Keskustelu:Mr. Lordi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli on valittu hyväksi artikkeliksi.
Artikkelin äänestys on arkistoitu.

Mielestäni tuota Mr. Lordin oikeaa nimeä ei tarvitsisi mainita.

Kommentin jätti Parantaja (keskustelu – muokkaukset).

Sikäli tarvitsee, että kyseessä on julkinen tieto, jonka Wikipedia vain dokumentoi. Tavoitteena on tehdä tietosanakirjaa. Elrith 27. toukokuuta 2006 kello 16.06 (UTC)
Lisäksi ko. henkilö on tullut julkisuuteen oikealla nimellään (vaikkakaan ei kasvoillaan), toisin kuin osa muista yhtyeen jäsenistä. -Les 27. toukokuuta 2006 kello 16.33 (UTC)

Nimi tulee mainita, kuvaa ei tule esittää, kun kerran henkilö itsekään ei sitä halua julkaistavan. Lab-oratory 28. joulukuuta 2007 kello 15.35 (UTC)

Mr. Lordi -nimeä kuvaillaan erheellisesti Putaansuun näyttelemäksi hahmoksi Lordi-yhtyeessä vaikka varsinkin nykytilannetta seuranneille pitäisi olla päivänselvää, että kyseessä on herran taiteilinanimi, eikä roolihahmo. --Monsterknight 3. joulukuuta 2010 kello 00.19 (UTC)

Putaansuun näyttely

[muokkaa wikitekstiä]

http://yle.fi/uutiset/viihde/2009/07/mr_lordilta_ensimmainen_taidenayttely_838030.html

Voisiko artikkelissa olla jokin maininta Putaansuun näyttelystä?--80.222.48.228 2. syyskuuta 2009 kello 19.19 (EEST)[vastaa]

Pistemääräennätys

[muokkaa wikitekstiä]

Kannattaisiko mainia, ettei eri euroviisuvuosien pistemäärien vertaaminen ole relevanttia, koska eri vuosina euroviisuissa on ollut eri määrä osanottajamaita, minkä vuoksi vertailu on virheellinen. Euroviisujen alkuaikoina nykyään helpohkosti voittajan keräämä pistemäärä ei olisi ollut mahdollinen. Auru Aro 28. toukokuuta 2006 kello 18.16 (UTC)

Siihen pyrinkin kohdalla "Edellinen piste-ennätys oli Ukrainaa edustaneen Ruslanan 280 pistettä vuodelta 2004, jolloin pisteitä antavien maiden määrää kasvatettiin huomattavasti"... Mutta tietysti jos keksit paremman muotoilun, sopii se ainakin itselleni hyvin. Mielikuvitukseni ei aina veny parhaimpiinsa valmiiden lauseiden editoinnin kanssa. -Les 29. toukokuuta 2006 kello 08.51 (UTC)
Joku jolla on ylimääräistä aikaa varmaan voisi laskea suhteellisen pistemäärän maksimista kullekin vuodelle.. :) --Harriv 29. toukokuuta 2006 kello 11.39 (UTC)
Ajattelinkin jo aivan omaksi ilokseni laskeskella. Minulla on kuitenkin ns. humanistin laskupää, joten en tiedä kehtaanko virittää tuloksia vaikkapa Euroviisuartikkeliin jatkoksi. -Les 29. toukokuuta 2006 kello 14.34 (UTC)

Arkistoitu vertaisarviointi

[muokkaa wikitekstiä]

Laitan artikkelin vertaisarvioinnin, sillä aion parantaa artikkelin tasoa. Tavoitteena on saada artikkelista hyvä/suositeltu. Kehitysehdotuksia otan vastaan. Mitä artikkeli kaipaa lisää tms. --Mr. Showman 30. syyskuuta 2007 kello 10.50 (UTC)

