Luettelo Viron kunnista 1990–2017

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli on luettelo Viron kunnista 1990–2017. Vuoden 2015 aluejaon mukaan Virossa oli 213 itsenäistä kuntayksikköä (vir. omavalitused), joista 183 oli kuntia (vir. vald) ja 30 kaupunkeja (vir. linn).[1] Kunnat on esitetty luettelossa maakunnittain.

Viron kaupungit on lueteltu artikkelissa luettelo Viron kaupungeista, eivätkä ne ole mukana tämän artikkelin luettelossa. Virossa on myös 17 entistä kaupunkia, joista on kuntaliitosten myötä tullut epäitsenäisiä kaupunkeja (vir. vallasisene linn). Niillä ei ole hallinnollista merkitystä.

Sulkuihin on merkitty kuntiin kuuluvia asuttuja paikkoja: epäitsenäiset kaupungit, kauppalat (alev) ja tieto siitä onko kunta pelkästä kauppalasta muodostuva kauppalakunta (alevvald). Pienkauppalat (alevik) eivät ole mukana.

Vuoden 2017 kuntauudistuksen myötä muodostunut kuntajako ja sen yhteydessä tehdyt kuntaliitokset on esitetty artikkelissa luettelo Viron kunnista. Ennen kuntauudistusta vuosina 1996–2014 toteutettiin myös useita kuntaliitoksia.

Harjumaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Hiidenmaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Itä-Virumaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Järvamaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Jõgevamaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Läänemaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Länsi-Virumaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Länsi-Virumaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Põlvamaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Pärnumaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Raplamaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Saarenmaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Tartumaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Valgamaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Viljandimaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

Võrumaan kunnat ennen kuntauudistusta.

Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat:

  1. Information about Estonia (Kansalaisportaali) Eesti.ee, Gateway to eEstonia, Uks e-riiki. 27.4.2015. Tallinna: Riigikantselei. Arkistoitu 23.7.2015. Viitattu 23.7.2015. (viroksi), (englanniksi), (venäjäksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: et:Eesti valdade loend#Eesti endised vallad  –  Ennen vuotta 2017 lakkautetut kunnat ovat käännöstä.