Keskustelu mallineesta:Kunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mallineen kehittämisestä

[muokkaa wikitekstiä]

Oikeakielisyys

[muokkaa wikitekstiä]

Onko tietoa, koska Suomessa on alettu käyttää väentiheyden sijasta termiä väestöntiheys. Ellei väentiheys ole samaa kuin väestön tiheys niin mistä tämä muutos PIDEMPÄÄN muotoon on tullut? Kieli lyhenee - niin kuin virossa - mutta Suomessa EU-aika tekee suomen kielestä yhä arkaistisemman.

Tiedustelisin kuntamalin tekijöiltä, mistä termi? 81.175.155.48 17. toukokuuta 2006 kello 10.34 (UTC)

Suomessa ei ole kuin yksi kuntalaki. Näin ollen mallinteessa ei tarvitse olla mainintaa kaupunginjohtajasta, koska kuntalaissa ei ole kaupunginjohtajaa, vaan kunnanjohtaja. Kaupunginjohtaja on kunnanjohtaja.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950365

24 § Kunnanjohtaja

Kunnassa on kunnanjohtaja, joka johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa. Valtuusto valitsee kunnanjohtajan toistaiseksi tai määräajaksi.

Valtuuston toimikaudeksi valittu kunnanjohtaja voidaan valita kunnanhallituksen puheenjohtajaksi. Tällaisen kunnanjohtajan vaali toimitetaan ennen kunnanhallituksen vaalia ja hänen toimikautensa jatkuu siihen saakka, kunnes uusi kunnanjohtaja on valittu.

Jollei kunnanjohtajan vaalissa kukaan ole saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä. Tässä vaalissa eniten ääniä saanut tulee valituksi.

Kunnanjohtajalla on oikeus käyttää puhevaltaa kunnanhallituksen puolesta sekä saada kunnan viranomaisilta tietoja ja nähtäväkseen asiakirjoja, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.


25 § Kunnanjohtajan irtisanominen tai siirtäminen muihin tehtäviin

Valtuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen.

Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai jos vähintään neljäsosa valtuutetuista on tehnyt sitä koskevan aloitteen. Asiaa valmisteltaessa kunnanjohtajalle on ilmoitettava, mihin luottamuksen menetys perustuu, ja varattava hänelle tilaisuus tulla kuulluksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kannattaa kaksi kolmasosaa kaikista valtuutetuista. Päätös voidaan panna heti täytäntöön. Samalla kunnanjohtaja voidaan vapauttaa tehtäviensä hoidosta.

Kunnan historiaa kuvastaa ja historiatarinaa tukee kunnan oma vaakuna. Mallinteessa lukee vaakuna, mikä lienee melko selvä visuaalisestikin todettuna kuvatekstiä lukematta. Koska jokaisella vaakunalla on oma tarinansa, pitäisi Kunnan vaakuna-kohdasta olla mahdollisuus linkittyä kunnan vaakunasta kertovaan (kulttuuri)artikkeliin.

Kunnan vaakunasta kertovia tausta-artikkeleita ei pitäisi enää hävittää, vaan vaakuna-artikkeli pitäisi vakioida jokaiseen kuntaan. Tätä siksi, että kuntavaakunoista kertova luokka turmeltuu. On jokseenkin turhaa kuvitella, että esimerkiksi Helsingin kaupunkia koskevaan artikkeliin saisi mahtumaan yhteen artikkeliin samat asiat kuin esimerkiksi Velkuaa koskevaan.

Tämän vuoksi harkintaa pitäisi jättää myös kirjoittajille eikä muokata kuntasivustoa vain tilatarpeiden näkökulmasta, koska kuntien vaakunat -luokan pitäisi olla yhtenäinen.

Kuntamallinteessa on paikkansa sijainnille. Kuitenkaan sijaintikarttoja ei juuri ole. Näin ollen kuntamallinteen laaja käyttö synnyttää sijaintikartan kokoisen puutteen. Olisikohan jossain tietoa, miten sijaintikarttoja on tehty. Ne voisi toteuttaa samalla tavalla.

Kuntamallinteessa on kunnallinen tulovero-%:i, mutta siitä puuttuvat kunnallisista veroista mm. yleinen kiinteistövero-%, vakinaisen asunnon kiinteistövero-% ja vapaa-ajan asunnon kiinteistövero-%.

Yrittäville on verojen lisäksi mielenkiintoista tietää, miten paljon veroja saa takaisin esimerkiksi EU-tukina. Tämän vuoksio olisi johdonmukaista lisätä kenttään EU-tavoite sekä kirjoittaa EU-tavoitteelle oma artikkelinsa.

Auru Aro 14. toukokuuta 2006 kello 17.39 (UTC)

Emäpitäjä

[muokkaa wikitekstiä]

Emäpitäjän voi ilmaista siten, että kirjoittaa perustettu 19??:sta. Näin ei tarvitse ottaa kantaa, onko pitäjä eronnut evankelis-luterilaisesta seurakunnasta vai 1865 tai sen jälkeen perustetusta (maallisesta) kunnasta. Auru Aro 14. toukokuuta 2006 kello 17.42 (UTC)

Joissain lähteissä tyydytään kunnan perustamisvuoteen, vaikka tosiasiassa seurakunta on jo paljon aikaisemmin eronnut toisesta seurakunnasta. Auru Aro 14. toukokuuta 2006 kello 17.43 (UTC)

Aiheeseen liittyen

[muokkaa wikitekstiä]

Keskustelu:Artjärvi

Mallineen kentät

[muokkaa wikitekstiä]

Tämän mallinteen kentistä kannattaisi ehkä vielä keskustella, ennen kuin tämä alkaa levitä enemmänkin. Esim. sivuilla Vantaa ja Kerava sekä Kaupunki-mallinteessa on seuraavanlaisia kenttiä, joita tässä ei tällä hetkellä ole:

