Timo Korvenpää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Timo Heikki Antero Korvenpää (19522. lokakuuta 2011 Espanja) oli tamperelainen ekonomi, MBA ja suomalainen pankki- ja talouselämän vaikuttaja.

Korvenpää kirjoitti vuonna 1971 Forssan yhteislyseosta ylioppilaaksi.[1] Korvenpää työskenteli 1980-luvulla YIT:ssa, Citybankissa ja SKOP:ssa. Skopissa Korvenpää toimi mm. osastopäällikkönä vastaten valuutta- ja rahakaupasta. Hänet nimitettiin Skopin johtokunnan jäseneksi vuonna 1991. Korvenpää ehti olla KOP-Meritan palveluksessa vuoden. Korvenpää nimitettiin marraskuussa 1994 KOP:n johtokunnan jäseneksi, juuri kun KOP aloitti Kansallisannin. Erotuksena useista KOP:n johtajista vuonna 1996, Korvenpää kuitenkin välttyi syytteiltä KOP:n antia koskevassa jupakassa [2].

Nokian Kirsi Sormusen siirryttyä Nokian tietoliikenneryhmän talous- rahoitusjohtajaksi, silloinen Meritan johtokunnan varajäsen Korvenpää nimitettiin Nokia Oyj.:n treasuryn rahoitusjohtajaksi 1.12.1995 ja sittemmin myös Nokian Eläkesäätiön hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 1996[3]. Korvenpää esitelmöi Taloustieteellisen Yhdistyksen KT-päivillä Tampereella vuonna 2000.[4] Korvenpää siirtyi Nokia Networksin talousjohtajaksi vuonna 2000[5], mutta erosi Nokian palveluksesta yllättäen vuonna 2002 jääden sapattivapaalle. Nokian jälkeen Korvenpää toimi useiden eri yritysten hallituksissa.

Korvenpää oli sotilasarvoltaan res. luutnantti.[6] Timo Korvenpää harrasti mm. purjelentämistä ja murtomaahiihtoa.[7] Hän menehtyi Espanjassa 2011 purjelentokone-onnettomuudessa[8]. Korvenpää oli maininnut motokseen ”The more I work the luckier I get”.

Luottamustoimia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Sivula, Panu. Forssan lehti 24.10.2009. Opinjano omassa dna:ssa. s. 6. [1] (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 16.9.2010.
  2. Helsingin Sanomat Talous – 15.11.1996
  3. http://helecon3.hse.fi/FI/yrityspalvelin/pdf/2001/Fhex2001.pdf [vanhentunut linkki]
  4. Tauloustieteellinen yhdistys. KT-päivät. [2] viitattu 16.9.2010.[vanhentunut linkki]
  5. Helsingin Sanomat. Talous. 10.11.1995
  6. http://www.kesayonmarssi.fi/2004/osallistujat/joukkuetiedot.html?OJId=6004 (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Suomen Ilmailuliitto (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. Kauppalehden uutinen onnettomuudesta. (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. http://www.hallitusammattilaiset.fi
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.