neljäs tuloksella 199. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän saavutti pronssia tuloksella 199.[2] Dohan MM-kilpailuissa 2019 hän sijoittui viidenneksi tuloksella 198. Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 hän oli yhdeksäs ja vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa yhdestoista. Hän osallistui EM-kilpailuihin vuonna 2014 ollen finaalin yhdeksäs. Kesäuniversiadeissa 2013 Lićwinko voitti kultaa tuloksella 200.[3]

Lićwinkon valmentajana toimii Michał Lićwinko.[2]

Ulkoradoilla

Sisäradoilla

  1. http://www.european-athletics.org/athletes/group=l/athlete=132118-licwinko-kamila/index.html
  2. a b c Kamila Lićwinko Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  3. Kamila Lićwinko Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)