Zion Train

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo dub-yhtyeestä. Zion Train on myös esimerkiksi Bob Marleyn kappale.

Zion Train on brittiläinen vaihtoehtoinen, underground-henkinen yhtye tai kollektiivi, joka yhdistelee musiikissaan dubia, reggaeta ja elektronista tanssimusiikkia. Omassa genressään sitä voidaan pitää edelläkävijänä.[1]

Yhtye perustettiin Lontoossa vuonna 1990. Varhaisen kokoonpanon muodostivat yhtyeen dub-miksauksesta vastaava Neil Perch, melodikaa soittava Colin Cod, David Tench, naispuolinen vokalisti Molara, trumpettia soittava David Hake sekä pasuunaa soittanut Forkbeard. Ensimmäisen varsinaisen albuminsa yhtye julkaisi vuonna 1993. 2000-luvulla yhtye on kokenut joitakin miehistönvaihdoksia, ja muun muassa Molara on jättänyt yhtyeen keskittyäkseen soolouraan.

Zion Trainilla on oma levy-yhtiö, Universal Egg, mutta se on levyttänyt myös China Recordsille.

Nykyinen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bigga – pasuuna
  • Colin Cod – melodika, tuotanto
  • Dave Hake – trumpetti
  • David Tench – tuotanto
  • Dubdadda – laulu
  • Neil Perch – dub-miksaus, tuotanto

Live-esiintymissä mahdollisesti mukana olevia vokalisteja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Earl 16
  • Marlene Johnson
  • Tippa Irie
  • YT

Entisiä jäseniä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Forkbeard – pasuuna
  • Molara – laulu
  • Passage to Indica (1993)
  • Natural Wonders of the World in Dub (1994)
  • Siren (1994)
  • Homegrown Fantasy (1995)
  • Grow Together (1996)
  • Love Revolutionaries (1999)
  • Secrets Of The Animal Kingdom In Dub (2000)
  • Original Sounds of the Zion (2002)
  • Original Sounds Of The Zion Remixed (2004)
  • Live as One (2007)
  • State Of Mind (2011)
  • Land of the Blind (2015)
  1. BlackBud and Zion Train play Glastonbury Town Hall BBC – Somerset – Entertainment. Arkistoitu 7.2.2006. Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.