  • Kihlakunta
  • Sijoitus pinta-alan suhteen
  • Sijoitus väkiluvun suhteen
  • Sisävesipinta-ala
  • Väkilukuun:
    • Väestönkasvu %
    • 0–14-v. %
    • 15–64-v. %
    • yli 64-v. %
    • naisia %
    • ruotsinkielisiä %
    • ulkomaalaisia %
  • Työttömyysaste %
  • Kaupungin/kunnantalon osoite
  • Kaupunginvaltuusto
    • paikkamäärä
    • puolueittain
  • Postinumero(t)
  • Suuntanumero
  • Koordinaatit

Kaikkea tuskin kuitenkaan kannattaa laittaa. Kommentteja? --Tomisti 17. elokuuta 2005 kello 12:13:13 (UTC)

  • Pinta-ala (2005)
  • Maa-ala
  • Vesi-ala
  • Yhteensä

Edelleen ihmettelen tuota emäpitäjää. Mikä se on ja tarviiko sitä ja löytyisikö sille mitään nykyaikaisempaa termiä? Ikäjakautumia ja työttömyysasteita en änkeäisi mukaan. Suuntanumeron, koordinaatit ja postinumeron kylläkin. Sitten noiden vuosittain muuttuvien lukujen kanssa pitäisi jotenkin mainita miltä vuodelta sen hetkiset luvut on. Vaikka ylläolevan pinta-ala esimerkin mukaisesti. Ja tosiaan, kannattaisi miettiä malline täydelliseksi :) ennen kuin sitä alkaa käyttää laajemmin. -- Jokkex 23. elokuuta 2005 kello 08.14 (UTC)

"Emäpitäjä" voisi tietysti olla pelkkä "Pitäjä", tai sen voisi jättää pois. Tieto kertoo kuitenkin kunnan historiasta, mistä kunta on alunperin lohkottu. Pitäjät olivat olemassa jo keskiajalla ja Ruotsin vallan aikana ennen kuntia. Eli jos sana "pitäjä" kuulostaa vanhahtavalta, se johtuu siitä, että se on juuri sitä.
Ehdotan emäpitäjän poistamista - tai ainakin pitää olla jokin yhteinen lähde. Mielipiteeseeni vaikuttaa erityisesti se, että Turun kohdalla emäpitäjäksi on mainittu Koroinen, mikä ei voi pitää paikkansa. -Samulili 10. helmikuuta 2006 kello 10.30 (UTC)
Minusta tuo on hyödyllinen tieto, mutta ainakaan poistamisperuste ei saisi olla se, että siihen on jossakin artikkelissa laitettu väärä tieto. --Tomisti 10. helmikuuta 2006 kello 11.30 (UTC)
Mitä olen katsellut noita muitakin kuntia, niin eivät tunnu kovin luotettavilta. Ja jos ei ole mitään lähdettä, josta noita voisi itse kukin etsiä, uusiin kuntamallineisiin jää aivan turhaan tyhjä kohta. -Samulili 11. helmikuuta 2006 kello 16.45 (UTC)
En muista kuka pyysi tuon kohdan lisäämistä alun perin, mutta silloin tuntui olevan jonkinlaista paikannimistön historian harrastusta ilmassa. Saman henkilön kai pitäisi lisätä nuo joka paikkaan, muuten ne eivät vastaa todellisuutta. Joka tapauksessa sen lisäämistä pyysi yksi henkilö, mutta sen poistamista on nyt ehdotettu pariinkin kertaan. Silloin kai sen voi poistaa, kuka haluaa. Hötkyilyähän tämä ei ainakaan ole, kun tässä viimeinkin jatketaan jo elokuussa heräteltyä keskustelua. --Tomisti 14. helmikuuta 2006 kello 10.22 (UTC)
  • Postinumeron ongelmaksi oli jo aiemmin todettu se, että monilla kunnilla on varsinkin kuntaliitosten jälkeen useita, jopa kymmeniä, eri postinumeroita. Kaikkia on hieman hankala luetella.
  • Suuntanumero sen sijaan voisi olla hyvä, paitsi että ne tuntuvat nykyään jotenkin muinaisilta, kun kaikilla on matkapuhelin :)
  • Minusta koordinaatit eivät kuulosta kovin hyödylliseltä, ja niiden hankkiminen suurimmalle osalle kunnista olisi aika työlästä. Jos joku harrastaa noita, voi tietysti lisäillä ne kaikille kunnille myöhemmin.
  • Pinta-alasta ja väkiluvusta typistettiin taannoin "Yhteensä"-kenttä pois. Se oli paikallaan siksi, että noiden lukujen tämänhetkisellä paikalla voisi olla kunnan "Sijoitus" pinta-alan tai väkiluvun mukaan (katso esim: Maakunta-malline). Muutosten tapahtuessa (kuntaliitos tms.) noiden sijoitustietojen muuttaminen usean kunnan sivulla olisi tosin melko raskasta.
  • Vuosittain vaihtuvien lukujen perään voi ihan hyvin laittaa vuoden, sitä ei tarvitse olla mallinteessa. Katso esim. Joensuun väkiluku.
  • "Kuntaliitos"-kenttä toimii rivinvaihdolla hyvin useammallakin kunnalla, katso esim. Parikkala.
--Tomisti 27. elokuuta 2005 kello 16.58 (UTC)
Rupesin päivittämään 1.1.2006 pinta-aloja kuntiin, mutta nyt rupesi epäilyttämään, mitähän lukuja tuonne pinta-alakenttään on lopulta haettu. Maa-alue on selkeä, mutta onko tuo Pinta-ala sitten Maa-alue + sisävedet vai kokonaispinta-ala. Maanmittauslaitos ilmoittaa luvut "Maata, Makeaa vettä, Merivettä ja Yhteensä". Helpointa olisi ottaa Maata ja Yhteensä, muuten joutuu laskeskelemaan noita lukuja. --Ekeb 10. helmikuuta 2006 kello 11.16 (UTC)
Mallineessa on kohdat pinta-ala (eli "Yhteensä") ja maapinta-ala (eli "Maata"), eli kai siis juuri niinkuin ehdotit. Mutta aiemmin on ehdotettu, että tuohon mallineeseen pitäisi lisätä kohta vesistöpinta-ala, koska muuten lukijat joutuvat laskemaan sen. Ehdotan, että tämä lisäys tehdään samalla, kun lukuja kerta nyt päivitetään joka paikkaan. --Tomisti 10. helmikuuta 2006 kello 11.25 (UTC)
Olen sitä mieltä, että ei ole mielekästä ilmoittaa merialueita kunnan pinta-alaan. Se antaa aivan hulluja lukuja (jotka johtavat lukijaa harhaan) esimerkiksi Kustavin tai Inkoon pinta-alaksi. -Samulili 11. helmikuuta 2006 kello 16.45 (UTC)
Johdannossa! Tämä keskustelu kun lähti kahvihuoneesta, niin kommenttini ei liity suoranaisesti mallineeseen, mutta jos johdannossa lukee, että "Korppoon pinta-ala on 2470,05 km², josta 2292,75 km² on vettä", niin silloin ei palvella lukijaa. -Samulili 11. helmikuuta 2006 kello 16.52 (UTC)
Siinä johdannossa pitäisi lukea varmaankin maapinta-ala, joissakin lukee ja joissakin ei, yhtenäistä linjaa ei näytä olevan. --Ekeb 11. helmikuuta 2006 kello 19.41 (UTC)

