The Heat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Heat
Elokuvan Blu-rayn kansi
Elokuvan Blu-rayn kansi
Ohjaaja Paul Feig
Käsikirjoittaja Katie Dippold
Tuottaja Peter Chernin
Jenno Topping
Säveltäjä Michael Andrews
Kuvaaja Robert Yeoman
Leikkaaja Jay Deuby
Brent White
Pääosat Sandra Bullock
Melissa McCarthy
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Twentieth Century Fox Film Corporation
Chernin Entertainment
Levittäjä 20th Century Studios
InterCom
Netflix
Ensi-ilta Yhdysvallat 28. kesäkuuta 2013
Suomi 20. syyskuuta 2013
Kesto 117 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 43 000 000 dollaria[1]
Tuotto 229 930 771 dollaria[1]
Katsojat 21 651 (Suomi)[2]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

The Heat on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Paul Feigin ohjaama komediallinen toimintaelokuva. Se kertoo kahdesta poliisista, jotka joutuvat vasten tahtoaan työskentelemään yhdessä huumekauppiaan jäljittämiseksi. Elokuvan pääosissa ovat Sandra Bullock ja Melissa McCarthy.

Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 28. kesäkuuta 2013 ja Suomessa 20. syyskuuta 2013. Suomessa elokuva sai alun perin ikärajamerkinnän K12, mutta myöhemmin elokuvien ikärajoja valvova Meku nosti ikärajamerkinnän 16 vuoteen väkivaltakriteerin perusteella. Sen mukaan väkivaltatilanteisiin liittyvää ahdistavuutta lieventää kuitenkin elokuvan selkeä toimintakomediakonteksti.[3]

Sarah Ashburn (Sandra Bullock) on erittäin ammattitaitoinen FBI-agentti, joka ei kuitenkaan ylimielisyytensä vuoksi tule toimeen kollegoidensa kanssa. Hänen pomonsa (Demián Bichir) lähettää hänet Bostoniin etsimään huumeparoni Simon Larkinia ja lupaa ylennyksen, jos hän onnistuu tehtävässä.

Bostonissa Ashburn joutuu työskentelemään paikallisen konstaapelin Shannon Mullinsin (Melissa McCarthy) kanssa, jonka väkivaltainen ja kaoottinen lähestymistapa asioihin poikkeaa jyrkästi Ashburnin tavoista käsitellä asioita. Mullinsin veli Jason (Michael Rapaport) on juuri vapautunut vankilasta, jonne Mullins itse hänet lähetti, ja saattaa olla sekaantunut huumesotkuihin.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Sandra Bullock  FBI:n erikoisagentti Sarah Ashburn  
 Melissa McCarthy  konstaapeli Shannon Mullins  
 Demián Bichir  Hale  
 Marlon Wayans  Levy  
 Michael Rapaport  Jason Mullins  
 Jane Curtin  Mullinsin perheen äiti  
 Dan Bakkedahl  DEA:n erikoisagentti Garrett Craig  
 Taran Killam  DEA:n erikoisagentti Adam / Simon Larkin  
 Michael McDonald  Julian Vincent  
 Thomas F. Wilson  ylikomisario Woods  
 Kaitlin Olson  Tatiana Krumula  

Julkaisu ja vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva näytettiin Yhdysvalloissa 3 181 teatterissa ja se tuotti avausviikonloppunaan 39 115 043 dollaria. Elokuva tuotti Yhdysvalloissa yhteensä 159 582 188 dollaria ja maailmanlaajuisesti 70 348 583 dollaria eli yhteensä 229 930 771 dollaria.[1]

Rotten Tomatoes -internetsivustolla 66 % kriitikoista on antanut elokuvalle positiivisen arvosanan 6,2/10 keskiarvolla. Keräys perustuu 163 arvioon. 142 500 käyttäjästä 73 % on puolestaan antanut elokuvalle positiivisen arvosanan 3,8/5 keskiarvolla.[4] Metacritic-sivustolla 37 kriitikkoa on antanut elokuvalle arvosanan 60/100 ja 188 käyttäjää keskiarvon 6,5/10.[5]

Helsingin Sanomien Nyt-liite antoi elokuvalle kolme tähteä viidestä ja luonnehti sitä keskivertohauskaksi elokuvaksi.[6] Yle, Iltalehti ja Ilta-Sanomat antoivat elokuvalle kaksi tähteä.[7][8][9] V2.fi antoi elokuvalle yhden tähden ja moitti muun muassa tarinan kerrontaa.[10]

Elokuva julkaistiin DVD- ja Blu-ray-tallenteina Yhdysvalloissa 15. lokakuuta 2013 ja Suomessa 31. joulukuuta 2013. Tallenteet sisältävät muun muassa poistettuja kohtauksia.[11]

Vuosi Palkinto Kategoria Ehdolla Tulos
2013 Teen Choice Awards Kesän komediaelokuva Ehdokkuus [12]
Kesän elokuvatähti Sandra Bullock Voitti [12]
Melissa McCarthy Ehdokkuus [12]
Paras kemia Sandra Bullock
Melissa McCarthy
Voitti [12]
Paras raivokohtaus Melissa McCarthy Ehdokkuus [12]
Women Film Critics Circle Paras komedianäyttelijätär Melissa McCarthy Voitti [13]
2014 Critics' Choice Movie Awards Paras komediaelokuva Ehdokkuus [12]
Paras naispääosa komediaelokuvassa Sandra Bullock Ehdokkuus [12]
Melissa McCarthy Ehdokkuus [12]
People's Choice Awards Paras komediaelokuva Voitti [12]
Paras elokuvakaksikko Sandra Bullock
Melissa McCarthy
Ehdokkuus [12]
MTV Movie Awards Paras komediaesiintyminen Melissa McCarthy Ehdokkuus [12]
  1. a b c The Heat Box Office Mojo. Viitattu 19.1.2014. (englanniksi)
  2. Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 2013 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 15.10.2016.
  3. The Heat –elokuvan ikäraja nousi (Arkistoitu sivu.) meku.fi. 4.12.2013. Arkistoitu 18.12.2013. Viitattu 15.10.2016.
  4. The Heat (2013) Rotten Tomatoes. Viitattu 19.1.2014. (englanniksi)
  5. The Heat Metacritic. Viitattu 19.1.2014. (englanniksi)
  6. Sarhimaa, Jutta: Elokuva-arvio: The Heat on keskivertohauska elokuva Morsiusneitojen ohjaajalta Nyt-liie. 19.9.2013. Arkistoitu 3.2.2014. Viitattu 19.1.2014.
  7. Rautakorpi, Esko: The Heat talloo tuttuja polkuja Yle Uutiset. 20.9.2013. Viitattu 19.1.2014.
  8. Riskala, Tuomas: Kovat gimmat Iltalehti. 19.9.2013. Viitattu 19.1.2014.
  9. Topelius, Taneli: The Heat - lue IS:n arvio elokuvasta Ilta-Sanomat. 20.9.2013. Arkistoitu 1.2.2014. Viitattu 19.1.2014.
  10. Peltonen, Jari Tapani: The Heat v2.fi. 20.09.2013. Viitattu 19.1.2014.
  11. Heat, The (2013) Blu-ray (Arkistoitu linkki.) kodin1.com. Arkistoitu 19.8.2014. Viitattu 19.1.2014.
  12. a b c d e f g h i j k The Heat (2013) Awards Internet Movie Databasessa. Viitattu 19.1.2014. (englanniksi)
  13. Tapley, Kristopher: 2013 Women Film Critics Circle winners hitfix.com. 16.12.2013. Viitattu 19.1.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]