Martti Poikolainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Martti Olavi Poikolainen (28. huhtikuuta 1929 Mikkelin maalaiskunta9. maaliskuuta 2012 Mikkeli)[1][2] oli suomalainen taiteilija. Hän toimi aluksi mainosgraafikon, myöhemmin mainospäällikön tehtävissä mikkeliläisessä osuuskaupassa ja sarjakuvapiirtäjänä mikkeliläisessä sanomalehdessä. Hän on kuvittanut erilaisia luontokirjoja kustannusosakeyhtiö Otavalle. Hän toimi myös vuosia paikallisessa kansanopistossa taideopettajana.

Poikolaisen veistos Omille siiville on Etelä-Savon ammattiopiston edustalla Pieksämäellä. Teos on vuodelta 1978.

Poikolainen on myös tehnyt 1960-luvulla useina vuosina Suomen Punaiselle Ristille joulukortteja.

Hänen taiteellinen tuotantonsa on ollut hyvin laaja. Parhaiten hänet tunnetaan ehkä madonna-aiheistaan.

  1. Kuolinilmoitus, Taiteilija Martti Olavi Poikolainen, Länsi-Savo, 2012, No 84, sivu 10, julkaistu 25.3.2012
  2. Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunta: Seurakunnalle taidelahjoitus, Kahtamoinen 3/2015, sivu 3, julkaistu 27.5.2015 mikkelintuomiokirkkoseurakunta.fi. Viitattu 7.8.2021.