Nukkevaimo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nukkevaimo
Baby Doll
Ohjaaja Elia Kazan
Käsikirjoittaja
Perustuu Tennessee Williamsin näytelmään 27 Wagons Full of Cotton
Tuottaja
  • Elia Kazan
  • Tennessee Williams
Säveltäjä Kenyon Hopkins
Kuvaaja Boris Kaufman
Leikkaaja Gene Milford
Tuotantosuunnittelija Richard Sylbert
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Newtown Productions
Levittäjä Warner Bros.
Ensi-ilta 1956, Suomessa 1957
Kesto 116 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Nukkevaimo (Baby Doll) on Elia Kazanin ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva vuodelta 1956. Sen on virallisesti käsikirjoittanut Tennessee Williams oman näytelmänsä 27 Wagons Full of Cotton pohjalta, mutta ohjaaja Kazan on sanonut kirjoittaneensa siitä valtaosan itse Williamsin oltua sitoutunut elokuvahankkeeseen vain löyhästi. Kazan itse luonnehti elokuvaa mustaksi komediaksi[1]. Se kertoo kahden kilpailevan puuvillanjalostajan taisteluista liike- ja naisasioissaan, ja kolmiodraaman pääosia esittävät Karl Malden, Carroll Baker ja Eli Wallach. Elokuva aiheutti suurta kohua seksuaalisuuden suorasukaisella käsittelyllään.

Archie Lee Meigham (Malden) on velkaantunut ja alkoholisoitunut puuvillanpuhdistamon omistaja Yhdysvaltojen Mississippin osavaltiossa. Hänen teini-ikäinen vaimonsa Baby Doll (Baker) uhkaa jättää hänet ja muuttaa kaupunkiin. Kilpailevan yrittäjän Silva Vacarron (Wallach) tehtaalla syttyy tulipalo, josta hän epäilee Meighamia. Tilanteen kehittyessä hänestä tulee myös Baby Dollin uusi ihastus.[1]

Brittiläinen The Times sanoi tuoreeltaan Nukkevaimon olevan ”mahdollisesti likaisin amerikkalainen teatterielokuva, jota on koskaan laillisesti esitetty”. Elokuva teki Carroll Bakeristä aikansa seksisymbolin ja vei Hollywoodin elokuvakerrontaa rohkeampaan suuntaan.[2]

Nukkevaimo tuotti neljä Oscar-ehdokkuutta, muun muassa parhaan naispääosan sarjassa Carrol Bakerille.[2] Kazan sai ohjauksestaan uransa kolmannen parhaan ohjauksen Golden Globe -palkinnon[3].

Helsingin Sanomien Mikael Fränti luonnehti Nukkevaimoa vuonna 1994 aistillisen hämmentäväksi alistamisen, rappion ja tuhon kuvaukseksi ja sanoi Kazanin ohjaustyötä täydelliseksi.[1]

The New York Timesin kriitikot valitsivat Nukkevaimon vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[4]

  1. a b c Fränti, Mikael: Elia Kazanin Nukkevaimo on rappion kuvaus ja kolmiodraama Tennessee Williamsin mukaan Helsingin Sanomat. 29.5.1994. Viitattu 16.8.2018. (Tilaajille.)
  2. a b Huhtala, Jussi: Alaston totuus: seksuaalisesti latautuneet elokuvat top 10 – katso lista Episode. 31.8.2015.
  3. Sollosi, Mary: Who has the most Golden Globes? Entertainment Weekly. 3.1.2018. Arkistoitu 16.8.2018. Viitattu 16.8.2018. (englanniksi)
  4. The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 16.8.2018. (englanniksi)