Kunnat2-mallineen keskustelusivulla oli jotain, että mallineessa on samoja asioita kuin itse artikkelin tekstissä. Mielestäni näin pitää ollakin, mutta itse malline olisi infoboxi, johon on kerätty kunnasta kaikki tärkeimmät tiedot. Tällä hetkellä mallineessa on vielä emäpitäjä ja kuntaliitokset, mitkä itse jättäisin pois. Sitten ehdottaisin, että pinta-ala ilmoitettaisiin vaikka näin:

Pinta-ala100 km²
- Josta maata99 km²

Se joka haluaa tietää pelkän vesialan, niin kaippa hän jaksaa kaivaa laskimen esille. Kotisivulinkkiä oltiin myös poistamassa mallineesta. Se kyllä löytyy lähes jokaisen kunnan Aiheesta muualla -osiosta, mutta silti jäittäisin sen myös mallineeseen. Muuten malline kelpaa tällä erää :) -- Jokkex 24. maaliskuuta 2006 kello 12.06 (UTC)

Miten sitten, olisikohan pinta-alan jälkeen tarpeellista mainita miltä vuodelta tieto on, kuten väkiluvussa voi mainita? Mallineessa alan jälkeen tulee km², joten tätä tietoa ei voi syöttää kuntien sivuilta käsin. Kokeilin lisätä uuden kentän mallineeseen, mutta se sotki kuntien sivuilla näkyvät mallineet, koska niitä ei uutta tietoa vielä syötetty. Voiko tätä toteuttaa mitenkään? En sitten tiedä onko tämä kuin tärkeä tieto, sillä kuntien pinta-alat taitavat vähemmän vaihdella. -- Jokkex 24. maaliskuuta 2006 kello 13.11 (UTC)

Nimikkolajit

[muokkaa wikitekstiä]

Entäs nimikkolajit, pitäisikö ne kirjata mallineeseen? [1] -tKahkonen 24. elokuuta 2006 kello 10.19 (UTC)

Minä ajattelen, että vaikka tieto on tärkeä, se ei ole niin keskeinen, että sitä kannattaa nostaa sivun ylälaitaan asukasluvun yms. rinnalle. -Samulili 25. elokuuta 2006 kello 13.11 (UTC)
Sitä itsekin. Jos tällaisia lisää, niille olisi kuitenkin hyvä olla vakipaikka. -tKahkonen 25. elokuuta 2006 kello 13.19 (UTC)

Selvennystä emäpitäjä -käsitteeseen

[muokkaa wikitekstiä]

Jos sana emäpitäjä sattuu pahasti korvaan, niin miksi perustamisvuoden jälkeen ei voida laittaa merkintää ns. emäpitäjästä, josta alue on erotettu? Jos kunta on itsessään ollut emäpitäjä niin senkin voisi merkitä. Nyt malline ei anna siihen mahdollisuutta --Inzulac 25. maaliskuuta 2006 kello 14.49 (UTC)

