Michael McClure

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Michael McClure
Michael McClure
Michael McClure
Henkilötiedot
Syntynyt20. lokakuuta 1932
Kuollut4. toukokuuta 2020 (87 vuotta)
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Tuotannon kielienglanti
Aiheesta muualla
www.michael-mcclure.com
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Michael McClure (20. lokakuuta 19324. toukokuuta 2020[1]) oli yhdysvaltalainen runoilija. Hän kuului 1950-luvun beat-sukupolveen ja ”San Franciscon renessanssiksi” kutsuttuun kirjalliseen aaltoon.[2]

McClure oli lukemassa oman runonsa "For the Death of a Hundred Whales" samassa[1] beat-sukupolven nousua ennakoivassa maineikkaassa[2] tilaisuudessa,[3] jossa Allen Ginsberg luki runonsa "Howl" (Huuto) ensimmäisen kerran. McClure työskenteli yhteistyössä muusikoiden kanssa, ja Los Angeles Timesissa häntä on sanottu Jim Morrisonin roolimalliksi.[1]

Runojen lisäksi McClure kirjoitti 20 näytelmää ja musikaalia, joista The Beard on herättänyt kiistoja ja joutunut sensuurin kohteeksi mutta saanut myös palkintoja. Lisäksi hän on julkaissut esseekokoelmia. Hän on kirjoittanut esseitä esimerkiksi Bob Dylanista ja ympäristökysymyksistä. Janis Joplin on esittänyt hänen laulunsa “Mercedes Benz”. Hän kirjoitti myös artikkeleita, esimerkiksi lehtiin Rolling Stone, Vanity Fair, sekä kaksi romaania, The Mad Cub ja The Adept.[1] Hänen kuolemansa jälkeen ilmestyi keväällä 2021 kokoelma Mule Kick Blues.[4]

McCluren ensimmäinen puoliso oli Joanna Kinnison McClure,[3] toinen kuvanveistäjä Amy Evans McClure.[1]

Suomennettuja runoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c d e Michael McClure, michael-mcclure.com, viitattu 8.12.2021 (englanniksi)
  2. a b Tillander 2020, s. 10
  3. a b Michael Hrebeniak, Michael McClure Obituary, The Guardian 19.5.2020, viitattu (englanniksi)
  4. Paul Wilner, Michael McClure’s Last Roar, Nob Hill Gazette 1.5.2021, viitattu 10.12.2021 (englanniksi)
  5. Michael McClure, (Arkistoitu – Internet Archive) Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta 2.12.2021, viitattu 10.12.2021

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.