Ningišzida

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ningišzida kahden aarnikotkan kaltaisen olennon suojelemana. Kuva on noin vuodelta 2000 eaa.

Ningišzida (tai Ninnghižidda, sumeria: dnin-ǧiš-zi-da) oli mesopotamialaisessa mytologiassa esiintynyt manalan jumala. Hän oli myös lääkäritaidon, hedelmällisyyden ja luonnon jumala. Hänen nimensä on sumeria ja tarkoittaa "hyvän puun jumalaa" tai "luotettavaa työkalua". Puu saattaa tässä yhteydessä viitata paitsi luontoon, myös penikseen ja sitä kautta hedelmällisyyteen.[1] Ningišzida kuvataan usein käärmeenä tai ihmispäisenä käärmeenä.

Mesopotamialaisessa mytologiassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ningišzida oli Ninazun poika, ja sukua Ngeshtin-analle. Hänen vaimonaan mainittiin joko Ninazimua tai Dazimua.[2] Hän oli myös yksi kuningas Gilgamešin esi-isistä. Hänen symbolinaan toimi sarvekas käärme. Joissain myytin versioissa Ningišzidaa pidetään naispuolisena.

Sumerilaisessa mytologiassa hän esiintyy toisena Anun taivaallisen palatsin vartijoista, toisen ollessa Dumuzid.

Esiintyminen muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Sumerian.org Questions and Answers: 20. The Deity Ningishzida
  2. Sumerian Mythology: Chapter II. Myths of Origins
Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.