Ritva Laatto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ritva Laatto ja itäsaksalainen Gerhard Kasper vuonna 1968.

Ritva Alli Inkeri Laatto (o.s. Putkonen,[1] myöh. Laatto-Ahlström[2]; 14. helmikuuta 1930 Helsinki6. huhtikuuta 2007 Helsinki)[3][4] oli suomalainen teatteriohjaaja.

Laaton vanhemmat olivat iho- ja sukupuolitautien professori Tauno Putkonen ja Aili Kiljunen. Laatto kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1947 ja suoritti kaksi vuotta myöhemmin Bachelor of Arts -tutkinnon Smith Collegessa Yhdysvalloissa.[1] Hänet hyväksyttiin vuonna 1953 yhtenä ensimmäisistä naisista opiskelemaan ohjausta Suomen teatterikouluun, ja hän oli vuonna 1956 Elina Lehtikunnaksen ohella ensimmäinen koulun ohjaajalinjalta valmistunut.[3][1][5] Lisäksi hän suoritti vuonna 1958 filosofian maisterin tutkinnon.[1]

Laatto oli vuosina 1956–1962 ohjaajana Kansallisteatterissa.[3][1] Hänen ohjaustöitään olivat muun muassa Sulhaseni Ernest, Naisten koulu sekä Kolmen iloisen rosvon Suomen-kantaesitys.[6][7][8] Laatto irtisanottiin Kansallisteatterista hänen ajauduttuaan syksyllä 1961 erimielisyyksiin näyttelijöiden kanssa näytelmän Altonan vangit harjoitusten aikana.[7] Vuosina 1963–1965 hän oli Suomen Teatteriliiton toimitusjohtajana.[1] Laatto oli mukana perustamassa vuonna 1962 teatterikoulun korkeakouluosastoa ja toimi sen ensimmäisenä vakituisena esimiehenä vuosina 1966–1968.[3][5]

Laatto perusti vuonna 1971 Helsinkiin nukketeatteri Vihreän Omenan yhdessä Lea Wallinin, Sirppa Sivori-Aspin ja Kirsi Aropaltion kanssa[9] ja toimi siellä ohjaajana vuoteen 1972.[1]

Laatto ohjasi Mainos-TV:lle televisioelokuvat ja -näytelmät Mestarin nuuskarasia (1963), Totuuden kosto (1965), Dyskolos eli ihmisviha (1965), Saara (1969) ja Palkka (1970).[4] Vuosina 1978–1981 hän oli Yle TV1:n ohjaajana. Näyttelijänä Laatto esiintyi elokuvissa Tie pimeään (1962) ja Pilvilinna (1970).[4] Hän ohjasi myös kuunnelmia[3] ja laati dramaturgioita lausuntailtoihin.[1] Lisäksi hän ohjasi vuonna 1962 Kansallisteatterin näyttelijöiden voimin Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan ensimmäisen suomenkielisen jälkiäänityksen, joka oli ensimmäinen suomenkielinen Disney-elokuvan dubbaus.[8]

Laatto kuului Suomen teatterikoulun ja Suomen Teatteriohjaajaliiton hallituksiin ja oli Espoon kaupungin kulttuurilautakunnan varapuheenjohtaja vuosina 1977–1979.[1]

Laaton puolisona oli vuodesta 1951 ministeriön osastopäällikkö Erkki Laatto, joka kuoli vuonna 1995. Heillä oli yksi tytär.[1][10][11] Laaton toisena puolisona oli vuodesta 2003 Christian Ahlström.[1] Kuollessaan Laatto valmisteli Teatterikorkeakoulun väitöskirjaa.[3]

  1. a b c d e f g h i j k Teatterit ja teatterintekijät 2005, s. 358. Teatterin tiedotuskeskus/Like, Helsinki 2005.
  2. Nykytaiteen museo Kiasma Kansallisgalleria. Viitattu 26.3.2023.
  3. a b c d e f Kirsikka Moring: Ritva Laatto (tilaajille) Helsingin Sanomat 6.4.2007. Viitattu 26.3.2023.
  4. a b c Ritva Laatto Elonetissä.
  5. a b Mikko-Olavi Seppälä & Katri Tanskanen (toim.): Suomen Teatteri ja draama, s. 343, 346. Like, Helsinki 2010.
  6. Laatto Ritva Ilona-tietokanta. Viitattu 27.3.2023.
  7. a b Kai Häggman: Päänäyttämöllä: Suomen kansallisteatterin 150 vuotta, s. 259–260. Tammi, Helsinki 2022.
  8. a b Kenneth Sundberg: Disney suomeksi, osio Disney Rantautuu Suomeen (Internet Archive) Viitattu 26.3.2023.
  9. Irma Stenbäck: Vihreä Omena kierteli syrjäkyliä myöten (tilaajille) Helsingin Sanomat 24.5.2000. Viitattu 26.3.2023.
  10. Kuka kukin on 1978, s. 470 (Runeberg.org). Viitattu 26.3.2023.
  11. Osastopäällikkö Erkki Laatto (tilaajille) Helsingin Sanomat 5.7.1995. Viitattu 26.3.2023.