Matti Rauhaniemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matti Rauhaniemi (s. 1954) on suomalainen kuvataiteilija ja aforistikko[1]. Rauhaniemen useat teokset ovat käsitetaidetta, joiden tiimoilta taiteilijalla on ollut useita yksityisnäyttelyjä[2][3]. Rauhaniemi työskentelee Helsingissä Lyhty ry:n Taide- ja tekstiilityöpaja Luovillassa.

Matti Rauhaniemen taidetta on esitetty muun muassa TAJU 2004 – Sivusta katsoen -näyttelyssä Hyvinkään Taidemuseossa, Anna mun olla -näyttelyssä[4] Annantalossa Helsingissä sekä kansainvälisissä näyttelyissä Islannissa ja Itävallassa. Lisäksi Rauhaniemen mietelmiä on julkaistu Lyhty ry:n kirjassa Luonto huutaa, jonka on kuvittanut lyhtyläistaiteilija Johanna Karvinen. Toisin ajateltu -näyttelyssä[5] Galleria ARXissa Rauhaniemen taidetta esiteltiin laajasti ja pääpaino oli kuvataiteessa. Tosin sana ja kuva kulkevat Rauhaniemen teoksissa aina rinnakkain tai paremminkin sanottuna päällekkäin, sillä tekstit on useimmiten kirjoitettu kuvien taakse.[6] Osuvimmat aforisminsa Rauhaniemi vääntää konkreettisesti rautalangasta, jotta sanoma menee taatusti perille. ”Et voi sanoa kahta sanaa yhdellä kertaa” on tyypillinen Rauhaniemen mietelmä. [7] Aforismiteoksia Rauhaniemi on luonut 2000-luvun alusta saakka.[8]

Rauhaniemi kuuluu Suomen erityistaiteilijoihin. Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry (nykyisin Kettuki ry) valitsi hänet Vuoden taiteilijaksi vuonna 2010.[7] Yksi Rauhaniemen kuuluisimmista aforismista on: "Ole oma it­se­si, ole mons­te­ri, ole op­ti­mis­ti". Muun muassa Taide- ja muotoilukeskus Ars Aut­toi­sten kesänäyttely 2014[9], johon Rauhaniemi osallistui, oli nimetty kyseisen aforismin mukaan.[10]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]