Laurentius Paulinus Gothus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laurentius Paulinus Gothus

Laurentius Paulinus Gothus (Lars Paulsson, 10. marraskuuta 1565 Söderköping, Ruotsi29. marraskuuta 1646 Uppsala) oli ruotsalainen professori, Uppsalan yliopiston rehtori, Skaran ja Strängnäsin hiippakunnan piispa ja Uppsalan arkkipiispa.

Laurentius Paulinus Gothus oli Ruotsin 1600-luvun alun merkittävimpiä kirkonmiehiä ja kulttuurivaikuttajia. Hänen isänsä, kultaseppä, pormestari Påwel Pedersson oli Ruotsin ensimmäisen luterilaisen arkkipiispan Laurentius Petri Gothuksen veli. Hän opiskeli Saksassa, Rostockissa, jossa hän tutustui Philipp Melanchtonin ajatuksiin. Hän suoritti maisterin tutkinnon Helmstedtin yliopistossa 1592 ja toimi Uppsalan kokouksessa 1593 aktuaarina, sihteerinä. Hänet vihittiin papiksi 1598 ja 1601 hänet nimitettiin teologian professoriksi ja Uppsalan yliopiston ensimmäiseksi rector magnificukseksi.[1]

Hän esitti tohtorinväitöskirjansa Uppsalan yliopiston ensimmäisessä teologisen tiedekunnan promootiossa 1617 yhdessä kolmen muun opiskelijan kanssa. Hän toimi Uppsalan yliopistossa logiikan, matematiikan, astronomian ja lopuksi teologian professorina. 1608 hänet nimitettiin Skaran ja 1609 Strängnäsin piispaksi. Sieltä hänet vielä valittiin Uppsalan arkkipiispaksi 1637, kun hän oli 71-vuotias. Hän johti hiippakuntaansa tarmokkaasti. Vielä 77-vuotiaana hän teki piispantarkastusmatkan Norrlantiin, aina Tornioon saakka.[1]

Hänen kirjallinen tuotantonsa oli laaja. Tärkein hänen teoksistaan oli yli 3700-sivuinen kristillinen etiikka, Ethica Christiana, joka oli katekismuksen kommentaari ja tarkoitettu pappien käyttöön. Se ilmestyi 1631. Toinen hänen merkittävimmistä teoksistaan oli Clenodium, joka oli etiikan kirjan ”kansanpainos”; se oli samalla virsikirja, rukouskirja ja evankeliumikirja. Se ilmestyi 1633[1] ja siinä oli hänen kirjoittamiaan virsiä. Niistä on säilynyt virsi Lof prijs och tack ske tigh, o Fader käre”. Se on Suomen kirkon virsikirjassa virsi 326 ”Sinulle kiitos, Isä maan ja taivaan”. Se on tavallaan kirjoittajansa nimikkovirsiː akrostikon, sen alkutekstin 11 säkeistön alkukirjaimista muodostuu nimi L. Paulinus G-s.[2] Virsi on myös Ruotsin kirkon virsikirjassa, virsi 702. Virsi on suomennettu vuoden 1701 virsikirjaan. Nykyinen teksti on uudistettu 1880 ja 1937.

  1. a b c Laurentius Paulinus Gothus sok.riksarkivet.se. Viitattu 15.2.2020. (ruotsiksi)
  2. 326 Sinulle kiitos, Isä maan ja taivaan virsikirja.fi. Viitattu 15. 2. 2020.