Korppikortteli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Korppikortteli
Kvarteret Korpen
Ohjaaja Bo Widerberg
Käsikirjoittaja Bo Widerberg
Tuottaja Waldemar Bergendahl
Kuvaaja Jan Lindeström
Pääosat Thommy Berggren, Keve Hjelm, Emy Storm
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ruotsi
Tuotantoyhtiö Europa Film
Ensi-ilta 1963, Suomessa 1964
Kesto 101 min
Alkuperäiskieli ruotsi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Korppikortteli Svensk Filmdatabasissa (englanniksi, ruotsiksi)

Korppikortteli (Kvarteret Korpen) on Bo Widerbergin käsikirjoittama ja ohjaama ruotsalainen draamaelokuva vuodelta 1963. Sen pääosaa, kirjailijan urasta 1930-luvun loppupuolella haaveilevaa köyhää malmöläisnuorukaista Andersia näyttelee Thommy Berggren.

Mustavalkoinen, rosoisen realistinen Korppikortteli oli ehdolla parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon ja Cannesin Kultaisen palmun saajaksi.[1] Vuonna 1995 se äänestettiin parhaaksi ruotsalaiselokuvaksi kautta aikojen.[2] Nöjesguiden-lehden kokoaman asiantuntijaraadin äänestystulosta arvosteltiin tuoreeltaan ennen kaikkea siksi, että valinnalla ohitettiin kaikki Ingmar Bergmanin mestariteokset. [3]

  1. Kvarteret Korpen (1963), Svensk Filmdatabas. Viitattu 24.7.2016.
  2. Korppikortteli (Arkistoitu – Internet Archive), CMore. Viitattu 24.7.2016.
  3. Asikainen, Anton: Silavanoisetteja jardinier Korppikorttelissa, Monroe-elokuvakerhon blogi 19.6.2013. Viitattu 24.7.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]