Mikä on emäpitäjä? Nyt emäpitäjä ohjaa artikkeliin pitäjä. Miksi olettaa, että kunnat on erotettu jostain pitäjästä? Mistä pitäjästä nykyinen Uudenkaupungin kunta olisi erotettu. Minulle ongelma ei ole se, että emäpitäjä olisi liian vähäpätöinen tieto laatikkoon vaan se, ettei keskeiseen osaan pitäisi nostaa jotain, mitä ihmiset eivät ymmärrä. -Samulili 25. maaliskuuta 2006 kello 15.00 (UTC)
Mikä on emäpitäjä? Nyt emäpitäjä ohjaa artikkeliin pitäjä. Miksi olettaa, että kunnat on erotettu jostain pitäjästä? => Ennen kuntia paikallishallinto muodostui evankelis-luterilaisille seurakunnille, joilla oli kappeliseurakuntia. Maallisessa mielessä kunnallishallinnon muodosti seurakunta. Kun kappeliseurakunta itsenäistyi seurakunnaksi ja palkkasi kappalaisen tilalle kirkkoherran, itsenäistyi paikallishallinto omaksi seurakunnakseen, mistä muodostui 1865-1866 kunta, jolloin emäpitäjä-pitäjä -käsite olisi pitänyt vaihtua kuntakäsitteeksi, mutta pitäjästä on puhuttu vielä 1865 alkaen vielä ainakin 1950-luvulle, jolloin kunnat olivat miltei 90 vuotta vanhoja. Jokainen kaupunki porvarien raadin hallitsemana itsehallinnollisena yksikkönä on perustettu maalaisseurakunnan tai maalaiskunnna alueelle. 81.175.138.138 15. toukokuuta 2006 kello 10.42 (UTC)
http://www.intermin.fi/intermin/biblio.nsf/8E0B896006369834C2256EB600388EA1/$file/142004.pdf
Sivulta http://www.pcuf.fi/~rdahl/kirkko/seurakunta.html löytyy lisätietoa emäpitäjistä. Aikoinaan pitäjä käsite oli puhtaasti kirkollinen, joten kuntahallinnon alettua pitäjistä erosivat seurakunnat omiksi organisaatioiksi. Uusikaupunki on tuon mukaan ollut aikaisemmin kuulunut Turun läänin Uudenkirkon pitäjään. --Inzulac 25. maaliskuuta 2006 kello 15.34 (UTC)
Vuosiin 1865-1866 saakka maalaiskunnan paikallishallinnon hoiti evankelis-luterilainen seurakunta pitäjänä, kaupungeissa maallista valtaa piti maistraatti, mikä ei ollut evankelis-luterilaisen hallinnon osa. Näin ollen kaupungeissa on oleellista se, koska ne saivat kaupunginoikeudet riippumatta siitä, oliko niiden seurakunta kirkkoherrallinen varsinainen seurakunta vai oliko se kirkkoherran johtamalle seurakunnalle alisteinen kappeliseurakunta, missä hengellistä työtä johti kappalainen. Maalaiskuntien ja 1960 jälkeen muodostettujen kaupunkien osalta on mielenkiintoista se, koska niiden perustana oleva evankelis-luterilainen seurakunta on itsenäistynyt kappeliseurakunnasta omaksi seurakunnakseen, koska se oli myös maallisen hallinnon perusta. Ei voida ajatella, että ennen 1865-1866 ei olisi ollut hallintoa, mitä kirkkoherra ei olisi väestön puolesta hoitanut ruotsiksi lääninhallitukseen, hiippakuntaan tai senaattiin päin. 81.175.138.138 15. toukokuuta 2006 kello 10.48 (UTC)

Mallineen ulkoasusta

[muokkaa wikitekstiä]

Mitä järkeä on poistaa tietoja Kuntaliitoksista ja emäpitäjästä, kun ne kerran mahtuvat vallanhyvin mallineeseen? Eiköhän tästä tulisi pitää äänestys! --Inzulac 24. maaliskuuta 2006 kello 13.17 (UTC)

Emäpitäjästä on keskusteltu yllä. Keskustelu oli aika yksimielistä. -Samulili 24. maaliskuuta 2006 kello 19.38 (UTC)
Emäpitäjä on mielenkiintoinen tieto, koska nyt jälleen kuntia yhdistellään kuntaliitoksin uusiin emäpitäjiin. Auru Aro 14. toukokuuta 2006 kello 18.46 (UTC)
Tuo on kyllä aivan eri ja oma emäpitäjän merkitys. Juuri siksi, että jo nykyään ja etenkin tulevaisuudessa toisilla kunnilla on mielekäs emäpitäjä ja toisilla ei, ei emäpitäjää kannata panna mallineeseen vaan kunnan synty ja yhdistymiset kannattaa kertoa leipätekstissä. -Samulili 14. toukokuuta 2006 kello 18.49 (UTC)
Juuri siksi, että jo nykyään ja etenkin tulevaisuudessa toisilla kunnilla on mielekäs emäpitäjä ja toisilla ei => Mitä tarkoittaa mielekäs emäpitäjä? Jokainen kunta on ollut alunperin Ruotsin vallan aikainen evankelis-luterilainen seurakunta, jolloin maallista puolta on kutsuttuu pitäjäksi. Vasta 1865 annettiin asetus, minkä perusteella noin vuoden siirtymäajan aikana evankelis-luterialaisten seurakuntien rinnalle perustettiin kunnat, jolloin kyse on ollut kunnista eikä niinkään pitäjistä, vaikka puhekielessä nämä ovat olleet sama asia. Myöhemmin kuntajako on irronnut evankelis-luterilaisesta seurakuntajaosta. Monissa artikkeleissa mainitaan korrektisti, että kunta on perustettu 1865. Tosiasiassa kunnan perusteena ollut evankelis-luterilainen seurakunta, on jo muodostunut kappeliseurakunnasta vuosia aikaisemmin, jolloin maininta siitä, että kunta on muodostunut tyhjästä kuin lisää informaatiota. 81.175.138.230 15. toukokuuta 2006 kello 10.29 (UTC)
Tämä on kyllä hieman vaikea kysymys. Suurelle osasta kunnista on kyllä määriteltävissä (tällä hetkellä) emäpitäjä, mutta kuntaliitosten lisääntyessä sen määritteleminen käy hieman ongelmalliseksi, varsinkin jos uudet kunnanrajat ylittävät historialliset seurakuntarajat. Ehkä olisi paras että mallineessa ei olisi tätä kohtaa vaan itse artikkelissa käsiteltäisiin kunnan historiaa. --IA 15. toukokuuta 2006 kello 10.39 (UTC)
Kunnan elinkaareksi riittää faktataulukkoon tai kuntamallinteeseen perustettu 1636 Pernajasta. Kun kunta liittyy toiseen kuntaan, siirretään sen entisten kuntien luokkaan ja lisätään taulukkoon liittynyt 2030 Porvooseen. Asiasta ei tarvitse käydä sen filosofisempaa keskustelua kuin todeta, koska maalaiskunnaksi muuttunut evankelis-luterilainen seurakunta on perustettu (kappeliseurakunnasta) ennen vuotta 1865-1866 koskevissa tapauksissa ja tämän jälkeen luonnollista maallista linjaa pitkin, mistä kunnasta se on erotettu. Kaupungeissa 1200-1905 on ratkaisevaa se, koska ne ovat saaneet hallitsijan vahvistaman kaupunkikirjan, mikä on tehnyt ne maallisesti itsenäiseksi vallitsevasta evankelis-luterilaisesta seurakunnasta ja kirkkoherrasta. 1960 ja jälkeen kunnat ja kaupungit ovat olleet samankaltaisia, koska esimerkiksi kaupunkilaisten ei ole tarvinnut maksaa maistraatin kustannuksia, vaan nämä on siirretty kunnallisen autonomian piiristä valtionhallinnon puolelle. Suomen pienin kaupunki taitaa olla runsaan 2 000 asukkaan Kaskinen. Satoja maalaiskuntia menee sen ohitse, joten ei pitäisi luokittelussa takertua (perinne)nimityksiin, vaan katsoa laista se, miten asiat ovat olleet ja miksi on relevantimpaa todeta, että jokin kunta on perustettu jo ennen 1865-1866 erottamalla kunnan myöhemmin muodostanut evankelis-luterilainen kappeliseurakunta itsenäiseksi ja täysivaltaiseksi maaseudun paikallishallinnon yksiköksi, seurakunnaksi, mistä on käytetty puhekielessä ja maallisen hallinnon yhteydessä nimitystä pitäjä. 81.175.138.138 15. toukokuuta 2006 kello 10.58 (UTC)
Mallineessa pitäisi sitten olla kohta "mistä erotettu" eikä "emäpitäjä"-nimellä. Mistä kunta on erotettu on tietysti selvä ja on varmaan hyödyllistä tietoa esitttää mallineessa (ehkä joitain harvinaisia tapauksia lukuunottamatta). Useimmat seurakunnat ja vuoden 1865 jälkeen kunnat on erotettu jostain lukuunottamatta alkuperäisiä katolilaisisia seurakuntia. Yleensä tuo, mistä kunta on erotettu on selvä mutta siinäkin on aina epämääräisyyksiä, esim. Anjalan ja Sippolan yhdistyminen Anjalankosken kaupungiksi. Mikäköhän siinä pitäisi ilmoittaa emäpitäjänä tai mistä kunta perustettiin. Kuntaliitos ylitti historiallisten pitäjien Elimäen ja Sippolan (oikeammin (Vehkalahden) rajan. Tällaisissa tapauksissa perustettu -kohtaan pitäisi melkein merkitä kaksi kuntaa --IA 15. toukokuuta 2006 kello 12.40 (UTC)
Kuntaliitosten lisääntyessä ja asian ongelmallisuuden vuoksi yliviivaan tuon. Artikkelissa voi käsitellä sitten historiaa ja kuntamuutoksia laajemmin. --IA 16. toukokuuta 2006 kello 15.10 (UTC)
Uusikaupunki on perustettu Otavan suuren ensyklopedian mukaan yhdestä Kalannin (seurakunnan) kylästä. 1617 Kalannin (seurakunnan) nimi oli Uusikirkko. Ilmeisesti myöhemmin perustettiin Viipurin läänin Uusikirkko tai pikemminkin sen seurakunta - aluksi. 212.213.204.99 16. toukokuuta 2006 kello 01.01 (UTC)

