Primaarinen aivolymfooma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Primaarinen aivojen B-soluinen non-Hodgkin-lymfooma.

Primaarinen aivolymfooma on harvinainen aivoista alkunsa saava imusolujen syöpä, lymfooma. Sen riskiä kasvattaa heikentynyt immuunijärjestelmä, jonka syihin kuuluvat HIV-infektio ja elinsiirrot, erityisesti sydämen. Sairaus liittyy myös Epstein-Barrin virukseen varsinkin HIV-positiivisilla henkilöillä. Muita yleisempi kyseinen syöpä on 45–70-vuotiailla.[1] Tunnetuista riskitekijöistä huolimatta sairastumisen syy jää yleensä tuntemattomaksi, ja suurimmalla osalla potilaista on normaali immuunijärjestelmä. Sairaus kehittyy yleensä isoaivoihin.[2]

Primaarinen aivolymfooma voi oireilla esimerkiksi puheen, näön tai persoonallisuuden muutoksina, kuumeiluna, aistiharhoina, päänsärkynä tai kouristeluna. Kortikosteroideilla hoidetaan oireita ja turvotusta. Kemoterapia, yleensä korkea-annoksinen metotreksaatti, voi pidentää selviytymistä useilla vuosilla. Jos kemoterapia ei tehoa, voidaan turvautua sädehoitoon. Monet potilaat saavat yhdistelmähoitoa, johon kuuluu lääkkeitä, kuten temotsolomidi, rituksimabi, sytarabiini ja etoposidi.[1]

Hoitamaton primaarinen aivolymfooma johtaa kuolemaan alle kahdessa kuukaudessa, mutta kemoterapian avulla potilaat selviävät usein 3–4 vuotta tai kauemmin. Viisivuotiseloonjääminen on noin 40 %, ja nuorilla potilailla on parempi ennuste kuin vanhemmilla.[1]

Primaarinen aivolymfooma kuvattiin ensi kertaa 1920-luvuilla. Ei tiedetä, miksi se saa alkunsa keskushermostosta, jossa tavallisesti ei ole imusoluja.[3]