Mykola Mih’novskyi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mykola Mih’novskyi.

Mykola Ivanovytš Mih’novskyi (ukr. Микола Іванович Міхновський; 1873 Turivka, Pultavan kuvernementti, Venäjän keisarikunta3. maaliskuuta 1924 Kiova, Ukrainan neuvostotasavalta, Neuvostoliitto)[1] oli ukrainalainen nationalistinen poliitikko ja Ukrainan itsenäisyysliikkeen tärkeä ideologi.

Mih’novskyi opiskeli lakimieheksi Kiovan yliopistossa ja osallistui opiskeluaikanaan vuonna 1891 kansallismielisen Tarasilaisen veljeskunnan perustamiseen. Hän julkaisi vuonna 1900 pamfletin Samostijna Ukrajina (”Itsenäinen Ukraina”), jossa hän vaati Karpaateilta Kaukasukselle ulottuvan itsenäisen Ukrainan valtion perustamista. Samana vuonna perustettu Ukrainan ensimmäinen nykyaikainen puolue, Vallankumouksellinen ukrainalainen puolue (RUP), omaksui sen ohjelmakseen. Puolue kuitenkin luopui kiistanalaisena pidetystä itsenäisyysvaatimuksesta jo vuonna 1902, jolloin Mih’novskyi perusti uuden, entistä jyrkemmän Ukrainan kansallispuolueen (UNP).[1][2] Hän levitti itsenäisyysaatetta seuraavina vuosina useissa julkaisemissaan lyhytikäisissä lehdissä.[1] Yhteiskunnallisilta mielipiteiltään hän oli vasemmistolainen.[2]

Helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 Mih’novskyi oli ensimmäisten joukossa organisoimassa Ukrainalle omaa armeijaa. Hän liittyi nyt porvarilliseen Ukrainan demokraattiseen talonpoikaispuolueeseen. Hän tuki Pavlo Skoropadskin hetmanaatin kukistamista marraskuussa 1918, koska Skoropadski oli ilmoittanut luopuvansa Ukrainan itsenäisyydestä. Bolševikkien valtaantulon jälkeen Mih’novskyi pakeni lyhyen vangitsemisen Kubanille ja myöhemmin Pultavan alueen maaseudulle. Hän palasi Kiovaan vuonna 1924, mutta jouduttuaan neuvostoviranomaisten vainoamaksi hän teki itsemurhan samana vuonna.[1]

  1. a b c d Volodymyr Janiv: Mikhnovsky, Mykola (englanniksi) Encyclopedia of Ukraine (1993), Internet Encyclopedia of Ukraine, Canadian Institute of Ukrainian Studies, Albertan yliopisto. Viitattu 31.12.2017.
  2. a b Johannes Remy: Ukrainan historia, s. 116–117. Gaudeamus, Helsinki 2015.