Itse Tomi Putaansuusta voitaisiin kertoa jotain, nykyisin se keskitty lähes pelkästään Lordiin. --Johney 30. syyskuuta 2007 kello 10.53 (UTC)
Ehkä yksinkertaisesti vain lisää tekstiä, varsinkin jos suositelluksi asti aiot muokata. Kannattaa jutunaihetta katsoa muista suositellusta henkilöartikkeleista. --kallerna 30. syyskuuta 2007 kello 16.27 (UTC)
Mr. Lordista on tehtävä kokonaan oma artikkeli tai sitten tähän sivuun kunnon kappale, jossa kerrotaan Lordista hahmona ja asusta. --Spirit 1. lokakuuta 2007 kello 12.56 (UTC)
Mie oon Lordi -kirjassa on jokaisen Lordi-hahmon esitelmä, joten Mr. Lordi-hahmon oma osio artikkelissa ei ole mahdottomuus. Kirjoitan osion paremmalla ajalla. --Mr. Showman 1. lokakuuta 2007 kello 14.11 (UTC)

Kirjoitin Mr. Lordi-hahmolle oman kappaleen. --Mr. Showman 3. lokakuuta 2007 kello 14.11 (UTC)

Onko lisää parannusehdotuksia? Koitan kirjoittaa vielä lisää Putaansuun yksityiselämästä. --Mr. Showman 6. lokakuuta 2007 kello 11.39 (UTC)

Mitä mieltä olette, olisiko artikkeli valmis ehdolle hyväksi? Vai mitä parannettavaa vielä olisi? --Mr. Showman 16. lokakuuta 2007 kello 16.20 (UTC)

Minusta näyttää aika hyvältä. Lordi-yhtye, Mr. Lordi ja Putaansuun yksityiselämä ovat tasapainossa. Jotain kielijuttuja siellä näyttäisi olevan, tsekkaan ne läpi mutta mielestäni voi hyvin laittaa äänestykseen, varsinkin kun hiljaista on täällä vertaisarvioinnissakin ollut viimeiset kaksi viikkoa.- -Tanár 20. lokakuuta 2007 kello 17.02 (UTC)

Kuva hänestä.

[muokkaa wikitekstiä]

Jos meinasitte laittaa kuvan Tomi Putaansuusta, niin pitää kyllä sanoa, että Mr. Lordin kuva ei kelpaa, sillä ihan maalaisjärjellä voisi ajatella, onko Mr. Lordi Tomi Putaansuun näköinen, tai edes sama henkilö. Tomi Putaansuu = Mr. Lordi väite on epätosi, sillä Putaansuu, esittää vain Mr. Lordia. Ja nyt särjen monen unelmat: Mr. Lordi on kuvitteellinen henkilö, ei sitä Mr. Lordin kuvaa voi siihin laittaa. --Tirimies 27. maaliskuuta 2008 kello 17.06 (UTC)

Lordihan on pyytänyt, että yhtyeen jäsenistä ei julkaistaisi kuvia ilman maskia, joten muutakaan kuvaa ei ole. Mistä sitäpaitsi löytyisi vapaasti käytettävä kuva ilman maskia? --junafani (Hccmqqr) 27. maaliskuuta 2008 kello 17.22 (UTC)
No voi voi. Ei siihin voi laittaa sitten kuvaa hänestä, jos hän ei halua. Eikä siihen voi laittaa kuvaa Mr. Lordistakaan, koska eihän se olisi kuva Tomi putaansuusta, vaan Mr. Lordista. PS. Ei aloiteta muokkaus sotaa.--Tirimies 28. maaliskuuta 2008 kello 12.30 (UTC)
Sitä paitsi, artikkelissahan on oma otsikko Mr. Lordista, että sinne voit laittaa niitä Mr. Lordin kuvia. --Tirimies 28. maaliskuuta 2008 kello 12.33 (UTC)
Putaansuu on viimevuosina laajentanut Mr. Lordi-käsitettä käyttämällä kyseistä taiteilijanimeä ja naamiota myös muissa yhteyksissä, joissa hän ei edusta yhtyettä, eli ns. hänen soolourallaan, kuten omissa taidenäyttelyissään ja TV-esiintymisissä kuten Kansallisaarteessa ja Kuorosodassa, joten rohkenen väittää, että (toisin kuin muiden yhtyeen jäsenten kohdalla) Mr. Lordi ei ole Putaansuun näyttelemä fantasiahahmo vaan hänen taiteilijanimensä ja siihen kuuluva ulkonäkö kaikessa työssä, jossa hän edustaa itseään artistina. Mr. Lordi on siis Tomi Putaansuun taiteilijanimi siinä missä Stefani Germanotta tunnetaan Lady Gagana, ja onhan monilla julkkisnaisillakin hervoton määrä meikkiä naamassaan, joten mielestäni olisi täysin suotavaa laittaa kuva artistista, Mr. Lordista, eli Putaansuusta sellaisena jolta hän julkisuudessa haluaa näyttää.--Monsterknight 3. joulukuuta 2012 kello 00.00 (UTC)

