Old Pulteney

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Old Pulteney -tislaamo

Old Pulteney on viskitislaamo Skotlannissa Pulteneytownin alueella Wickin kaupungissa. Tislaamo valmistaa Old Pulteney -nimistä mallasviskiä useina eri-ikäisinä versioina ja sillä on vierailukeskus Huddart Street -kadulla.

Tislaamo perustettiin vuonna 1826[1] ja nimettiin Sir William Pulteneyn (k. 1805) mukaan, jonka mukaan myös Pulteneytown on nimetty. Tislaamo on koko Skotlannin mannerosan pohjoisin, ja sen perustamisen aikaan sinne oli vaikea kulkea muuten kuin laivalla. Tislaamoon tuotiin ohraa meriteitse, ja valmis viski kuljetettiin myytäväksi myös meriteitse. Monet tislaamon työntekijät työskentelivät myös kalastajina. Sillin kalastus ei kuulu enää Wickin päivittäisiin elinkeinoihin mutta tislaamo toimii edelleen, tuottaen Ylämaan mallasviskiä jota pidetään yhtenä parhaista. Sen luonteenpiirteiden väitetään johtuvan kypsytyksensä aikana meri-ilmalle altistumisesta.[1]

Tislaamo suljettiin vuonna 1930 vähentyneen kaupankäynnin vuoksi kun paikallinen seurakunta julisti kieltolain, mutta se avattiin uudelleen 1951 kun kieltolaki peruttiin.[2] Sen omistaa nykyisin Inver House Distillers.[3]

Tislaamo käyttää vettä vanhasta myllypurosta, jonka rakensi Thomas Telford.[4] Tämä puro virtaa Loch Hempriggs -järvestä, 3–4 kilometriä etelälounaaseen, ja sen väitetään pyörittäneen ohramyllyä tislaamon paikalla tai sen lähistöllä.

Old Pulteneyn 21-vuotias mallasviski voitti ”World Whisky of the Year” -palkinnon Jim Murrayn vuoden 2012 Whisky Biblessä. Perintösijoille sijoittuivat yhdysvaltalaiset bourbon-viskit George T. Stagg ja Parker’s Heritage Collection Wheated Mash Bill.[2] 12-vuotias mallasviski valittiin luokkansa parhaaksi International Wine and Spirit Competition -kilpailussa vuonna 2006.[3]

  1. a b Pulteney Distillery, Visit Scotland. Viitattu 19.6.2014.
  2. a b Wick malt named world’s best whisky, BBC News 24.10.2011. Viitattu 19.6.2014.
  3. a b Rogerson, Paul (10.8.2006): "Old Pulteney raises spirits at Inver House", Glasgow Herald. Viitattu 19.6.2014.
  4. ”10 old pulteney scotch whisky facts – The logbook — Old Pulteney Single Malt Scotch Whisky” (Arkistoitu – Internet Archive), oldpulteney.com.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]