Mary Ainsworth

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mary Ainsworth
Henkilötiedot
Syntynyt1. joulukuuta 1913
Glendale, Ohio, USA
Kuollut21. maaliskuuta 1999
Charlottesville, Virginia
Ammatti kehityspsykologian professori
Koulutus ja ura
Tutkinnot Toronton yliopisto (B.A., 1935; M.A. 1936 ja Ph.D. 1939)
Väitöstyön ohjaaja William E. Blatz
Instituutti Toronton yliopisto, Johns Hopkinsin yliopisto, Virginian yliopisto
Tutkimusalue kehityspsykologia, kiintymyssuhdeteoria
Tunnetut työt vierastilannekoe

Mary D. Ainsworth (o.s. Salter, 1. joulukuuta 1913 Glendale, Ohio, USA21. maaliskuuta 1999 Charlottesville, Virginia, USA) oli yhdysvaltalainen kehityspsykologian professori. Hän työskenteli läheisesti John Bowlbyn kanssa ja merkittävästi äidin ja lapsen välistä täydensi merkittävästi kiintymyssuhdetta käsittelevää ymmärrystä omalla tutkimustyöllään. Ainsworth myös kehitti kokeellisia tutkimusvälineitä. Tunnetuin hänen luomistaan koejärjestelyistä on pikkulapsen kiintymyssuhteen selvittämisessä käytetty vierastilannekoe.[1]

Nuoruudessaan Mary Salter luki 15-vuotiaana William McDougallin kirjan Character and the Conduct of Life (1926), ja päätti ryhtyä psykologiksi. Jo 16-vuotiaana hän sai luvan osallistua Toronton yliopiston psykologian kursseille.[2] Mary Salter valmistui Toronton yliopistosta kandidaatiksi (B.A.) vuonna 1935, maisteriksi 1936 ja tohtoriksi (Ph.D.) 1939. Hän jatkoi yliopistonsa psykologian laitoksella luennoijana vuoteen 1942 saakka. Tuolloin hänet määrättiin Kanadan asevoimien (the Canadian Women's Army Corps) palvelukseen, jona aikana hän saavutti majurin arvon. Maailmansodan jälkeen hän palasi vuonna 1946 yliopistoon apulaisprofessoriksi.[1]

Vuonna 1950 meni naimisiin psykologian jatko-opiskelija Leonard Ainsworthin kanssa ja otti aviopuolisonsa sukunimen; avioliitto kesti kymmenen vuotta. Pian avioitumisensa jälkeen hän muutti puolisonsa väitöskirjan viimeistelyn johdosta Lontooseen ja aloitti yhteistyön kiintymyssuhdeteorian luojan John Bowlbyn kanssa tämän johtamassa hankkeessa Tavistock-klinikalla. Myöhemmin Ainsworth muutti Kampalaan Ugandaan, jossa hän yhtenä ensimmäisistä tutkijoista selvitteli äidin ja lapsen välistä vuorovaikutusta ensimmäisen elinvuoden aikana.[1]

Vuonna 1955 Ainsworth siirtyi Johns Hopkinsin yliopistoon Baltimoreen, josta hän eteni professoriksi vuonna 1963. Vuosina 1966 ja 1967 hän oli Stanfordin yliopiston Fellow. Virginian yliopiston professorina Charlottesvillessä hän oli uransa loppuvuodet 1975–1984, ja jatkoi työskentelyä vielä vuoteen 1992 saakka. Hän kirjoitti tutkimustöistään monia tieteellisiä artikkeleita ja useita oppikirjoja. Professori Mary Ainsworth sai monia tunnustuksia uransa aikana ja palkittiin muun muassa Amerikan psykologisen säätiön (APF) kultamitalilla elämäntyöstään.[1]

Amerikkalaisia psykologeja korostetusti esilletuovassa vertailussa (2002) Ainsworth listattiin sadan merkittävimmän psykologin joukkoon.[3]

Keskeisiä julkaisuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ainsworth, M. & Bowlby, J. (1965). Child Care and the Growth of Love. London: Penguin Books.
  • Ainsworth, M. Infancy in Uganda: Infant Care and the Growth of Love. Baltimore: Johns Hopkins University Press, 1967.
  • Ainsworth, M., M. C. Blehar, E. Waters, S. Wall. Patterns of Attachment: A Psychological Study of the Strange Situation. Hillsdale, NJ: Erlbaum, 1978.
  1. a b c d Nick Ravo: Mary Ainsworth, 85, Theorist On Mother-Infant Attachment 7.4.1999. The New York Times, nytimes.com. Viitattu 15.11.2016. (englanniksi)
  2. Mary D. Salter Ainsworth Reprint from: Models Of Achievement: Reflections Of Eminent Women In Psychology. (1983). A.N. O’Connell & N.F.Russo (Eds.), (pp. 200-219). New York: Columbia University Press, reprint: psychology.sunysb.edu. Viitattu 15.11.2016. (englanniksi)
  3. S. J. Haggbloom et al.: The 100 Most Eminent Psychologists of the 20th Century (DOI: 10.1037//1089-2680.6.2.139 Tutkimus painottaa vahvasti amerikkalaisia psykologeja, ei aidosti pyri maailmanlaajuiseen näkemykseen. Artikkeli pdf-muodossa (Venäjän tiedeakatemian Psykologian instituutin sivusto)) Review of General Psychology, 2002, Vol. 6, No. 2, 139–152,. Viitattu 15.11.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]