Kuntatietoja

[muokkaa wikitekstiä]

Kuntatietoja on tarjolla täällä http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;374;41217 Excelin taulukkona. Siitä saa myös kaikkia kiinnostavan väestöennusteen 2030, mistä näkee, onko kunnan kehitys teoriassa eteenpäin menevä (koulut kylillä voivat säilyä samoin kuin asuntojen arvot) vai onko se selvää muuttotappioaluetta) 62.5.188.170 16. toukokuuta 2006 kello 06.43 (UTC)

Mielestäni Wikipedian ei tulisi ennustaa vaikka Tilastokeskus ennustaakin, ne ei kumminkaan tule pitämään paikkansa. Auro Aron taulukossa, joita hän on lisännyt (ei kylläkään mallineena) on hyvää ehkä sisävesi-pinta-ala tässä järvien maassa. Se, että noita lisättäisiin erillisinä taulukoina kunta-artikkeleihin ainakin sotii kaikkea sitä vastaan, mihin täällä on pyritty tähän mennessä, eli yhtenäiseen ulkoasuun ja helppoon päivitettävyyteen. --IA 16. toukokuuta 2006 kello 07.05 (UTC)

Mallikunnan kuntamalli

[muokkaa wikitekstiä]
Uusikaupunki
Nystad
Vaakuna Sijainti
Uudenkaupungin vaakuna Uudenkaupungin sijainti Suomen kartalla
perustettu 1617 Kalannista
kuntaliitokset
 • 1974
 • 1974
 • 1981
 • 1993
1974-1981
Uudenkaupungin mlk
Pyhämaa
Lokalahti
Kalanti
lääni Länsi-Suomen lääni
maakunta Varsinais-Suomi
seutukunta Vakka-Suomen seutukunta
koko pinta-ala 2005
 • maapinta-ala
 • sisävesipinta-ala
 • meripinta-ala
1932,00 km²
492,93 km²
47,72 km²
1391,35 km²
väkiluku
 • väestöennuste
 • väentiheys
 • taajama-aste
16198 (31.12.2005)
14002 (2030 mennessä)
32,86 / km² (31.12.2005)
79,2 % (2000)
väestö (31.12.2004)
 • 0-14-vuotiaat
 • 15-64-vuotiaat
 • yli 65-vuotiaat
16260 (100,00%)
2643 (16,25%)
10873 (66,87%)
2784 (17,12%)
huoltosuhde 2003 1,47
työttömyysaste-% 18,4 (2003)
tulovero-% 18,50 (2006)
kiinteistövero-%:t 2006 0,65 yl./0,30 as./0,80 vs.
kaupunginjohtaja Kari Koski
viralliset sivut [2]
paikannus ja kartat [3] [4]
keskustelusivut [5] [6]
joukkotiedotusvälineet [7] [8] [9]

Tämän voisi jakaa kahteen osaan, koska pitkä faktalaatikko vaikeuttaa kuvittamista. Väestöennusteet ovat mielenkiintoisia paikkakunnalle tulijoille, koska omakotitalon ostamisessa tulee takkiin varmasti, mikäli luulee sen maalle mennessä ostavan "normaalihinnalla". Toisekseen muutto- ja väestötappioalueilla on vuokra-asuntoja riittävästi - jopa kunnilla - elämisen aluksi. 82.143.152.10 16. toukokuuta 2006 kello 11.18 (UTC)