Linkki Turkin euroviisuportaalin

[muokkaa wikitekstiä]

Toi linkki tonne Turkin euroviisuportaalin sivustolle pitää poistaa kun sielä on kuva Putaansuusta ilman maskia. Hän ei halua oikeita kasvojansa julkisuuteen. (Lordisami)

Kuva on käsittääkseni vanhasta HS:n liitteestä, jossa se on aiemmin julkaistu. Monestakin ihmisestä lienee täällä lähteellistä tietoa, jota he eivät toivoisi julkisuuteen... se ei nyt kuitenkaan satu olemaan syy poistaa ko. tietoa sinänsä.Tetopa 1. elokuuta 2008 kello 08.45 (UTC)

"Tämä on hyvä artikkeli"

[muokkaa wikitekstiä]

Tuosta tittelin annosta on kulunut jo yli viisi vuotta, ja sen kyllä huomaa, sillä tämä artikkeli ei kyllä nykypäivänä katsottuna ole mitenkään luokiteltavissa hyväksi... Paitsi nyt!

Päätin siis ottaa ohjat käsiini ja saattaa artikkelin taas arvoiselleen tasolle. Reilu vuorokausi siinä meni, ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, toivottavasti työtäni ei ihan heti olla kokonaan raiskaamassa. Monta vuotta seurasin, kuinka tämä artikkeli jämähti euroviisu-intoilijoiden aikaan saamalle tasolle. Lopulta päätin rekisteröityä ja tehdä pieniä parannuksia, mutta nyt päätin että teen kerralla kunnon pohjan, josta päästään hyvin jatkamaan 2010-luvun tasalla artikkelia Tomi Putaansuusta eli Mr. Lordista.

  • Johdannosta löytyy nyt kaikki oleellinen, eli Putaansuu 1) ihmisenä, 2) julkkiksena, 3) artistina (infoa ammateista), ja 4) taas muusikkona (siihen liittyy Kiss-fanius ja musiikillinen esikuva).
  • Elämäkertaa en enää jaksanut alkaa siivoamaan, toivottavasti joku sen tekisi ("nykytilanne" on ollut pitkään vain sitä, että joku käy aina päivittämässä viimeisimmän uutisen/esiintymisen ja perään tarkan päivämäärän, kammottavaa luettavaa.)
  • Mielenkiinnonkohteet kaipasi mielestäni myös pientä siivoamista ja lisämatskua.
  • Putaansuun Hirviöimago -osio on mielestäni potentiaalinen idea laittaa Putaansuun artikkeliin. Kyseessä EI siis ole fiktiivininen kertomus "Mr.Lordi-satuhahmosta", vaan ihan oikeasti infoa Putaansuun itselleen luomasta imagosta, ja sen eri vaiheista ja kehityksestä.
  • Diskografiaan lisäsin muutaman puuttuvan tuohon "muilla levyillä" kategoriaan. Sekin alkaa olla jo sen verran laaja, että pitäisikö harkita että lähitulevaisuudessa tehtäisiin esim. oma lista niille albumeille, joiden kansivihon Putaansuu on tehnyt, oma niille joissa Putaansuu laulaa, ja oma niille joissa on Putaansuun kirjoittama biisi...? Ja oitahan löytyy lisää vanhoja tekeleitä aina jostain taas.

