Roberta Bayley

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Roberta Bayley
Henkilötiedot
Syntynyt1950
Pasadena, Yhdysvallat
Ammatti valokuvaaja
Aiheesta muualla
Kotisivu

Roberta Bayley (s. 1950 Pasadena, Kalifornia)[1] on yhdysvaltalainen itseoppinut valokuvaaja. Bayley dokumentoi 1970-luvulla New Yorkin musiikkipiirejä. Hän on tunnettu erityisesti punk-muusikoiden kuvaajana.[2][3]

Bayley opiskeli San Francisco State Universityssä, mutta keskeytti 1971. Hän muutti Lontoosta New Yorkiin 1974. Hän työskenteli CBGB-musiikkiklubin eteisvahtimestarina 1975–1978 ja tutustui työnsä kautta muusikoihin, joita hän valokuvasi enimmäkseen Punk-nimiseen musiikki- ja fanzine-lehteen.[2][3][4]

Bayley valokuvasi muun muassa Iggy Popia, Sex Pistolsia, New York Dollsia, Elvis Costelloa, Joe Strummeria ja Ramonesia. Bayleyn valokuvat otettiin Ramonesin ensimmäisen albumin Ramones (1976) kansikuvaksi ja Richard Hell and the Voidoidsin molempien albumien kansikuviksi. Punk-musiikin historiasta kertovan kirjan Please Kill Me (1996) kansikuva The Heartbreakers -yhtyeestä on Bayleyn ottama.[2][3][5]

Bayley kiersi Yhdysvaltoja Blondien kanssa. Valokuvateos Blondie Unseen 1976–1980 (2007) kertoo Blondien kiertuelämästä.[3]

Bayley oli Patti Smithin elämäkertakirjan Patti Smith: An Unauthorized Biography (1999) toinen kirjoittaja.[6]

  1. [1] artnet.com. Viitattu 31.8.2019 (englanniksi)
  2. a b c [2] Museum of the City of New York. Viitattu 31.8.2019 (englanniksi)
  3. a b c d [3] staythirstymedia.com. Viitattu 31.8.2019 (englanniksi)
  4. [4] popmatters.com. Viitattu 5.9.2019 (englanniksi)
  5. [5] Annenberg Space for Photography. Viitattu 20.10.2019 (englanniksi)
  6. [6] kirkusreviews.com. Viitattu 31.8.2019 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]