Kuvataidekoulutuksen historia Suomessa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuvataidekoulutuksen historia Suomessa juontaa alkunsa 1700-luvun alkuun. Turun yliopisto sai piirustusmestarin, jonka virka vakiintui yliopiston muutettua Helsinkiin 1830-luvulla. Varsinainen yleinen kuvataidekoulutus alkoi Suomen Taideyhdistyksen perustaman piirustuskoulun puitteissa 1800-luvun puolessa välissä.[1]

Taideyhdistysten piirustuskouluja oli 1800-luvun lopulla Turussa, Helsingissä ja Viipurissa. Tuolloin Suomessa oli myös taiteilijoiden ateljeissa pidettyjä yksityiskouluja, kuten Adolf von Beckerin yksityiskoulu.

Suomen taideakatemia perustettiin vuonna 1922. Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu, jota kutsuttiin yleisesti "Ateneumiksi" muuttui Suomen taideakatemian kouluksi vuonna 1939. Suomen taideakatemian koulu jatkoi sen nimisenä vuoteen 1985, jolloin sen nimeksi tuli Kuvataideakatemia.

Vapaa taidekoulu on puolustanut ranskalaisen modernin maalaustaiteen periaatteita vuodesta 1935 alkaen.

Tämä artikkeli käsittelee pääasiassa Suomessa ja suomalaisille annettua kuvataiteen koulutusta. Mukana voi olla sekä koulutukseen johdattavaa, että varsinaista koulutusta, mutta ei taideteollisuuskoulutuksen historiaa.

Ruotsin ja Venäjän taideakatemiat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvataidekoulutusta alettiin järjestää sekä Ruotsissa, että Venäjällä akatemia-nimikkeiden alla. Kuninkaallinen piirustusakatemia perustettiin Tukholmaan vuonna 1735 ja sitä jatkoi Kustaa III:n perustama Kuninkaallinen taideakatemia vuodesta 1773 alkaen. Johanna Krebs kritisoi sitä, että naiset eivät saaneet opiskella taideakatemiassa. Vuonna 1888 Ruotsissa perustettiin Akatemian taidekoulu naisille, joka yhdistyi taideakatemiaan vuonna 1908.

Pietarissa alkoi toimia Elisabeth Suuren perustama Pietarin taideakatemia vuonna 1757, joka perustui Pietari Suuren 1720-luvulta peräisin olevaan hankkeeseen, jossa Venäjän taiteilijakoulutusta annettaisiin Italian ja Ranskan taideakatemioiden malliin. Venäjällä taideakatemian toimialaan kuului 1800-luvulta alkaen myös taideteoria ja taidekritiikki.

Ennen taidekoulutuksen vakiintumista kotimaassa, suomalaisia opiskeli sekä Tukholman että Pietarin taideakatemioissa. Taidekoulutuksen aloittamisen jälkeen suomalaisia on opiskellut naapurimaissa jatko-opiskelijoina. Suomalaiset opiskelivat myös varsinkin Dresdenissä, Düsseldorfissa, Pariisissa ja Italiassa.

Esimerkiksi Robert Wilhelm Ekman opiskeli ensin kotimaassa Gustaf Wilhelm Finnbergin johdolla, mutta aloitti 1824 opinnot Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa, josta valmistui 1836. Opinnoissaan hyvin menestyneelle taiteilijalle myönnettiin suuri matkastipendi, jonka turvin hän vietti useita vuosia vuosina 1837–1844 työskennellen Hollannissa, Ranskassa ja Italiassa. Koska apurahoja ei olisi voinut muuten saada, Ekman siirtyi Ruotsin kansalaiseksi.

Yliopiston piirustussali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin yliopiston piirustussali on alun perin Turun Akatemian yhteyteen vuonna 1707 perustettu kuvataideoppilaitos. Se siirtyi yliopiston mukana Helsinkiin vuonna 1828 ja on välillä toiminut myös nimellä Helsingin yliopiston piirustuslaitos.

Taideyhdistysten koulut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Taideyhdistys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen taideyhdistyksen säännöt vahvistettiin vuonna 1846. Aluksi taideyhdistys keskittyi hankkimaan taideteoksia jäsenistön kesken pidettäviin vuotuisiin taidearpajaisiin. Samalla aloitettiin taidenäyttelytoiminta. Yhdistys tähtäsi yleisön taidemaun kehittämiseen ja suomalaisen taiteilijakunnan synnyttämiseen. Toiminnan alusta alkaen yhditys jakoi myös stipendejä.