Ja väännetäämpä tämä nyt vielä rautalangasta, jos jollekin on oikeasti vielä epäselvää: Tomi Putaansuu = Mr. Lordi -väite on tosi. Mr. Lordi on Putaansuun lapsena saama lempinimi, jota hän käytti taitelijanimenään vuosia ennen kuin edes keksi yhtyeelle hirviöimagon. On totta, että Putaansuu on luonut myös Mr. Lordista fiktiivisen hahmon, jolle on olemassa fiktiivinen biografia. Mutta kuka on tämä lateksipukuun sonnustautunut miekkonen, joka on johtanut rovaniemeläiskuoroa televisiossa, pitänyt taidenäyttelyitä, ja ties mitä. Demonin ja peikon risteytys Lapin metsistä? Noh. Hän on Mr. Lordi. Artisti. Ei satuhahmo. Ei sen oikeasti pitäisi olla niin perskeleen vaikea ymmärtää. Verratkaa vaikka... Kissiin. (heidänkin "hahmot" ovat fiktiivisiä). Mutta yhtälö on sama. Stanley Eisen = Paul Stanley. Vieläkö lisää? Stefani Germanotta = Lady Gaga. Kaikki yhtälöt on yhtälailla tosi. Toivottavasti jokainen nyt pystyy hahmottamaan tämän kuitenkin niin yksinkertaisen ja päivänselvän asian. Vaikka tosin epäilen että tämä syväluotaava selittäminen oli turhaa, sillä uskon (ja toivon) että nämä euroviisu-intoilijat eivät enää näihin piireihin eksy tekemään tuhojaan.

Toivon että pystymme pitämään tämän artikkelin nyt taas jokusen vuoden eteenpäin helposti siistinä, asiallisena ja ajantasalla. Tarkoitukseni oli auttaa, ei aiheuttaa häiriötä. Käytin kaiken arviointikykyni miettiessäni muutoksia, joten toivottavasti kukaan ei vedä nyt tästä hernettä nenään, eikä tarvitsisi kauheasti korjailla. Allekirjoittaneen silmään ainakin näyttää nyt paljon nätimmältä. Kiitos ja ole hyvä.

--Monsterknight 17. kesäkuuta 2013 kello 20.09 (UTC)

Taiteilijanimi

[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli on nimetty väärin. Nimeämiskäytännön mukaan artikkelin nimi olisi Mr. Lordi. Ymmärrän että runsas maskeeraus herättää kysymyksiä, mutta Mr. Lordi on taiteilijanimi siinä missä Cheek, Lady Gaga, Paleface, Robin, Irwin Goodman, Alice Cooper, Martti Servo, Ressu, jne.

Joku voisi korjata kyseisen erheen. Itse en ole tarpeeksi pätevä siihen.

--Monsterknight 3. tammikuuta 2014 kello 23:35

Päätin ryhtyä toimiin, kun huomautustani ei ole näemmä huomattu. Tarkennusta siis vielä edelliseen: Mr. Lordi todellakin on taiteilijanimi, ei (ainoastaan) kuvitteellisen hirviön nimi. Tätä ei käy kiistäminen. Kuka pitää taidenäyttelyitä, kuka vierailee albumeilla, kuka antaa haastatteluja, kuka johti kuoroa Kuorosodassa, kuka kirjoittaa kappaleita myös muille yhtyeille? Mr. Lordi. Fiktiivinen hirviö? Ei. Taiteilijanimeä käyttävä taiteilija? Kyllä. Näin ollen sivu tulee ehdottomasti nimetä Mr. Lordiksi, vert. esim. Cheeck. ...Oikeastaan edes Lordin keikoilla yhtyeen jäsenten esiintymistä ei voi kutsua "näyttelemiseksi". Lordin fiktiivisten hahmojen tapoihin ei esim. kuulu soittimien soittaminen, saati lavaesiintyminen ja yleisön kanssa juttelu. Näin ollen Lordin sivuilta löytyvät fiktiiviset biografiat ovat lähinnä vain esiintymisasujen inspiraatioiden lähdetietoa faneille. Lordin jäsenet esiintyvät täysin fiktiivisinä hahmoina ainoastaan sarjakuvissa ja elokuvissa. Siirsin sivun Mr Lordi -nimelle, koska Mr. Lordi -otsikolle sitä ei voi siirtää ennenkuin kyseinen ohjaussivu on poistettu liian monien muokkaustensa takia. Toivottavasti asia korjataan asap. --Monsterknight 18. helmikuuta 2014 kello 23:35
Minusta ihan ok perustelut. Siirsin artikkelin Mr. Lordin nimelle. Tomi Putaansuun nimellä etsiskelevä löytää ohjauksen kautta perille, samoin Mr Lordi ilman pistettä ohjaa nyt tänne.--Tanár 18. helmikuuta 2014 kello 21.46 (EET)[vastaa]