Väestöennusteet ovat varmasti mielenkiintoisia, mutta perustelisin niiden poisjättämistä periaatteella "wikipedia ei ennusta" ja toisekseen sillä että jonkin alueen kehitys voi esim. 25 vuodessa aivan hyvin kääntyäkin, joten ennusteet ovat arvottomia. --IA 16. toukokuuta 2006 kello 12.35 (UTC)
Et liene tietoinen siitä, että valtakunnan virallisen väestöennusteen perusteella tehdään valtionhallinnossa kuntia koskevia suunnitelmia esimerkiksi sisäasiainministeriön kuntaosastolla. Tässä mielessä tilastotieteellisin menetelmin tehtävä kuntien väkilukuennuste on osa melko vakavasti otettavaa [{aluesuunnittelu]]a. Toisaalta kunnasta tietoa etsivälle on arvokas tieto, onko kunta, mihin aikoo muuttaa muuttotappiokunta, koska muuttotappiokunnasta saa melko helposti vuokra-asuntoja ensimmäisiksi asuinvuosiksi. Näin ollen tieto siitä, onko kunta muuttotappiokunta vai peräti väestökatokunta, on kiinnostava, koska siitä määrittyy paljolti se, onnistutaanko kyläkoulu säilyttämään ja miten terveyskeskus palvelee ja missä palvelee tulevaisuudessa. Kaikkeen tuotettuun tietoon ei kannata suhtautua kuin se olisi iltapäivälehden online-gallup. 81.175.155.48 20. toukokuuta 2006 kello 12.34 (UTC)
Olen tietoinen. Varmasti tehdään kunnissa kaikenlaista suunnittelua ennusteiden mukaan. Mitä lyhyempää aikaväliä ennustetaan, sen paremmin se pitää paikkansa. Tässä on nyt kysymys, niinkuin tuossa taulukossa on, 25 vuoden ennuste, jolle voi tosiaan antaa iltapäivälehden gallupin arvon.--IA 29. heinäkuuta 2006 kello 04.52 (UTC)

Mallineen käyttämisestä

[muokkaa wikitekstiä]

Koska kuntamallinne on jatkuvan muutoksen alaisena, kannattaisi kunta-artikkelit jättää pääasiassa mallinteen sijasta taulukkopohjalle toistaiseksi. Suomessa kunnat jaetaan seitsemään kokoluokkaan ja niillä on samoista lakisääteisistä velvoitteistaan huolimatta erilainen palveluvarustus ja erilainen määrä kulttuurisisältöjä.

Yleensä kannattaa katsoa kuntalaista tai kysyä kuntaliitosta, miten jokin kuntaa koskeva asia on.

Asiat, jotka eivät ole kaikille kunnille yhteisiä, voi jättää mallineesta pois. Myös leipteksti kertoo kunnasta! Ja taulukoita ei käytetä, koska niiden ylläpito on vaikeaa. -Samulili 15. toukokuuta 2006 kello 08.45 (UTC)
Miten niin taulukoiden ylläpitäminen on vaikeaa? Mallinteeseen verrattuna taulukko on joustavampi, koska uusien asioiden ilmaantuessa ei tarvitse muuttaa mallinnetta ja samalla suurta joukkoa muita artikkeleita mallinnetta muuttaamalla. Mallinteen muuttaminen muuttaa kukin artikkelin asettelua jossain määrin. Ongelmaan kuntatiedoissa on se, että niissä on vuosittain vaihtuvia tietoa, mitkä ovat lukijoille kuitenkin kiinnostavia: koulujen lakkauttaminen, kunnallinen tulovero ja (kunnalliset) kiinteistöveroluokat. Artikkelissa vaikeita lienee sivuntaittaminen asetteluineen ja kuvineen, ei niinkään se, miten luvut täydennetään, kunhan tiedot pyritään uusimaan vuosittain. Mikäli näin ei tapahdu, pitäisi mallinteessa ehdottomasti olla mahdollisuus ilmoittaa myös tarjotun tiedon vuosiluku. Esimerkiksi väentiheyden kannalta on oleellista minä vuonna väkiluku on tuotettu. Samoin myös kuntaliitosten kohdalla on tärkeää, että pinta-aloissa on vuosiluku, koska mikäli kuntaliitos tapahtuu eikä pinta-alaa päivitetä niin silloin huomattava osa - toisen tai kolmannen kunnan pinta-ala - puuttuu artikkelista, jolloin joku voi ottaa pinta-alan väärin käyttöön siksi, ettei pinta-alassa ollut kuntaliitosta edeltävää vuosilukua ja näin ollen ei ole tietoa siitä, että kyseessä on vain yhden entisen kunnan pinta-ala eikä kaikkien kahden tai kolmen kunnan yhteistä uutta pinta-alaa. 81.175.138.230 15. toukokuuta 2006 kello 10.21 (UTC)
Vuosiluvut saa hyvin mallineeseen lukujen perään, katso esim. väkiluku artikkelissa Joensuu. Tai sitten vuoden/päiväyksen voi lisätä mallineeseen. --Tomisti 15. toukokuuta 2006 kello 11.51 (UTC)
Luulisi, että mallineesta saisi jonkinlaisen pysyvän kompromissin aikaan, kun ei lakikaan koko ajan muutu. Mallineessa on tarkoitus olla vain ne kentät, jotka todellakin ovat kaikille kunnille yhteisiä, ja niitäkin on jo yhden mallineen täytteeksi. Palveluvarustukset ja kulttuurisisällöt eivät kuulu mallineeseen. --Tomisti 15. toukokuuta 2006 kello 11.51 (UTC)
Jos palveluista ja kulttuureista haluaa välttämättä kertoa taulukkomuodossa, niitä varten voisi tehdä oman mallineen/taulukon tämän perustietomallineen lisäksi? --Harriv 17. toukokuuta 2006 kello 10.58 (UTC)

