Päivi Paappanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Päivi Paappanen
Henkilötiedot
Muut nimet Päivi Tuija Inkeri Paappanen
Syntynyt9. toukokuuta 1965 (ikä 59)[1]
Haukivuori, Suomi[1]
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti kääntäjä, kustantamon julkaisujohtaja
Titteli julkaisujohtaja[2][3]
Muut tiedot
Koulutuskulttuuriantropologian maisteri (2002)

Päivi Tuija Inkeri Paappanen (9. toukokuuta 1965) on suomentaja, joka on suomentanut pääasiassa englannista mutta myös espanjasta. Hän on ollut myös töissä Like Kustannuksella aluksi kustannustoimittajana sekä myöhemmin erilaisissa johtotehtävissä lähes 20 vuotta.[2][4]

Paappanen kiersi maailmaa ylioppilaskirjoitusten jälkeen viiden vuoden ajan ja teki elääkseen erilaisia vaatimattomia töitä. Hän pyrki vuonna 1989 Helsingin yliopistoon lukemaan englannin kieltä. Englantilaisessa filologiassa häntä kiinnosti pääasiassa suomentaminen. Myöhemmin hän tutustui kulttuuriantropologiaan ja hän vaihtoi sen pääaineekseen kahden vuoden englannin opintojen jälkeen. Hän alkoi samoihin aikoihin opskelemaan myös Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Myöhemmin hän teki kulttuuriantropologian pro gradun kenttätyön Meksikossa vuonna 1995. Hän luovutti gradunsa vasta oltuaan useita vuosia töissä vuonna 2002.[2]

Palattuaan Meksikosta hän teki vuosina 1997–2000 suomennoksia, pääasiassa englannista mutta myös espanjasta. Suomennustöissä hän oli tutustunut Like Kustannuksen työntekijöihin ja häntä pyydettiin sinne töihin. Likellä hän on ollut erilaisissa tehtävissä muun muassa kustannustoimittajana 2000–2004, kustannusjohtajana 2004–2005, kustannuspäällikkönä 2006–2011 ja julkaisujohtajana 2011–.[2][3]

Lähde:[5]

  1. a b Paappanen, Päivi & toim. Hurmerinta, Riitta-Ilona: Päivi Paappanen 375 Humanistia, Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 8.9.2019.
  2. a b c d Paappanen, Päivi: Maailmanmatkaajasta kustantajaksi 375 Humanistia, Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 8.9.2019.
  3. a b Isosaari Kansallisteatteriin, Paappanen Liken johtoon Yle Uutiset. 20.1.2011. Viitattu 8.9.2019.
  4. Varis, Teija: Liken julkaisujohtaja: Läheskään kaikki kirjat eivät päädy enää kirjakauppoihin Länsiväylä. 5.6.2016. Viitattu 8.9.2019.
  5. Hurmerinta, Riitta-Ilona: Päivi Paappasen tuotantoa 375 Humanistia, Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 8.9.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]