Maciej Kot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maciej Kot
Maciej Kot
Maa:  Puola
Mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Pyeongchang 2018 joukkemäki
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Lahti 2017 joukkuemäki
Pronssia Pronssia Val di Fiemme 2013 joukkuemäki

Maciej Kot (s. 9. kesäkuuta 1991 Limanowa) on puolalainen mäkihyppääjä ja maailmanmestari.[1]

Kot saavutti nuorten MM-kilpailuissa Zakopanessa 2008 pronssia joukkuekilpailussa. Seuraavan vuoden nuorten MM-kilpailuissa Štrbské Plesossa hän sai hopeaa henkilökohtaisessa ja pronssia joukkuekilpailussa. Aikuisten arvokilpailuihin hän osallistui ensimmäisen kerran Liberecissä 2009. Hän sijoittui Val di Fiemmen MM-kilpailujen 2013 normaalimäessä 11:nneksi ja kuului Puolan pronssijoukkueeseen joukkuemäessä. Erzurumin universiadeissa 2011 hän sai hopeaa normaalimäessä ja suurmäessä sekä pronssia joukkuekilpailussa. Sotšin olympialaisten 2014 normaalimäessä hän sijoittui seitsemänneksi ja suurmäessä 12:nneksi. Harrachovin lentomäen MM-kilpailuissa hän oli samana vuonna kymmenes. Lahden MM-kilpailuissa 2017 hän sijoittui normaalimäessä viidenneksi ja suurmäessä kuudenneksi ja oli mukana voittamassa Puolalle joukkuemäen MM-kultaa. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän saavutti joukkuepronssia.[1]

Kot kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Lahden joukkuekilpailussa maaliskuussa 2007 ja henkilökohtaisessa kilpailussa saman vuoden joulukuussa Villachissa. Ensimmäiset maailmancup-pisteensä hän sai oltuaan 19:s Lillehammerin normaalimäessä joulukuussa 2011. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan viides Garmisch-Partenkirchenin uudenvuodenpäivänkilpailussa 2013. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti joulukuussa 2016 sijoituttuaan Lillehammerissa toiseksi. Ensimmäisen osakilpailuvoittonsa hän saavutti Sapporossa helmikuussa 2017, jakaen sen Peter Prevcin kanssa. Myöhemmin samalla kaudella hän voitti Pyeongchangin normaalimäen kilpailun. Hän sijoittui neljänneksi Keski-Euroopan mäkiviikon kokonaiskilpailussa 2016–2017. Maailmancup-kauden 2016–2017 loppupisteissä hän oli viides.[1]

Kot on voittanut Continental Cupin kilpailun Kranj'ssa heinäkuussa 2008 sekä Mäkihypyn kesä-GP-kilpailut Wisłassa ja Hinzenbachissa kesällä 2012.[1] Hän voitti kesä-GP:n kokonaiskilpailun vuonna 2016.[1]

  1. a b c d e Maciej Kot Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)