Väestöntiheys

[muokkaa wikitekstiä]

Kts. yllä. 81.175.155.48 17. toukokuuta 2006 kello 10.34 (UTC)

Mallineen kentistä jälleen

[muokkaa wikitekstiä]

Mallineen kentistä on keskusteltu aiemmin laajalti, eikä kaikkia tyydyttävää ratkaisua kai olekaan. Mutta jotta samaa mallinetta voisi kuitenkin käyttää kaikkille kunnille, voisi miettiä erilaisia ratkaisuja. Tällä hetkellä mm. Vantaa ja Inkoo käyttävät laajempaa mutta kummatkin erilaista taulukkoa, ja Hyvinkää ja Hämeenlinna samoin, mutta vanhempaa ratkaisua. Olen vasta nyt katsellut enemmän erilaisia toteutustapoja joita mallineissa on yleensä käytetty, ehkä niistä löytyisi joku sopiva.

Esim. mallineessa Hallitsija on käytetty jotain class="hiddenStructure" -menetelmää, jota en ole ennen huomannut. Tuolla voisi ehkä sisällyttää tähänkin mallineeseen kenttiä, jotka tulevat näkyviin vain niille kunnille, joille ne on annettu. Esim. meripinta-alaa on vain rannikkokunnilla, mutta niille se olisi ihan hyvä tieto.

Taksonomia-mallineet taas koostetaan tosiasiassa usealla mallineella (alku, loppu, jne). Tuosta sain idean, että ehkä Kunta-mallineeseenkin voisi upottaa jotenkin toisia mallineita/taulukoita, esim. jos haluaa listata valtuustopaikat.

Ideoita? --Tomisti 28. heinäkuuta 2006 kello 11.30 (UTC)

Tässä mallineessa on käytössä #if. Se on parempi kuin hiddenStructure, mutta toki ennen kuin tuotakaan alkaa käyttää, olisi hyvä miettiä, mitkä kentät ovat oleellisimmat. -Samulili 28. heinäkuuta 2006 kello 20.43 (UTC)
Tällaista siitä tulee, kun humanisti yrittää käyttää parser-funktioita... Tavoitteena olisi kuitenkin tehdä yksi malline, jota voi käyttää sellaisenaan sekä niissä artikkeleissa, joissa sitä on aiemmin käytetty melko suppeana (kuten Vaasa) että niissä artikkeleissa, joissa halutaan laatikon sisältävän vähän kaikkea mahdollista (kuten Vantaa). Ainakin viimeksimainitusta malline palautuu pois heti, jos siitä jättää yhdenkin kentän pois. Jos malline olisi käytössä kaikkialla, olisi ainakin yksi paikka, mistä kenttiä voi kommentoida pois, jos niistä joskus päästään sopuun. Hmm, en tiedä miten esim. valtioiden mallineesta on ikinä voitu päästä ratkaisuun. --Tomisti 29. heinäkuuta 2006 kello 10.33 (UTC)

Kuntien koordinaatit

[muokkaa wikitekstiä]

Täältä löytyisi kuntien koordinaatit; ne saa listanakin koneelle ja ei-kaupalliseen käyttöön. Mitä mä kokeilin Google Mapsin kanssa, niin hyvin osuu kohdalleen.

Tässä poimintoja:

  • E24.341696, N61.481429, Kangasala -Kangasala
  • E22.019314, N60.464812, Naantali -Naantali
  • E23.816667, N60.316667, Sammatti -Sammatti
  • E27, N69.883333, Utsjoki -Utsjoki

Ja mä olen tehnyt kuntien sijaintikuvia, siis käsin, Oikotie.fi:n kartalla ja Paint Shop Prolla. Olenhan mä ajatellut että voisiko tämän jotenkin tehdä ohjelmallisesti, ehkä jopa jollain mallineella, mallineessa Suomen kartta ja johonkin kenttään koordinaatit, malline piirtää pisteen karttaan. Siinä tulee ongelmaksi ainakin koordinaattien muuttamisia ties mihin Gauss-Krüger-projektioihin yms. en ole ehtinyt perehtyä. Että tämmöstä.--Pasixxxx 2. elokuuta 2006 kello 13.58 (UTC)

Kuntien koordinaattien mallineeseen lisäämiseen liittyen: Wikipedia:Wikiprojekti_Maantieteelliset_koordinaatit ja sen keskustelusivu. --AB 19. elokuuta 2006 kello 12.40 (UTC)
Lisäsin mallineeseen koordinaatit. Koordinaatit kuuluvat mallineeseen, koska:
  • maantieteellinen sijainti on kunnan tärkeä ominaisuus, ja se voidaan ilmaista yksikäsitteisesti koordinaateilla
  • jokaisella kunnalla on sijainti
  • koordinaattimuodossa sijainti on numerotietoa, joka ei kaipaa sanallista selvitystä, eikä siten kuulu tekstin joukkoon
  • käytettäessä koordinaattien esittämiseen koordinaattimallineita koordinaatit toimivat samalla linkkinä karttapalveluihin.

Kuntaa kuvaavana koordinaattipisteenä kannattaisi mielestäni käyttää sen keskustaajaman keskipistettä tai sen lähellä olevaa keskeistä kohdetta (merkittävin risteys, tori, yleensä kaupungin keskustaksi mielletty kohta). --AB 6. marraskuuta 2006 kello 12.01 (UTC)

Googlessa "kuntien koordinaatit"-haku löytää tämän sivun. Mainostankin nyt tässä artikkelia Luettelo Suomen kuntien koordinaateista – ehkä artikkelista on hyötyä jollekin, vaikka koordinaatit artikkelissa ovat hieman epämääräisiä. --Pasixxxx 2. kesäkuuta 2007 kello 19.23 (UTC)

Virallinen sijaintikuvatyyppi?

