Lyyli Hagan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lyyli Ingrid Hagan (14. helmikuuta 1889 Kokkola7. lokakuuta 1980 Helsinki) oli sairaanhoitaja, joka teki pääasiallisen elämäntyönsä kouluhoitajattarena Helsingin kansakouluissa. Hän oli myös perustamassa ja ylläpitämässä sairaanhoitajakunnan käsittänyttä reserviläisrekisteriä, jonka Suomen Punainen Risti perusti sodan varalta.

Hagan kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen suomalaisesta yhteiskoulusta 1907 ja valmistui sairaanhoitajaksi Helsingissä 1911. Sairaanhoitajan uransa hän aloitti sairaala Mehiläisessä, ja vuonna 1924 hänestä tuli Helsingin kaupungin suomenkielisten kansakoulujen kouluhoitajatar. Samalta vuodelta peräisin olleen johtosäännön mukaan kouluhoitajattarien tuli toimia yhdyssiteenä koulun, kodin, koululääkärin ja eri huoltoelimien välillä. Heidän tuli myös perehtyä väestön elinoloihin ja luoda luottamukselliset suhteet koululaisten koteihin. Lisäksi piti jakaa terveystietoa siten, että eri-ikäiset lapset ottaisivat tiedon vastaan. Samoihin aikoihin hän oli myös yhteistyössä Arvo Ylpön kanssa tämän avustajana ja sihteerinä.

Vuonna 1926 Suomen Punainen Risti asetti valiokunnan käsittelemään piirissään olevia sairaanhoitaja- ja sairaanhoitoasioita. Tarkoituksena oli saada aikaan sairaanhoitajien vapaaehtoinen sitoutuminen Punaisen Ristin reserviin ja reservin organisointi sodan varalta. SPR loi vapaaehtoistyönä järjestelmän koko maan sairaanhoitajakunnan käsittäneen reservin hallitsemiseksi. Toiminnan perustaksi kehitettiin rekisteri, jossa olivat rauhanajan tiedot reservin jäsenistä sekä merkinnät heidän sijoituksistaan puolustusvoimien lääkintäorganisaatioon sodan aikana. Rekisteriä päivitettiin säännöllisesti, joten sen avulla oli sodan syttyessä mahdollista lähettää jäsenet asemapaikoilleen ja huolehtia samalla siviiliväestön hoitamisesta. Lyyli Hagania kutsuttiin Talvi- ja Jatkosodan aikana ”sairaanhoitajien kenraaliksi”. Reservin jäsenet työskentelivät sodan aikana kenttä- ja sotasairaaloissa sekä sairaita ja haavoittuneita kuljettavissa junissa.

Hagan teki useita opintomatkoja muihin pohjoismaihin, Belgiaan, Ranskaan, Englantiin, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Näillä matkoillaan hän perehtyi erityisesti kouluhoidon järjestelmiin ja menetelmiin.

Vuonna 1925 suomenkieliset sairaanhoitajat perustivat oman järjestön, Suomen sairaanhoitajatarliiton. Lyyli Hagan valittiin sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, ja hän hoito tätä tehtävää kymmenen vuotta. Liitto teki 1926 sairaanhoitajien työoloja koskevan selvityksen ja kiinnitti myös huomiota sairaanhoitajaopiskelijoiden terveydenhuoltoon.

Hagan oli myös Kokoomuksen edustajana Helsingin kaupunginvaltuustossa 1926–1933.