Plantaasi-festivaali

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Plantaasi-festivaali on musiikin ympärille rakentuva kesätapahtuma.

Plantaasi-festivaalin juuret ovat opiskelijoiden järjestämissä kesäbileissä. Tapahtuma tunnettiin vuosina 2001–2009 nimellä Plantaasirock. Plantaasi-nimen tapahtuma on saanut siitä, että se järjestettiin ensimmäisinä vuosinaan paikallisen viljelijän viljelysmailla. Vuonna 2010 tapahtuma laajennettiin julkiseksi. Lisäksi tavoitteeksi asetettiin alueen yleisen kulttuuritarjonnan lisääminen ja väestöryhmien välisen kanssakäymisen kehittäminen. Samalla tapahtuman nimi muuttui Plantaasirockista Plantaasi-festivaaliksi. Vuonna 2012 tapahtuma järjestettiin Kuopiossa.

Plantaasi 2010, Varkaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kaupallinen Plantaasi-festivaali järjestettiin Kuntorannassa 9.7.–11.7.2010. Tapahtumaan oli hankittu nimekäs esiintyjäkaarti, ja lavalla nähtiin muun muassa Raappana, Paleface, Haloo Helsinki!, Pelle Miljoona, Raaka-Aine ja Bone5. Tapahtuma järjestettiin pääosin paikallisten nuorten, Savonia-ammattikorkeakoulun ulkomaalaisten opiskelijoiden ja nuorten yrittäjien voimin.

Plantaasi 11, Varkaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toista kertaa järjestetty Plantaasi-festivaali kantoi nimeä Plantaasi 11. Perjantaina 8.7. Plantaasi 11 -festivaalissa esiintyivät helsinkiläiset bändit Verga ja Ready for the Rodeo sekä Idols-ohjelmasta tutut Lotta Sandholm ja Jusu Wirekoski. Perjantai-illan pääartistina nähdään Carmen Gray. Lauantaina 9.7. Plantaasin päälavalla nähtiin mm. Tommi Kalenius, blueskitaristi Erja Lyytinen sekä Haloo Helsinki!. Sunnuntaina 10.7. esiintyivät pikkukakkosesta tuttu Tuttiritari sekä Tommi Läntinen ja Pelle Miljoona.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]