Oshiage

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tokyo Skytree
Kartta
Oshiage

Oshiage (jap. 押上) on Tokion kaupunginosa Sumidan erillisalueella. Se sijaitsee Sumidan keskiosassa Asakusan itäpuolella. Alue tunnetaan erityisesti yli 600 metriä korkeasta Tokyo Skytree -televisiotornista, jonka rakennutti Tōbu-rautatieyhtiö vuosina 2008–2012.[1] Tornin juurelle on rakennettu Tokyo Solamachi -ostoskeskus ja toimistorakennuksia.[2] Oshiage on Tōbu-rautateiden historiallinen solmukohta, jonne yhtiön pääkonttori siirtyi jo vuonna 1911.[3] Skytree-kompleksin ympärillä on asuinalueita, joissa on säilynyt Tokion ’alakaupungin’ (shitamachi) tunnelma.[4]

Oshiagen kaupunginosan pinta-ala on 0,56 neliökilometriä,[5] ja se jakautuu kolmeen osa-alueeseen, jotka on numeroitu Oshiage 1-chōme–Oshiage 3-chōme. Niissä on yhteensä 10 497 asukasta (joulukuussa 2023).[6] Kaupunginosan väestötiheys on siten noin 18 700 asukasta neliökilometrillä.

Oshiagen aseman ympäristöä vuonna 1975

Paikannimi Oshiage lienee peräisin siitä, että aikoinaan vuorovesi työntyi siellä ylös (oshiageru) Kita-Jukkengawa-joen rantoja vasten. Edo-kaudella 1600–1800-luvuilla alue oli Edon esikaupunkia, ja alun perin siellä sijaitsi Oshiagen kyläasutus. Vuoden 1657 Meireki-suurpalon jälkeen seutu alkoi kaupungistua, ja sinne rakennettiin sotilasluokan sekä käsityöläisten ja kauppiaiden (chōnin) asuinrakennuksia. Vuonna 1713 sinne perustettiin maistraatti (machibugyō) ja daikan-virasto. Meiji-restauraation jälkeen 1800-luvun lopulla alueelle sijoittui kattotiilien valmistusta ja muuta käsityöteollisuutta. Kun Japanin kunnallishallinto perustettiin vuonna 1889, Oshiagesta tuli osa Tokion kaupungin Honjo-kun suuraluetta.[3][7]

1900-luvun alusta lähtien Oshiagen kehitys on ollut kytköksissä Tōbu-rautatieyhtiöön, joka rakennutti sinne Kita-Senjusta Isesaki-rautatielinjan. Sen alkuperäinen pääteasema Azumabashi, nykyinen Tokyo Skytreen asema, avattiin vuonna 1902. Paikalle rakennettiin myös tavara-asema, jonne tuotuja kuljetuksia jatkettiin vesiteitse ympäri maata Sumidajokea pitkin. Tavara-aseman käyttö jatkui vuoteen 1993 saakka. Vuonna 1911 Tōbu siirsi kaupunginosaan myös pääkonttorinsa, ja siitä tuli yhtiön keskuspaikka. Isesaki-linjaa jatkettiin länteen Sumidajoen yli Asakusan asemalle vuonna 1931, mutta Oshiage on säilynyt senkin jälkeen tärkeänä liikenteen solmukohtana.[3]

2000-luvulla Oshiagen kaupunkikuva muuttui huomattavasti, kun Tōbu-yhtiö rakensi sinne 634 metriä korkean Tokyo Skytree -televisiotornin. Valmistuessaan vuosina 2011–2012 siitä tuli maailman korkein torni. Tornia ympäröivälle alueelle rakennettiin myös Tokyo Solamachi -ostoskeskus, toimistotorni ja erilaisia viihdetoimintoja.[1][8][2]

Kaupunkikuva ja rakennukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oshiage sijaitsee Sumidan erillisalueen keskiosassa Kita-Jukkengawa-nimisen joen pohjoisrannalla. Tōbun rautatielinjat jakavat alueen kahteen osaan. Tokyo Skytree -kompleksi on rakennettu Kita-Jukkengawan varrelle kaupunginosan lounaiskulmaan. Naapurikaupunginosia ovat lännessä Mukōjima, pohjoisessa Higashi-Mukōjima ja Kyōjima, idässä Bunka ja etelässä Kita-Jukkengawan vastarannalla Narihira.[9]

Tokyo Skytree hallitsee Oshiagen kaupunkikuvaa. Skytreen juurella sijaitsevat Tokyo Solamachi -ostoskeskus, Sumidan akvaario ja Konica Minolta -planetaario. Tornin itäpuolella kohoaa 158 metriä korkea Tokyo Skytree East Tower -toimistopilvenpiirtäjä. Skytree-kompleksi on 3,69 hehtaarin laajuinen.[2][10] Sen ympäristössä on asuinkortteleita, joissa on säilynyt Tokion vanhan ’alakaupungin’ (shitamachi) eli käsityöläis- ja kauppiaskortteleiden tunnelma. Oshiage käsittääkin kaksi hyvin eriluonteista kaupunkialuetta.[4] Kaupunginosan pohjoisosassa sijaitsee kaksi buddhalaista temppeliä, Entsū-jin ja Shōen-ji, sekä kaksi šintolaista pyhäkköä, Tobiki Inari-jinja ja Takagi-jinja.[9]

Oshiagen kaupunginosaa ja Tokyo Skytree -kompleksia palvelee Tōbu-rautateiden Isesaki-linja eli Skytree-linja, joka pysähtyy Tokyo Skytreen asemalla. Sieltä on vaihtoyhteys Oshiagen asemalle, jonka kautta kulkee Keisei-rautateiden Oshiage-linja; asemaa palvelevat myös Tōkyō metron liikennöimä Hanzōmon-linja ja Toei-metron liikennöimä Asakusa-linja.[9][1]

  1. a b c 企業情報 Tokyoskytree. Viitattu 20.12.2023.
  2. a b c スカイツリータウンのご案内 TOBU RAILWAY CO., LTD. & TOBU TOWN SOLAMACHI CO., LTD.. Viitattu 20.12.2023.
  3. a b c 計画地の歴史 TOBU RAILWAY CO., LTD. & TOBU TOWN SOLAMACHI CO., LTD.. Viitattu 20.12.2023.
  4. a b 【東京文化採集】Vol.9 押上 はじまり商店街. Viitattu 20.12.2023.
  5. 平成27年国勢調査 東京都区市町村町丁別報告 墨田区 東京都総務局統計部. Arkistoitu 3.11.2022. Viitattu 20.12.2023.
  6. 墨田区世帯人口現況12月分(PDF:15KB) Sumida City. Viitattu 20.12.2023.
  7. 町のおこり おしなり商店街振興組合. Viitattu 23.12.2023.
  8. Highest Point: 634m TOBU RAILWAY CO., LTD. & TOBU TOWN SOLAMACHI CO., LTD.. Viitattu 23.12.2023.
  9. a b c 日本地図 東京都 墨田区 押上1丁目1 Mapion. Viitattu 20.12.2023.
  10. 物件概要 TOBU RAILWAY Co., LTD.. Viitattu 23.12.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]