The Cobbler

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Cobbler
Pohjoismainen DVD-julkaisu.
Pohjoismainen DVD-julkaisu.
Ohjaaja Tom McCarthy
Käsikirjoittaja Tom McCarthy
Paul Sado
Tuottaja Mary Jane Skalski
Tom McCarthy
Säveltäjä John Debney
Nick Urata
Kuvaaja W. Mott Hupfel III
Leikkaaja Tom McArdle
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Next Wednesday
Golden Spike
Voltage Pictures
Levittäjä Image Entertainment
Big Bang Media
Netflix
Ensi-ilta
Kesto 99 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

The Cobbler on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen draama- ja komediaelokuva. Elokuva kertoo suutarista (näyttelijänä Adam Sandler), joka pääsee kokemaan asiakkaidensa elämää kokeillessaan näiden kenkiä.

Elokuva esitettiin ensimmäisen kerran Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2014. Yhdysvalloissa elokuva sai ensi-iltansa rajoitetusti muutamissa elokuvateattereissa ja suoratoistopalveluissa 13. maaliskuuta 2015. Elokuva tuotti avausviikonloppuna Yhdysvalloissa 24 000 dollaria, ja sitä on kuvailtu Adam Sandlerin suurimmaksi flopiksi.[1] Sandler oli – jälleen kerran – ehdolla myös huonoimman miespääosan Golden Raspberry -palkinnon saajaksi.

Elokuva julkaistiin Suomessa suoraan DVD:lle ja Blu-ray:lle 16. syyskuuta 2015.[2]

Max Simkin (Adam Sandler) työskentelee suutarina liikkeessä, jonka hänen sukunsa on omistanut jo vuosikymmenten ajan. Hän ei koe alaa juurikaan omakseen, mutta onneksi kuitenkin naapuriliikkeessä työskentelee hänen isänsä vanha kaveri Jimmy (Steve Buscemi). Maxin isä on lähtenyt kauan sitten, ja Max asuu kahdestaan sairaan äitinsä (Lynn Cohen) kanssa.

Eräänä päivänä liikkeeseen saapuu aktivisti Carmen (Melonie Diaz), joka pyytää Maxia osallistumaan toimintaan pienten yritysten säilyttämiseksi. Max ei ole juurikaan innostunut ideasta. Kun hänen oma ompelukoneensa hajoaa ja hän hakee kellarista isänsä vanhan, pölyttyneen ompelukoneen, koko hänen elämänsä muuttuu. Kun kyseisellä koneella korjaa kengät ja laittaa ne jalkaansa, hän muuttuu ulkonäöltään kenkien omistajaksi.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Adam Sandler  Max Simkin  
 Dan Stevens  Emiliano  
 Dustin Hoffman  Abraham Simkin  
 Steve Buscemi  Jimmy  
 Melonie Diaz  Carmen Herrara  
 Ellen Barkin  Elaine Greenawalt  
 Method Man  Leon Ludlow  
 Sondra James  Anna O'Hara  
 Dascha Polanco  Macy  
 Lynn Cohen  Sarah Simkin  
 Fritz Weaver  herra Solomon  
 Kim Cloutier  Taryn  
 Adam B. Shapiro  Schneider  
 Elena Kampouris  Alexia  
  1. Adam Sandler: is The Cobbler his biggest flop yet? Telegraph.co.uk. 17.3.2015. Viitattu 6.2.2016. (englanniksi)
  2. Elokuvan esittely / The Cobbler FilmTown.fi. Viitattu 6.2.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]