Souq Waqifin haukkasairaala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Souq Waqifin haukkasairaala (arab. مستشفى سوق واقف للصقور‎, Mustašfan Sūq Wāfiq li-ṣ-ṣuqūr) on Souq Waqifin alueella Qatarin pääkaupungissa Dohassa sijaitseva sairaala[1], jossa hoidetaan haavoittuneita ja sairastuneita haukkoja.[2] Haukat ovat suosittuja metsästyksessä Persianlahden alueen maissa[2] ja niitä pidetään siellä merkityksellisinä myös statussymboleina.[3]

Souq Waqifin haukkasairaala perustettiin vuonna 2008. Kolmikerroksisen sairaalan tilojen rakennustyöt saatiin valmiiksi vuonna 2011. Rakennuksen käyttöön hyväksymisen jälkeen kliininen työ aloitettiin siellä elokuussa 2011. Työtä tehdään ympärivuorokautisesti. Huippukausien aikaan Souq Waqifin haukkasairaalaan on otettu ja sieltä on poistunut yhteensä 130–150 haukkaa päivittäin.[1] Yksi pyrkimys haukkasairaalan perustamisen taustalla oli haukkojen kasvattamisen harrastuksen ja perinteen tukeminen.[3] Työntekijöitä Souq Waqifin haukkasairaalaan on tullut eri puolilta islaminuskoista maailmaa Pakistanista Irakiin. Haukkoja ovat sinne vieneet haukkojen omistajat jopa Saudi-Arabiasta, Kuwaitista ja muualta Qatarin ulkopuolelta.[2]

  1. a b Who we are? Souq Waqif Falcon Hospital, viitattu 20.1.2023
  2. a b c Justin Marozzi, Welcome to the falcon hospital of Qatar BBC 26.5.2015, viitattu 20.1.2023
  3. a b Lujain Jo, A top-notch hospital in Doha is busy: Only falcons allowed AP News 24.3.2022, viitattu 20.1.2023