[muokkaa wikitekstiä]

Mikä on oikeantyyppinen kartta/kuva kunta-mallineen sijaintikuvaksi? Onko tämän keskustelun malline-esimerkissä käytetty, JNiemenmaan tekemälle karttapohjalle perustuva sijaintikuva ns. virallinen? Seuraavissa artikkeleissa on käytetyimmät: 1. Lahti (selvästi yleisin), 2. Nurmes vai 3. Hollola?

1. on ehdottomasti paras ja selkein. Se tekee minkä pitääkin, eli näyttää kunnan sijainnin. Varsinais-Suomessa ja saaristossa on kuntia, joista ei 2. ja 3. näy kuin pari pikseliä. Ja 2. ja 3. ovat noin pienessä kuvassa epäselviä ja sotkuisia. Ehkä mallineeseen linkki isoon 2. tai 3. tyyppiseen kuvaan. --Pasixxxx 30. elokuuta 2006 kello 09.33 (UTC)

1. Pinta-alaltaan suurissa kaupungeissa soisi käytettävän tallaista: Rovaniemi -tKahkonen 30. elokuuta 2006 kello 11.35 (UTC)

Tyyli 1 ja tyyli Rovaniemi ovat minun mielestäni parhaat. -Samulili 30. elokuuta 2006 kello 13.50 (UTC)

Verkkosivuosoite ja entiset kunnat

[muokkaa wikitekstiä]

Onkohan jossakin malline lakkautetuille kunnille? Jos ei, voisiko tuon verkkosivusto-kohdan laittaa vapaaehtoiseksi? Lakkautetuilla kunnilla kun ei taida olla virallisia nettisivuja, ainakaan niillä, jotka lakkautettiin ennen internet-aikaa. – Kuohatti 3. tammikuuta 2007 kello 15.49 (UTC)

Katso Malline:Lakkautettu kunta. --Kyzyl 29. elokuuta 2007 kello 17.37 (UTC)

Kaupunkikuva

[muokkaa wikitekstiä]

Voisiko joku kiltti (ja osaava) sielu rukata mallinetta siten, että otsikon alle saisi halutessaan näkymään kuvan kaupungista tahi kunnasta? Mallia voisi ottaa en-wikin vastaavasta mallineesta (ja sen käytöstä vaikkapa artikkelissa en:Stockholm). –Dilaudid 23. toukokuuta 2007 kello 13.23 (UTC)

Väkiluku, väestötiheys ja pinta-ala

[muokkaa wikitekstiä]

Olisikohan järkevää muuttaa mallineessa näiden kenttien wikilinkitys osoittamaan varsinaisen sanaselityksen sijasta sivuille Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan, Luettelo Suomen kunnista väestötiheyden mukaan ja Luettelo Suomen kunnista pinta-alan mukaan? Tällöin pääsisi suoraan vertaamaan kuntaa suoraan toisiinsa. --Care 23. heinäkuuta 2007 kello 05.59 (UTC)

Kun kukaan ei ole kommentoinut, olen muuttanut linkityksen ylläolevan mukaiseksi. Antaa mielestäni enemmän informaatiota näin, mutta kumotkaa, jos ei tunnu hyvältä ajatukselta. --Care 20. elokuuta 2007 kello 05.28 (UTC)

Mallinesivulla lääni, maakunta ja seutukunta ovat yhtenäisellä valkoisella alueella, mutta artikkelissa, joka käyttää mallinetta, lääni, maakunta ja seutukunta ovat erillisillä valkoisilla alueilla. Siis niitä erottaa tuollainen viiva. MIksi näin? --82.128.184.70 5. elokuuta 2007 kello 21.39 (UTC)

Käyttöohjeet

[muokkaa wikitekstiä]

Tämä malline kaipaisi käyttöohjeita. Mitä esim. tulisi laittaa kohtiin kuntaliitokset tai valtuusto-jotain (toki sisältö on sinällään ymmärrettävissä, mutta missä muodossa tieto tulisi olla)? //Ephief 21. lokakuuta 2007 kello 14.48 (UTC)

Totta. Mutta menisin hieman pidemmälle ja kysyisin, että jos asiat voivat olla niin monimutkaisia (kuten etenkin kuntaliitoshistoria voi olla) että tietojen oikeaa muotoa ei voi intuitiivisesti tietää, onko tiedon paikka silloin lainkaan tässä mallineessa? Nähdäkseni mallineeseen voitaisiin jättää vain ne tiedot, jotka ovat yksinkertaisia, taulukkoon sopivia faktoja ja ainakin kuntaliitos-kohdan voisi jättää mallineen ulkopuolelle. Samulili 21. lokakuuta 2007 kello 14.54 (UTC)
Olen samaa mieltä. Sekä kuntaliitoksista että valtuustosta saa helposti osiot itse artikkeliin. Tällöin asia voidaan sanallisesti ja vaikkapa taulukoin selittää riittävällä tarkkuudella. //Ephief 21. lokakuuta 2007 kello 14.58 (UTC)

Kaksiportaiset sijaintikartat

[muokkaa wikitekstiä]

Hei! Olen miettinyt, että olisiko täällä suomi-wikissäkin mahdollista sisällyttää kuntamallineisiin ns. kaksiportainen sijaintikartta-ominaisuus. Esimerkiksi englanninkielisen Wikipedian vastaavissa on kunnan/kaupungin sijainti kyseisessä maassa ja tarkempi sijainti omalla alueellaan, ja karttaa voi vaihtaa mallineeseen sijoitetuilla painikkeilla. Esimerkiksi Düsseldorfin sijainti näytetään siis Saksassa ja Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa. Mielestäni tämä on toimiva järjestely, jolla voisi täälläkin paremmiin hahmottaa kuntien sijaintia koko maassa ja myös omissa maakunnissaan. Ns. maakuntakohtaiset kartat voisi tehdä maakuntien artikkeleissa käytettävien karttojen pohjalta. --Fenn-O-maniC (keskustelu) 7. helmikuuta 2020 kello 10.14 (EET)[vastaa]