Yhditys perusti piirustuskoulun kotimaista taideopetusta varten Helsinkiin vuonna 1848. Piirustuskoulu joutui selviytymään ensimmäiset vuosikymmenet yhden opettajan varassa. Berndt Godenhjelm oli muuttanut Pietarista Helsinkiin juuri perustetun opettajanviran vuoksi. Viikkotunteja koulussa oli aluksi vain neljä, joten Godenhjelm saattoi ottaa lisäksi yksityisoppilaita.

Naisten sallittiin opiskella Suomen taideyhdistyksen koulussa sen perustamisesta asti.

Vuocdesta 1863 valtio alkoi myöntää koululle avustusta. Samana vuonna palkattiin kuvanveistäjä Carl Eneas Sjöstrand, joka alkoi ohjata antiikkiluokan kipsejä piirtäviä oppilaita. Hän opetti myös kuvanveiston alkeita.

Koulun nimet ovat olleet seuraavat:

  • Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu 1848–1939
  • Suomen Taideakatemian koulu eli Ateneum 1939–1985
  • Kuvataideakatemia 1985–2013
  • Taideyliopiston Kuvataideakatemia 2013–

Turun piirustuskoulu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Turun piirustuskoulu

Turun piirustuskoulu (Åbo ritskola) on turkulainen taideoppilaitos. Se on Suomen ensimmäinen varsinainen taidekoulu, joka täytti vuonna 2020 jo 190 vuotta. Se on nykyisin osa Turun ammattikorkeakouluun kuuluvaa Turun taideakatemiaa.

Viipurin piirustuskoulu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipurin Taiteenystäväin piirustuskoulu eli Viipurin piirustuskoulu oli taidekoulu, joka toimi Viipurissa vuosina 1891-1939. Se oli yksi kolmesta Suomessa ennen toista maailmansotaa toimineesta taidekoulusta Helsingin ja Turun piirustuskoulujen rinnalla.

1800-luvun lopulla piirustuskoulujen tehtävänä oli antaa oppilaille taiteen perusopetusta, jonka tarkoituksena oli tarjota pohja jatko-opinnoille ulkomailla. Ammattitaiteilijoiksi pyrkivät olivat poikkeuksia oppilaiden joukossa.

Turussa piirustuksenopetusta oli vain muutamana iltana viikossa ja oppilaat saattoivat samaan aikaan päivisin käydä jotain muuta koulua. Oppilaiden ei haluttu alkavan maalaamista liian varhain, joten maalaaminen ei kuulunut opetusohjelmaan.

Muita kuvataidekouluja 1980-luvulle asti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaa Taidekoulu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Vapaa Taidekoulu

Vapaa Taidekoulu on vuonna 1935 perustettu taidekoulu, joka sijaitsee Helsingin Kaapelitehtaalla. Koulussa voi opiskella ammattiin valmistavaan tutkintoon, jonka suorittaminen kestää neljä vuotta. Koulu järjestää myös kaikille avoimia piirustus- ja maalauskursseja.

ABC-piirustuskoulu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: ABC-piirustuskoulu

ABC-piirustuskoulu oli vuonna 1937 perustettu kirjeopisto, joka toimi Helsingistä käsin.

Limingan taidekoulu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Limingan taidekoulu

Limingan taidekoulu on Suomen vanhimpia suomenkielisiä kansanopistoja. Se perustettiin vuonna 1892 Liminkaan. Virallinen nimi on Limingan Kansanopisto, ja tarkennukseksi lisätään Taidekoulu, jotta oppilaitoksen erityisluonne tulisi esiin.

Oriveden opisto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Oriveden opisto

Oriveden Opisto on nykyisin Tampereella sijaitseva vuonna 1909 perustettu kansanopisto, joka tunnetaan erityisesti kuvataiteen, musiikin ja kirjoittamisen opetuksesta.

Kuvataidekoulutus 1980-luvulta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taidekoulutuksia perustettiin 1980-luvulta alkaen useita. 2000-luvulta alkaen taidekouluja alettiin myös lakkauttaa.