Ossi Nyman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ossi Nyman (s. 1978 Rovaniemi[1]) on suomalainen kirjailija, jonka esikoisromaani Röyhkeys ilmestyi vuonna 2017. Nykyään Helsingissä asuva Nyman valmistui ammattikoulusta ravitsemustyöntekijäksi ja on opiskellut sen jälkeen myös iltalukiossa. Vuosina 2004–2006 Nyman opiskeli kirjoittamista Tampereella Viita-akatemiassa ja myöhemmin Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjalla, josta hän valmistui 2016.[2]

Esikoisromaani

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nymanin esikoisteos Röyhkeys on hänen omaan elämäänsä pohjautuva kertomus miehestä, joka välttelee töitä. Pääteemana on kunnianhimo ja sen puuttumisen pitäminen hyveenä.[2] Kolmiosaisen romaanin kaksi ensimmäistä osaa kuvaavat yksityiskohtaisesti työttömän miehen arkea. Kolmannessa jaksossa hän on päätynyt Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjalle ja Helsingin kulttuuripiireihin.[3] Romaani sai kriitikoilta hyvät arvostelut, esimerkiksi Helsingin Sanomien Antti Majander luonnehti sitä ”työläisromaanin uudistajaksi”.[4] Aamulehden kriitikko Markku Soikkeli puolestaan vertasi Nymanin satiiria Hannu Raittilan ja Arto Salmisen tuotantoon.[5]

Röyhkeys herätti ilmestyessään keskustelua, kun Nyman lokakuussa 2017 kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa ”ideologisesti työtön”. Nyman ei kertomansa mukaan halua mennä töihin, koska ei ole kiinnostunut tekemään omasta mielestään typeriä tehtäviä. Ennen esikoisromaaninsa ilmestymistä hän oli kirjoittanut täysipäiväisesti 3–4 vuotta ja tehnyt nuorena muun muassa vapaaehtoistyötä Israelissa.[2] Nymanin lausunnoista nousi kohu iltapäivälehdistössä,[6] ja haastattelun seurauksena Uudenmaan TE-toimisto ilmoitti julkisesti katkaisevansa hänen työmarkkinatukensa sekä aloittavansa selvityksen ”poikkeuksellisena” pitämästään tapauksesta.[7] Tapaukseen kantaa ottanut perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalen vaati Nymanin kaltaisten laittamista työleireille.[8]